lauantai 29. syyskuuta 2007

Tyttöjä Turun kirjamessuilla

Taannoinen KirjaIN-lehden haastattelu alkoi klassisisella iskurepliikillä: "Miten kaltaisesi kiltti perhetyttö on kirjoittanut tällaisen romaanin?"

Tytöistä puheen ollen olen ensi viikon lauantaina kello 12 Turun kirjamessuilla keskustelmassa aiheesta "tyttöjen tummemmat tarinat" Kreetta Onkelin kanssa. Keskustelu on osa Tyttöjen matkassa -ohjelmakokonaisuutta, joka pidetään Fiore-lavalla kello 10.30-14. Lavaa emännöi Tiina-kilpailun voittaja Vilja-Tuulia Huotarinen ja ohjelmassa kaikenlaista kiinnostavalta vaikuttavaa tyttökirjoista ja kirjallisuuden tytöistä L. M. Montgomerystä Kiroilevaan siiliin. Olen myös kello 11.30 äidinkielenopettajien standilla nuorten haastateltavana jostain, mutta en tiedä mistä.

Kirjamessujen ohjelmasta ja esiintyjistä on blogannut enemmän ainakin Anne Leinonen. Hänkin osallistuu mm. tyttöohjelmaan. Anne on juuri julkaissut Eija Lappalaisen kanssa Devoted Souls -romaanin, jonka olen voittanut arpajaisissa. Arvelen saavani sen hyppysiini ensi lauantaina.

Tänään olen ahkeroinut elämäni ensimmäisen kaunokirjallisen tilaustyön kanssa ja sekin on tyttömäinen juttu, nimittän novelli Demiin. Novelli on vähän pelottava, mutta toimituspäällikkö vakuutti että se on piristävää vaihtelua lehden linjaan. Luullakseni novelli näkee päivänvalon marraskuun numerossa.

perjantai 28. syyskuuta 2007

Nyt sitä saa!


Lihaksikkaita miehiä ja pyörtyileviä kaunottaria! Estottomuudessaan huikaisevia ohjelmanumeroita! Jännitys ja väristykset taataan! Myös: Syvällisiä ihmiskohtaloita aikamme kurimuksessa! Mukana koiria, lapsia, jättilumpeita ja roudarinteipillä paikattuja avaruusolentoja!

Kaupallinen tiedote loppuu tähän, koska minulla on kiire kirjakauppaan silittämään kansia!

keskiviikko 26. syyskuuta 2007

Vielä kestää

Pahoittelut disinofrmaatiosta, ei se mitään kaupoissa tänään ollut. Loppuviikosta varmaankin.

torstai 20. syyskuuta 2007

Lihis myöhästyy

Juuri saamani tiedon mukaan painokone on mennyt jankkiin ja Liha tottelee kuria on kaupoissa vasta ensi viikon keskiviikkona 26.9.

perjantai 14. syyskuuta 2007

Nolous ja luovuus

Juttelin erään lahjakkaan kirjoittajaystäväni kanssa. Meitä yhdistää moni muukin asia kuin lahjakkuus, mm. se, että saamme ankaria nolotuskohtauksia kirjoittamisesta. Yritämme lohduttaa toisiamme ja sanoa ettei kirjoittamista tarvitse hävetä ja monet muutkin kirjoittavat eivätkä vaikuta häpeävän ollenkaan.

Kaverini on kirjoittajakoulutuksessa, ja jopa siellä, kun joku kysyy että mitä hän duunaa, hän vastaa "sellaista pidempää", koska ei kehtaa myöntää, että kirjoittaa romaania. Minä taas olen päästänyt julkisuuteen lausunnon "Kirjoittaessa en ajatellut, että tekstini julkaistaan. Nyt nolottaa hirveästi. Ihmiset voivat lukea sen!"

En ole aivan varma, miksi kirjoittaminen on nolottavaa. Ehkä siksi, että kaikenlainen itsensä likoon laittaminen muistuttaa itsensä esille tuomista ja itsekorostusta, jotka ovat tietysti syntejä. Toinen ongelma on se, että teksteissä on aina jotain omakohtaista. (Jos ei muuten olekaan, niin ainakin tekstin kertomat ajatukset ovat käväisseet kirjailijan päässä.) Ja jos on sellainen tyyppi, joka ei koskaan kerro kenellekään salaisuuksiaan, niin totta kai punastuttaa, kun ne salaisuudet ovat siinä kenen tahansa luettavana ja naureskeltavina.

Kaverini tekee teksteistään niin krpyptisiä ettei niistä välttämättä´tajua mitä niissä tapahtuu. Itselläni on tapana vannoa mielessäni etten näytä tekstiä koskaan kenellekään samalla kun kirjoitan. Useimpia tekstejä en näytäkään.

Jatkuva nolosteleminen on tyhmää ja vie energiaa. Toisaalta ajattelen, että ehkä se on osa nolon ihmisen persoonaa ja siten myös luovaa prosessia, eikä siitä kannata hankkiutua kokonaan eroon. Pääasiassa kuitenkin ajattelen, että häpeä on tukahduttava voima. Tyhmintä siinä on sisäänpäinkäpertyvyyys. Sen sijaan että kelaisi omaa noloa itseään, pitäisi tutkia maailmaa ja iloita siitä ja kirjoittaa havaintojaan ihastuttaviksi taideteoksiksi.

Tästä tulikin nyt vähän tällainen terapeuttinen blogimerkintä. Nolottaako ketään muuta, elämässä tahi taiteessa? Nyt kommentteja ja sassiin, ei ole kivaa täällä internetissä yksin paljastella sisimpiä tuntojaan.

torstai 13. syyskuuta 2007

Ainakin yksi kritiikki plakkarissa

Eilen oli hauskaa WSOY:n syyskauden avajaisissa. Tuntuu tyystin erilaiselta olla moisissa kekkereissä kun ei tarvitse kiirehtiä kesken kaiken kirjoittamaan juttua kirjailijoiden sössötyksistä, vaan saa itse sössöttää koko illan.

Kilistelin loppuillasta taloustoimittaja-runoilija Tommi Melenderin kanssa. Häneltäkin tulee kohta esikoisromaani WSOY:ltä. Sovimme että luemme pikimmiten toistemme kirjat ja kehumme ne blogeissamme. Tommin blogi on osoitteessa www.antiaikalainen.blogspot.com. Ehdin sitä vähän vilkaista, ja siellä näyttää olevan miellyttävästi muotoiltuja ja kiinnostavia ajatuksia.

Minua on alkanut vähän jännittää kirjan julkaisu, ja siksi luen pelkästään tyynnyttäviä kirjoja. Parasta aikaa luen Muumipapan urotöitä. Kaikki lukemani Tove Janssonin kirjat ovat täydellisiä, varsinkin ei-muumikirjat, mutta myös muumikirjat ovat melko täydellisiä.

lauantai 1. syyskuuta 2007

Kirjoja enteilevä novellikilpailu

Tänä syksynä ilmestyy ainakin kolme esikoisromaania, joiden tekijät pärjäsivät viime vuonna Martti Joenpolven novellikilpailussa. Romaanit ovat Essi Henrikssonin”Ilmestys”, Anneli Kannon”Piru, kreivi, noita ja näyttelijä” ja minun kolmen viikon kuluttua ilmestyvä kirjani. Hoksasin Kannon historiallisen romaanin vasta perjantaina, kun se sai vähän takkiinsa Hesarissa. (Aion kuitenkin lukea sen, koska uumoilen, että se on hyvä. Kannon Joenpolvi-novellikin sai aikoinaan aika ilkeää palautetta samassa lehdessä. Kritiikissä sanottiin, että aihe oli laskelmoiden matkittu Hesarin kuukausiliitteen jutusta, vaikka ei ollut. Novelli oli minusta hyvä ja tärkeä ja koskettava. Se kertoi naissotureista kansalaissodassa ja oli kerrankin sellainen juttu, jonka sisällölläkin oli jotain relevanssia.)

Gummeruksen novellikisassa menestyminen ennakoi tunnetusti pikaista kirjailijanuran käynnistymistä. Armas Alvarikin oli viime vuonna Lasipalatsissa vastaanottamassa plakaattia ja kukkasia. Ja monia muitakin novellikisasta edenneitä kirjailijoita on vaikka kuinka. Esimerkiksi muutaman vuoden takaiset novellistit J-P Koskinen ja Ata Hautamäki, joiden kanssa juttelin palkinnonjaon jälkeen. Kysyin Koskiselta miten kirjoitetaan kolme romaania kahdessa vuodessa tai edes yksi ja J-P Koskinen sanoi, että ei pidä haaskata aikaansa kirjailijaelämään vaan kirjoittaa. Joimmekin siinä sitten kahvia emmekä kaljaa.

J-P Koskisen erinomaista ohjetta vastoin olin eilen ryypiskelemässä kustannustoimittaja-lehdentoimittajaystäväni kanssa. Hän kertoi lukeneensa Sokeripalaa ja valotti aiemmassa postauksessa käsiteltyä kysymystä kirjailijan sanavallasta kirjan kannen suhteen. WSOY:llä on kuulemma sellainen linja, että jos ensimmäinen kansiehdotus ei miellytä kirjailijaa, tehdään uusi, mutta jos ei sekään miellytä, niin sitten ei enää voi auttaa. Joskus kirjailijat eivät osaa nimittäin itse sanoa mitä haluavat. He osaavat ainoastaan sanoa mitä eivät halua, ja siitä ei ole graafikolle hyötyä.

ps. Armas Alvari ja Ata Hautamäki ja kaikki muukin kiinnostava löytyy Googlen avulla. Blogger ei jostain syystä hyväksynyt kaikkia koodauksiani.