torstai 1. tammikuuta 2009

Desperately seeking Lilian Kallio (+ vähän lännenpokkareista)

Hyvää uutta vuotta hyvät ystävät, seuratkaa kanssani pitemmittä puheitta suoraan asiaan eli Lilian Kallioon.

Luin yhtenä iltana Lilian Kallion nuortenkirjan Puumajakesä. Se oli nuoruuteni suosikkeja, ja se kertoo tamperelaisista lapsista, jotka rakentavat kuuseen majan, leikkivät siellä sormusten herraa ja käyvät läpi täyden pakan sosiaalisia ongelmia. Kirja on kiva ja nykyisinä kyynisinä ja taantumuksellisina aikoina sekä naiivi että radikaali. Puumajakesässä on hyvin vahva 70-luvun lasten (ja aikuisten) kasvatuseetos, jossa pahat ovat oikeasti onnettomia ja onnelliset lapset saavat juoksennella vapaina ja kaikki nälänhätää pienenmmät ongelmat ratkeavat puhumalla boheemin isukin kanssa. Kaikki se on tietysti silkkaa totuutta, mutta ei siihen kukaan enää usko.

Nykyisin huomaan monesti lukevani kirjoja myös vähän sillä silmällä, että miksi jonkin lauseen rytmi tai tietty kohtaus tai tarinan jännite toimii ja voiko sen kikan varastaa, ja tätä syynätessäni huomasin, että Puumajan kielessä on jäljellä viehättävää rosoa. Siis että se ei ole ihan loppuun asti viilattua ja tuotettua, vaan siinä on sellainen kiva autotalli-soundi.

Minua alkoi kiinnostaa, että kuka Lilian Kallio on ja mitä muuta hän on kirjoittanut, mutta ennen nettiaikaa uransa tehneistä kirjailijoista ei löydy tietoja niin helposti. Se tekee heistä entistä jännittävämpiä. Aikakoneen arkistoista löytyi sentään jotain: esittelyt Puumajakesästä ja aikuistenkirjasta Ugudibuusta. Lainasin pääkirjaston varastosta Ugudibuun ja sekin oli melkoinen kulttuurihistoriallinen mindfuck, nimittäin siinä 70-luvun Tampere on maailmanlopun näyttämö.

Mutta mihin Lilian Kallio meni? Miksi hän ei kirjoittanut enempää? Puumajakesä kai oli ilmestymisaikanaan melko suosittu. Ainakin siitä on otettu useampi painos. Tietääkö kukaan?

Viimeksi kun kyselin täällä tietäväisempien apua, (sillä kertaa lännenseikkailuista) ystävällinen Juri Nummelin täytti kukkuramitoin uteliaisuuteni ja lähetti minulle kirjansa Kuudestilaukeavat. (Kiitos Juri - Lihaa on tulossa postitse, kunhan pääsen postiin!) Siinä on biografiset ja bibliografiset tiedot ja lyhyet luonnehdinnat kaikkien Suomessa ilmestyneiden lännenpokkarien tekijöistä. Kirja on minusta hyvin kiinnostava, koska olen aina hyvin ihastunut siihen ajatukseen, että jossakin kirjallisen kaanonin katvealueella on hyviä ja kiinnostavia kirjoja, kunhan ne vain hyvällä tuurilla tai sinnikkäällä työllä saa esille. Ainahan voi lukea klassikoita, mutta metsästäjä-keräilijä-lukija saa aivan oman ilonsa siitä kun löytää kirjallista laatua jostain epämääräisestä paikasta, kuten genrekirjoista, nuortenkirjoista, fanifiktiosta tai R-kioskin mangasta.

Toivotan onnea ja menestystä vuodelle 2009! Tämä vuosi näyttää minun osaltani työteliäältä ja lupaavalta, mutta en uskalla vielä kertoa enempää!

13 kommenttia:

Mette kirjoitti...

En löydä muuta tietoa kuin kirjan "Ugudibuu" (Leena Peltonen aikoinaan kehui kirjan, mutta häneltä on myöhäistä kysyä), Johanna Sinisalo ehkä tietää, ja Jyrki Ijäs, kysäisepä heiltä.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Mette, täytyypä kysyä jos heihin törmään! Aikakoneeen Ugudibuu-juttu olikin Sinisalon kirjoittama.

Anonyymi kirjoitti...

En tiedä Lilian Kalliosta, mutta nytpä selvisi se mysteeri, että mihin Puumajakesäni hävisi. Kas Vallilaan!

Veera

Miina Supinen kirjoitti...

Täällä se on hyvässä hoidosssa ollut kaikki nämä vuodet! Täytynee kai luovuttaa se takaisin ensi kesänä...

Ina kirjoitti...

Melken järkytyin Miina aiemmasta tekstistäsi, jossa mietit muistaako joku vielä Liha tottelee kuria -teoksen - no todellakin muistaa ja se kiertää kaveripiirissä edelleen isolla suosituksella ja ihastuksella! Ihan näin raadollisen lyhytmuistiseksi ei ole kirja-ala sentään vielä tullut, onneksi!

Ilahduta meitä uudella kirjalla pian, en painosta mutta elän toivossa.. :)

Miina Supinen kirjoitti...

Moi Ina, onpa hauska kuulla! Minäkin elän toivossa, että saan uuden kirjan maailmalle. Kai se tästä ennemmin tai myöhemmin tuleekin!

Anonyymi kirjoitti...

Minäkin muistan Ugudibuun! Se oli hauska, jännä ja vinkeä just tamperelaisen ympäristön ja 70-lukulaisen asenneilmastonsa vuoksi. Se muistuttaa hämmästyttävän paljon vaikkapa Atwoodin Oryx ja Craken yksin äkillisesti (ja maagisesti!) tyhjään maailmaan jäämisen kuvailemisessaan. Kiva, että muistutit mulle, kuinka Suomessakin on tehty muutakin kuin halkopinoproosaa - jo aiemminkin.

Ja muutenkin: hei pitkästä aikaa.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Essi! Niinpä, oli hauskaa kuvitella Hämeenkadulle rytistyneitä 70-luvun autoja!

Juri kirjoitti...

Miina, kiitos itsellesi - lihaa saapui tänään postissa, meni heti vaimon lukupinoon. (Tai itse asiassa käsilaukkuun, lähdössä junalle kohta.) Hyvä että Kuudestilaukeavat kiinnostaa - sääli että minulla ei ole enää toista länkkärikirjaani, Pohjoisamerikkalaisia lännenkirjailijoita (niinikään BTJ), mutta sen löydät varmasti kirjastosta. (Oli todellinen onnenkantamoinen että nuo julkaistiin. Eiväthän länkkärit enää ketään kiinnosta. Mutta nytpä niistä on kuitenkin tietoa.)

Juri kirjoitti...

Vielä muuten tuosta, että Suomessa ei olisi kirjoitettu muuta kuin halkopinoproosaa: suomalaisen fantasian historia on pitkä ja vaatisi kirjoittajaansa. Fantasia oli minun nähdäkseni ihan legitiimi lajityyppi 1900-1940 ja sen traditio katkesi toiseen maailmansotaan (todennäköisesti siihen, että sodan jälkeen vallitsevaksi tyylilajiksi tuli sosiaalinen realismi). Fantasia sysättiin sitten lastenkirjallisuuteen, mutta paljon ilmestyi esim. omakustanteina ja antologioissa ja novellikokoelmissa. (Esim. Haavikolla on ainakin yksi novelli, jonka voi laskea scifiksi.) Lisäksi jonkun pitäisi tutkia saamelaisen kirjallisuuden historian - millaista fantasiaa on esim. Tuomo Itkosen Neidonkenkä-kirjassa, joka perustuu saamelaisiin satuihin (ilmestyi -46)? Halmeen Jukan kanssa olen puhunut, että pitäisi tehdä todella laaja antologia aiheesta, laajempi kuin Sinisalon Daedalus-kirja (joka on kyllä hyvä valikoima), mutta emmepä ole edenneet asiassa sen pidemmälle.

Miina Supinen kirjoitti...

Moi Juri, ehkä lännenkirjat kokevat renessanssin. Kai se on mahdollista, aihepiiri on ainakin kiehtova ja aina välillä se vähän putkahtaakin pinnalle. Olihan esimerkiksi Deadwood hieno sarja ja kai sillä oli innokasta yleisöä Suomessakin.

Suomesta ja fantasiasta: olen aina ollut vähän uumoillut, että halkopinon dominanssi ei ole ihan niin horjumaton kuin monesti väitetään. Onhan Suomessa aina julkaistu paljon monenlaista käännöskirjallisuuttakin.

Sellainen antologia olisi kyllä huippu!

Juri kirjoitti...

Yksi ongelma tuossa antologiassa on: sitä ei kustanna kukaan. Apurahan siihen saisi, mutta siihen se sitten jämähtäisi.

Onneksi olemme Turbatorin m-sarjassa onnistuneet vähän raottamaan kantta esim. Harry Etelän Kauhujen salakammio -kirjan kohdalla. Ja olen toimittamassa todennäköisesti vielä vanhemman suomalaisen kauhukirjallisuuden antologiaa.

Päivi Skyttä kirjoitti...

Löysin lähes 30 vuotta sitten kuolleen isäni papereiden joukosta 4 Lilian Kallion tekemää tussipiirustusta, ja rupesin minäkin, eri syystä, googlettamaan häntä...