tiistai 22. kesäkuuta 2010

Apatosauruksen maa on valmis!

Olen sijoittanut viimeisenkin pilkun Apatosauruksen maahan häikäisevän älykkään kustannustoimittajani Samuli Knuutin kanssa. Kirja lähtee nyt painoon ja sen pitäisi ilmestyä elokuun alussa.

Apatosauruksen maasta tuli hauska ja paikoitellen vähän karmiva. Apato on tyyliltään ja rakenteeltaan erilainen kuin esikoisromaanini Lihis; simppelimpi, monipuolisempi ja ehkä jotenkin linjakkaampi. Alunperin ajattelin, että kirjoittaisin ison romaanin, jonkinlaisen Lihis 2.0:n, mutta nyt olikin aika tehdä pieni ja kompakti tarinakokoelma.

Apaton tekeminen oli valehtelematta vittumaisen rankkaa. Olosuhteet kirjoittamiselle olivat aika kehnot ja uiskentelin välillä kirjailijana melko syvissä vesissä. Ilmeisesti toisen kirjan tekeminen on useimmille vähän tällaista.

Kirjoitin Apaton tarinoita aikana, jolloin kustantamoni WSOY oli järkyttävässä myllerryksessä. Se on tietysti vaikeuttanut minunkin työtäni ja kaikkien muidenkin, jotka ovat olleet mukana tekemässä Apatoa. Kirja ilmestyy sesonkina, joka jää historiaan WSOY:n murheen syksynä.

Södikan tilanteesta ja massiivisista irtisanomista on riidelty paljon julkisuudessa, enkä tietenkään tiedä kustannusalan muutoksista tai organisaation sisäisistä asioista tarpeeksi osoitellakseni syyttäviä sormia tai viisastellakseni siitä miten hommat pitäisi hoitaa. Tiedän vain että olen kaikkien muiden tapaan surullinen.

Mutta Apatosaurus on joka tapauksessa pian maailmassa ja siitä tuli aika jees!

Jos ken on Jyväskylässä 14. - 15. heinäkuuta, toivotan lämpimästi saapumaan Kuultavia-kilpailuun, jossa joukko tänä vuonna julkaisevia novellisteja lukee ääneen uutta tuotantoaan. Minä luen novellin nimeltä Kitkerä - aistimellinen teos.

Kuultavien jälkeen Jyväskylässä onkin sitten Finncon, joka on taas täynnä mielenkiintoista ohjelmaa. Minulla on ilo olla lauantaina iltapäivällä nuortenkirjapaneelissa, jossa on mukana myös muun muassa kunniavieras Sari Peltoniemi.

tiistai 15. kesäkuuta 2010

Sherlock Holmes Suomessa

Ajatusten Tonava Juri Nummelin on toimittanut taas hauskan kirjan.



Minulta on mukana novelli nimeltä Kirotun purjelaivan tapaus. Se on mahdollisimman uskollinen Holmes-pastissi, mukana on vain aavistus parodista viritystä. Halusin kokeilla Arthur Conan Doylen tyylin jäljittelyä, vaikka se ei ollut edellytys ja kirjassa onkin monenlaisia vetoja. Yhdistävä tekijä on se, että Holmes-tarinat liittyvät jollakin tavalla Suomeen.

Tämä proggis oli minulle tosi mieluinen. Olen ollut suuri Holmesin ystävä jo vuosia ja punonut mielessäni useita teorioita ja lisäjuonia Holmesin tarinaan, esimerkiksi sellaisen, että Holmes ja Moriatry ovat sama henkilö. Kirotun purjelaivan tapaus ei tosin esittele tätä teoriaa.

Valmentauduin lukemalla jonkin aikaa pelkkää ACD:a (ja välillä vähän Holmes/Watson-slashia). Monesti luin ennen nukahtamista ja jatkoin lukemista unessa. Kun kielen rytmi ja tarinoiden tunnelma olivat valmiina sormenpäissäni, kehitin rikosmysteerin, pengoin hieman tausta-aineistoa, häiritsin Merikeskus Wellamon tutkijoita ja naputin jutun melkein yhdellä istumalla. Tälläkin kertaa kävi niin, että juoni alkoi elää kunnolla vasta kun pääsin näppikselle.

Kirjan on kustantanut Turbator, ja sitä saa kustantajalta tai luullakseni Akateemista tilaamalla. Mukana on monia hyviä kirjoittajia, esimerkiksi Juha-Pekka Koskinen, joka juttelee Holmesista omassa blogissaan.

keskiviikko 2. kesäkuuta 2010

Aika keksiä mielipiteitä

Hei taas pitkästä aikaa. Mitä kuuluu? Apatosauruksen maalle kuuluu hyvää. Kirja on nyt oikovedosvaiheessa eli viittä vaille valmis. Kantta suunnittelee lahjakas Elina Warsta, joka teki Lihiksenkin kannen.

Olen sopinut kirjan tiimoilta jo joitakin haastatteluja ja yritän parasta aikaa formuloida aiheesta ajatuksia ja mielipiteitä. Olin unohtanut miten työlästä omasta tuotannosta puhuminen olikaan. En tiedä itsekään kovin tarkkaan mistä ja miksi kirja tuli.

Sain hyvää harjoitusta, kun lahjakas Leena Parkkinen teki minusta mainosjutun WSOY:n Bulevardi-lehteen. Juttu on kiva ja advertoriaaleissa on sellainen mukava puoli, että omia puheitaan voi jossain määrin perua jälkeenpäin jos ne vaikuttavat tyhmiltä kirjallisessa muodossa.

Ajattelin joskus, että olisi hienoa, jos joku haastattelisi minua ja voisin puhua painetussa sanassa älykkäitä, mutta nyttemmin, kun sellaista todellakin tapahtuu, huomaan, että se on melko kauheaa. Toimittajien kanssa on hauska puhua, mutta jutut kertovat aina jostain kummallisesta hyypiöstä joka on tehnyt omituisen kirjan. Jutut ovat täynnä epätarkkuuksia ja epäolennaisuuksia.

Kaikki tuntemani kirjailijat jakavat tämän kokemuksen. Johanna Sinisalo on kirjoittanut siitä hauskan jutun vuosia sitten. Se löytyy täältä ja on ehdotonta luettavaa kaikille tuleville kirjallisille tähdille.

Allekirjoitan Sinisalon jokaisen sanan. Taiteilijaa jauhetaan hirvittävällä, hirvittävällä tavalla median säälimättömissä hampaissa. Aina kun kaksi julkkiskirjailijaa kohtaavat, he ruikuttavat tästä.

Minäkin ruikutan, mutta toisin kuin monet, en koskaan syytä toimittajia mistään. Olen tehnyt vuosia kulttuuritoimittajan töitä ja tiedän miksi jutut ovat sellaisia kuin ovat. Myötätuntoni on pikemminkin toimittajien puolella.

Toimittajat eivät ole yleensä tyhmiä tai ilkeitä. Sen sijaan heitä ei kiinnosta (eikä saakaan kiinnostaa) kirjailijan imagoprojekti. He ovat aina vain lukijoidensa puolella. Jos haastateltavan ego saa kolauksia jutun takia, se on eräänalainen collateral damage, jolle ei voi mitään. Journalistin ohjeiden ensimmäisellä sivulla sanotaan, että journalistista päätösvaltaa ei saa antaa toimituksen ulkopuolelle. Toimittajalla on yleensä parempi ymmärrys siitä mikä lukijoita kiinnostaa kuin haastateltavalla.

Plus että toimittajilla on useimmiten kiire. Jotkut kirjailijat pahastuvat siitä, jos toimittajat eivät ole lukeneet heidän kirjojaan, mutta niin se vain menee. Kaikki tuntemani toimittajat lukevat vapaa-aikanaan paljon työhön liittyviä kirjoja, mutta he eivät ehtisi koskaan nukkua, haastatella ketään tai kirjoittaa juttuja, jos he lukisivat kaiken.

Lisäksi on niin, että myönteisetkin jutut omasta itsestä tuntuvat oudoilta. Haastateltavat toivovat usein korjauksia moniin pikku yksityiskohtiin, joita he itse pitävät hyvin merkittävinä, mutta joita kukaan muu ei edes huomaisi.

Ja sitäpaitsi kirjailijat! Aina voi perustaa blogin! Omassa blogissa voi kehua omaa tuotantoaan mielin määrin! Esimerkiksi tämä äskettäin mainittu Apatosauruksen maa! Se on aivan äärimmäisen hyvä!