Motivaatiopuheenvuoro tuleville kirjailijoille

Kommenttiosastolla Sanna kysyi kantaani kahteen wannabe-kirjailijan ongelmaan ja käytän nyt tilaisuutta esiintyä guruna ja kertoa ratkaisut. Nyt lähtee:

1) Mitä tehdä kun ei ikinä jaksaisi oikeasti istua kirjoittamaan?

Käytännössä kukaan ei koskaan halua istua kirjoittamaan. Olen kuullut vain yhdestä kirjailijasta, joka haluaa, ja luulen, että hänkin valehtelee.

Tämä on sellainen vaihe, jossa moni wannabe-kirjailija hyytyy, koska paitsi että ei jaksaisi kirjoittaa, saattaa myös luulla, että palava hingun puute on merkki siitä, että ei ole pohjimmiltaan kirjailijaluonne. Asia ei ole kuitenkaan niin. Kirjoittaminen, jonka tuloksena on jonkinlaisia teoksia, vaatii kieltämättä hyvin paljon sitkeyttä, mutta pitkäjännitteisyyttäkin oppii harjoittelemalla.

Tärkeintä on se, ettei ikinä raivaa kokonaisia päiviä saati elämänvaiheita kirjoittamista varten. Silloin tuloksena on nolla sivua tekstiä ja massiivinen itseinhon alho. Kirjoittamisrutiinin saa alkuun (ja kirjat valmiiksi) kun tekee ryhtymiskynnyksestä mahdollisimman matalan.

Jos itseltäni on rutiini kadoksissa tai olen väsynyt tai kiireinen, päätän kirjoittaa vain 15 minuuttia päivässä. Kirjoitan jotain hölynpölyä, esim. tilitän katkeria tuntojani maailmasta ja kanssaihmistäni. Jos olen ihan tööt, päätän kirjoittaa vain kaksi virkettä illassa. Sen verran jaksaa, vaikka olisi kuinka kyllästynyt raapusteluunsa ja haluaisi tai pitäisi tehdä jotain muuta. Usein, jos on aikaa, tulee kirjoitettua pidempään kuin se vartti ja joskus syntyy jotain ansiokastakin.

Tärkeintä on, että kirjoittaa usein. Laadusta tai aiheesta ei ole niin väliksi, kunhan vaan kirjoittaa. Melko pian hommasta tulee rutiini josta jopa nauttii, ja sisältökin siitä kohenee. Jos joka päivä kirjoittaa joka tapauksessa, pian alkaa tuntua siltä, että siinähän voi samalla vaivalla kirjoittaa jotain kivaakin.

2.) Kun alkaa miettiä omaa aihettaan, tajuaa, että siitä on jo kirjoitettu ja mitä pidemmälle miettii, ajattelee, että en mä kuitenkaan mitään osaa.

Aiheesta ei kannata angstata yhtään. Jos kirjoittaa sellaista mikä itseä kiinnostaa, on enemmän kuin mahdollista että se kiinnostaa lukijoitakin. Kuluneet aiheet ovat kuluneita siksi, että ihmisistä on niin ihanaa kelata niitä aina vaan. Jos kirjoittaa rehellisesti omalla tavallaan, käsittelytavasta tulee väistämättä yksilöllinen ja mielenkiintoinen.

Se tunne, että ei osaa, on wannabe-kirjailijan itsetunto-ongelma eikä liity kirjalliseen lahjakkuuteen tai mihinkään muuhunkaan reaalimaailman asiaan millään tavalla. Huonouden tunne ja tekstin laatu eivät ole korrelaatiossa keskenään. Moni paska kirjoittaja pitää itseään hyvänä ja hyvä kirjoittaja paskana. (Ja joskus joku paska pitää itseään paskana ja hyvä hyvänä - kuten sanottu, ei mitään korrelaatiota.)

Huonouden tunteeseen ei auta mikään muu kuin se, että tietoisella päätöksellä kieltäytyy välittämästä siitä. Jos kirjoittaa urheasti oman lahjattomuutensa läpi ja tekee parhaansa vaivojaan säätelemättä, ja sitten saa teoksensa valmiiksi, on suuri moraalinen voittaja joka tapauksessa. Se on se voiton hetki! Sen jälkeen voi miettiä jos haluaa, että onko kirja nyt hyvä vai huono ja mitä sille kannattaa tehdä. On mahdollista, että se on hyvä, mutta sitä ei voi mitenkään tietää ennen kuin on kirjoittanut sen. Ja jos se on huono, voi kirjoittaa uuden.

Uusälyttömiä muistoja ja äitejä

Eilen oli Uusälytön ilta ravintolalaiva Wäiskissä, ja siellä oli hilpeitä ja uskomattomia esityksiä. En osaa kuvailla niitä, koska olen niin krapulainen ja heikko. En usko että löytäisin sanoja kuvaamaan näkemääni edes täysissä voimissani, niin outoja ja hauskoja ne esitykset olivat.

Sanon vain: jos teille, rakkaat Sokeripalan lukijat, tarjoutuu joskus mahdollisuus kuulla Eirikur Örnin runoja tai Alvari Lume Meteli Trion keikkaa, niin tarttukaa mahdollisuuteen! Vastaavaa ette laitosteattereissa näe! Kaikki muutkin esitykset olivat hienoja, mutta nämä kaksi olivat ehkä intensiivisimmät.

Itse luin pari tekstiä tulevalta novellikokoelmaltani. Ne tuntuivat melko poroporvarillisilta verrattuna toisten esiintyjien avantgarde-vetoihin, mutta yleisö vaikutti kuuntevan niitäkin mielellään. Salista kuului aina naurua kun tekstissä oli sana peenis. Se onkin hauska juttu se peenis, erityisesti noin kahdella e:llä.

Jukka Laajarinne sanoi, että suunnitteilla on uusi uusälytön ilta syksyllä. Tulkaa sitten sinne sankoin joukoin.

Lopuksi toivotan hyvää äitienpäivää äideille ja esitän äitienpäiväkysymyksen. Nimittäin Vesa Sisättö haastatteli minua vähän aikaa sitten Vihreään Lankaan aiheesta "kenet haluaisit toiseksi äidiksesi nykyisen lisäksi" ja vastasin, että Camilla Mickwitzin Jason-kirjojen Kaarinan, koska hän toisi elämääni tekemisen meininkiä. Kuka olisi teidän mielestänne hyvä lisä-äiti?

Tervetuloa Uusälyttömään iltaan

Kiitos että kerroitte mikä naisia kiinnostaa. Lista näyttää tältä: Biljardi, autot, kalastus, maahanmuuttajamiehet, L. M. Montgomery, vampyyrit, kuiva italialainen valkoviini, Dostojevski, Colin Firth, suklaa, Buffy, slash, puhuminen, shoppailu, ihana ruoka, toisiinsa rakastuvat cowboyt, hevoset (mausteena).

Eiköhän näistä jotain lähde. Kertomus ilmestyy vasta joskus ensi vuoden puolella, mainostan sitä sitten lähempänä.

Mainostan nyt Toista Uuusälytöntä Iltaa:



Kuva on niin pieni, että tässä tietoja uudelleen: Toisessa Uusälyttömässä illassa 9.5. kello 19 alkaen on luentaa, draamaa ja muotokuvia. Osoite: Ravintolalaiva Wäiski, Hakaniemenranta 11. Narikka maksaa kai 2,5 euroa, muuten tapahtuma on ilmainen.

Tässä Jukka Laajarinteen laatima Uusälytön manifesti. Olen perehtynyt uusälyttömyyteen itsekin vasta hiljattain ja se vaikuttaa minusta kotoisalta taidesuuntaukselta.

Mikä kiinnostaa naisia?

Kysyn, en vastaa. Minun pitäisi kirjoittaa tarina erääseen lehteen ja toimeksianto on tämä: sen pitäisi kiinnostaa naisia. Tuijotan tyhjää valkoista dokumenttia jo toista päivää. Olen itse nainen ja tiedän kyllä mikä minua kiinnostaa, nimittäin kakut, villihevoset ja cowboyt. Mutta kiinnostavatko ne yleensäkin naisia?

Tyttöjen lehden novelli onkin viime silausta vaille valmis. Siihen pitää vielä keksiä uusi nimi päähenkilölle, koska luottolukijani sanoi, että nykyistä ei saa käyttää koska se on hänen toinen nimensä ja hän sitä määrää.

Tyhmeliinin keittiössä

Keskittykää, nyt tulee hyvä sitaatti:

"Jos pystyisi kutistumaan noin sadan mikrometrin pituiseksi ja saisi sukeltaa joulukiisseliin, sen rakenteen salaisuudet aukeaisivat hämmästyttävällä tavalla."

Se oli kirjasta nimeltä Kemiaa keittiössä, tekijä Anu Hopia. Kirjassa kerrotaan ruuanlaiton kemiallisista prosesseista ja sen avulla saa tieteellisen selityksen kokkauksen onnistumisille ja epäonnistumisille.

Pidän monimutkaisesta ruuanlaitosta, mutta tässäkin tapauksessa asiasta lukeminen on miellyttävämpää kuin sen varsinainen tekeminen. Kaikki reseptikirjat ja -blogit nauttivat nyt suurta suosiotani, koska minulla on päällä sellainen erikoisdieetti, että saan syödä suunnilleen pelkkiä perunoita ja haikailen kaikkia muita ruokia.

Kemiaa keittiössä on erittäin kiinnostava, mutta siinä on sama ongelma kuin monissa muissakin kirjoissa, jotka yrittävät selittää luonnontieteitä humanisteille ja muille tyhmeliineille. Nimittäin siinä on joka välissä vitsikkäitä sivupolkuja. Tuo yllämainittu on eittämättömän totaalisen laittamattomasti sanottu, mutta enimmäkseen hassuttelut häiritsevät. Ihan sama juttu on monissa fysiikkaa tai jotain muuta hankalaa käsittelevissä opuksissa.

Luulevatko tekijät, että tyhmeliinit eivät halua lukea luonnontiedettä ilman vitsejä tai että vitsi + tiede = kansantajuinen tiede? Kyllä tyhmeliinit haluavat lukea aiheesta, siksi he ovat hankkineet koko kirjan! Ja toisekseen: kun tyhmeliini yrittää keskittyä ja pinnistää aivojaan ymmärtämään sitä monimutkaista luonnontiedettä, se vitsi sekoittaa pään!

Tiedättekö kukaan hyviä reseptikirjoja, esimerkiksi kakkuaiheisia? Ja toinen, tärkeämpi kysymys: jos pystyisit kutistumaan noin sadan mikrometrin pituiseksi, mutta et saisi sukeltaa joulukiisseliin, niin mitä haluaisit tehdä?

Uutisia lempiaiheestani

Täällä Sokeripalassa on hieman vihjailtu, että minulta tulisi lähiaikoina kirja. Mutta nyt se ei tulekaan ihan huomenna erinäisten ei-kirjallisten seikkojen johdosta. Toivon ja veikkaan, että se ilmestyy vuonna 2010.

Tuleva kirja on lyhytproosakokoelma. Kustannustoimittajani ja luottolukijani mielestä se on kiva ja omasta mielestänikin hyvin nerokas. Ongelma on se, että se pitäisi ehtiä naputtaa loppuun, enkä ole ihan varma milloin pääsen siihen puuhaan. Nyt kirja on suunnilleen puolessavälissä.

Pienemmistä projekteista voin kertoa, että olen aloittamassa Imagen kirjakolumnistina. Imageen tuli tarvetta uudelle kolumnistille, kun Anne Moilanen joutui lopettamaan muiden työkiireiden takia. Minulta pyydettiin pikaisesti näytekolumnia ja kirjoitin salamannopeasti vampyyreista ja vampyyrit tekivät hyvän vaikutuksen. Ensimmäinen tekstini ilmestyy jo seuraavassa numerossa ja siitä lähtien vuorottelen Juha Itkosen kanssa.

Tälle keväälle on tiedossa myös pieni kaunokirjallinen tilaustyö, nimittäin novelli tyttöjen lehteen Miss Mixiin.

Kaunokirjalliset tilaustyöt ovat minusta kaikkein kivointa kirjoittamista. Siinä yhdistyy paras määrä vapautta ja rajoja. Kolumnitkin ovat ok, mutta vaikeampia.

En ole lukenut viime aikoina mitään erikoisen kiinnostavaa. Sen sijaan olen lukenut jostakin syystä Jules Verneä. Päätän tämän postauksen siis sanoihin mobilis i mobili.

Desperately seeking Lilian Kallio (+ vähän lännenpokkareista)

Hyvää uutta vuotta hyvät ystävät, seuratkaa kanssani pitemmittä puheitta suoraan asiaan eli Lilian Kallioon.

Luin yhtenä iltana Lilian Kallion nuortenkirjan Puumajakesä. Se oli nuoruuteni suosikkeja, ja se kertoo tamperelaisista lapsista, jotka rakentavat kuuseen majan, leikkivät siellä sormusten herraa ja käyvät läpi täyden pakan sosiaalisia ongelmia. Kirja on kiva ja nykyisinä kyynisinä ja taantumuksellisina aikoina sekä naiivi että radikaali. Puumajakesässä on hyvin vahva 70-luvun lasten (ja aikuisten) kasvatuseetos, jossa pahat ovat oikeasti onnettomia ja onnelliset lapset saavat juoksennella vapaina ja kaikki nälänhätää pienenmmät ongelmat ratkeavat puhumalla boheemin isukin kanssa. Kaikki se on tietysti silkkaa totuutta, mutta ei siihen kukaan enää usko.

Nykyisin huomaan monesti lukevani kirjoja myös vähän sillä silmällä, että miksi jonkin lauseen rytmi tai tietty kohtaus tai tarinan jännite toimii ja voiko sen kikan varastaa, ja tätä syynätessäni huomasin, että Puumajan kielessä on jäljellä viehättävää rosoa. Siis että se ei ole ihan loppuun asti viilattua ja tuotettua, vaan siinä on sellainen kiva autotalli-soundi.

Minua alkoi kiinnostaa, että kuka Lilian Kallio on ja mitä muuta hän on kirjoittanut, mutta ennen nettiaikaa uransa tehneistä kirjailijoista ei löydy tietoja niin helposti. Se tekee heistä entistä jännittävämpiä. Aikakoneen arkistoista löytyi sentään jotain: esittelyt Puumajakesästä ja aikuistenkirjasta Ugudibuusta. Lainasin pääkirjaston varastosta Ugudibuun ja sekin oli melkoinen kulttuurihistoriallinen mindfuck, nimittäin siinä 70-luvun Tampere on maailmanlopun näyttämö.

Mutta mihin Lilian Kallio meni? Miksi hän ei kirjoittanut enempää? Puumajakesä kai oli ilmestymisaikanaan melko suosittu. Ainakin siitä on otettu useampi painos. Tietääkö kukaan?

Viimeksi kun kyselin täällä tietäväisempien apua, (sillä kertaa lännenseikkailuista) ystävällinen Juri Nummelin täytti kukkuramitoin uteliaisuuteni ja lähetti minulle kirjansa Kuudestilaukeavat. (Kiitos Juri - Lihaa on tulossa postitse, kunhan pääsen postiin!) Siinä on biografiset ja bibliografiset tiedot ja lyhyet luonnehdinnat kaikkien Suomessa ilmestyneiden lännenpokkarien tekijöistä. Kirja on minusta hyvin kiinnostava, koska olen aina hyvin ihastunut siihen ajatukseen, että jossakin kirjallisen kaanonin katvealueella on hyviä ja kiinnostavia kirjoja, kunhan ne vain hyvällä tuurilla tai sinnikkäällä työllä saa esille. Ainahan voi lukea klassikoita, mutta metsästäjä-keräilijä-lukija saa aivan oman ilonsa siitä kun löytää kirjallista laatua jostain epämääräisestä paikasta, kuten genrekirjoista, nuortenkirjoista, fanifiktiosta tai R-kioskin mangasta.

Toivotan onnea ja menestystä vuodelle 2009! Tämä vuosi näyttää minun osaltani työteliäältä ja lupaavalta, mutta en uskalla vielä kertoa enempää!