Lupasin Tommi Melenderille kehua hänen kirjaansa Kunnian mies, joten täältä pesee. Tästä ei tule mikään journalistisessa mielessä pätevä arvio, koska se tuntuisi työltä eikä huvilta ja olisi epäeettistäkin, kun Tommi on tuttu. Nämä ovat vain päälimmäisiä huomioitani.
No ensinnäkin, kehuminen on aivan luontevaa, koska romaani on hyvä ja pidin siitä henkilökohtaisesti. Se ei ollut sellainen kirja, johon olisin todennäköisesti tullut tarttuneeksi omia aikojani, ja siksi olenkin tyytyväinen, että sain sen käsiini. Olen saanut uutta ajateltavaa.
Luulin ennakkotietojen perusteella, että kyseessä on näppärä pikku satiiri, mutta Kunnian mies onkin hyvin traaginen ja järkyttävä tarina ja vaikka se kertoo pienestä ihmisjoukosta ja lyhyestä ajanjaksosta, siinä on suuren mittakaavan yleispätevää kaikua. (Kirja on myös hauska ja tarkastelee maailmaa hyvin oivaltavasti ja pirullisesti, joten tottahan se on myös näppärä satiiri, ei siinä mitään.)
Kunnian mies kertoo rahoitusalalla työskenetelevistä miehistä ja heidän piinallisesta elämästään, juonitteluistaan ja kunniastaan. Melenderistä sanotaan aina julkisuudessa, että hän on taloustoimittaja ja siksipä kuvaus rahamaailmasta on uskottavan tuntuista ja kiinnostavaa. Osasin sitä odottaa, ja niin se olikin.
Kunnian mies on sillä tavalla ison aivon tuote, että siitä varmaankin irtoaa vähän eri asioita eri lukijoille, riippuen lukutottumuksista ja sivistyksestä eri elämänalueilla. Itselleni varmaankin jää parhaiten mieleen taidokkaasti rakennettu päähenkilö Heikki Laiho. Minulla on aina kova tarve samastua romaanihenkilöihin, ja usein tunnistan paskan kirjan siitä, että samastuminen ei onnistu mitenkään. Kiinnostavan kirjan tunnistan (esimerkiksi) siitä, että henkilö on täysin vieras ja outo, mutta silti tunnen kiinnostusta ja myötätuntoa häntä kohtaan. Heikki Laiho on sellainen romaanihenkilö. Hän vaikuttaa äkkkiseltään ihan kusipäältä. Aivan kuin hän näkisi koko elämän vain laskettavissa olevan hyödyn ja haitan ja rahan saamisen ja menettämisen kautta.
Vielä yksi ominaispiirre, joka minua viehättää Kunnian miehessä, on omaperäinen ja hyvä kieli. Lauseet ja sanavalinnat ovat siellä täällä vanhahtavan tyylitteleviä, ja se varmaankin teke nykyaikaiseen tarinaan osaltaan ajattomuuden ja klassisuuden tuntua. Tekstin rytmi on sujuva ja tyyni. Tapahtumat ovat melkein koko ajan ihan kauheita, mutta lauseet eivät piekse lukijaa.
4 kommenttia:
Hey, off-tangent, mutta sun julkisuuteen antamiasi lausuntoja hieman kritisoitiin tässä blogissa, http://saaranblogi.blogspot.com/
huomasitko? Mä tiedän, ettet sä ole tuota mieltä, mutta kieltämättä se mielikuva voi syntyä.
Hassu juttu ESS:ssä tänään, selvästi se toimittaja oli tykännyt kirjasta ja susta.
Paisu
Moi Paisu! En ole ennen sitä blogia lukenut, mutta kävin katsomassa. En usko että sen pitäjällä kauheasti tietoa siitä miten haastateltavan hölötys muuttuu sitaateiksi lehtijuttuun, ei se muuten sillä tavalla dissaisi.
Missään kohdassa sitä Hesarin juttua ei kylläkään muistaakseni sanottu että porno on mun mielestä ok ja naistenlehdet pahoja. (Ja voin vaikka vannoa, ettei kukaan esikoiskirjailija ole koskaan eikä missään sanonut, että hc-pornoon liittyy "järki ja realismi". Jessus...)
Oikeasti olen sitä mieltä, että sekä porno että naistenlehdet ovat feministisessä mielessä ongelmallisia. Pornosta kuitenkin täysjärkinen nuorikin ihminen tajuaa, että se ei liity todellisuuteen. Naistenlehdet, "harmittomat viihteet" ja muut hyvän leiriin kuuluvat asiat ovat salakavalampia tajunnanmuokkaajia.
Etlarin juttu oli tosiaan hauska, mutta siitä sen taas näkee, että vaikka kuinka yrittäisi puhua järkeviä, niin jotain epämääräistä sinne juttuun kuitenkin livahtaa. Mikä vitun köyhän miehen Matti Nykäs-lausunto on "elämä kantaa kuolemaan asti".
Nyt on sunkin kirja kehuttu mun blogissa. Eikä sekään ollut velvollisuudesta.
Moi Tommi! Toivottavasti meidän kummankin myyntiluvut nyt nousevat kohisten!
Lähetä kommentti