maanantai 29. lokakuuta 2007

Lumikko ja uudelleen keksitty pyörä

Vuoden 2006 parhaan suomalaisen fantasiakirjan palkinto Kuvastaja annettiin viime viikonloppuna Pasi Ilmari Jääskeläisen romaanille Lumikko ja yhdeksän muuta. Kirja onkin tosi hyvä. Luin sen heti kun se ilmestyi puolisentoista vuotta sitten ja muistan, että olin vähän alakuloinen, koska kirjoitin silloin omaa kirjaani ja ajattelin, että selvästi taas näkee, että toiset osaavat paremmin. Lumikko kertoo kirjailijoista oudossa pikkukaupungissa ja sen fantasiaelementit ovat aika kivoja ja pelottavia. Niistä tulee mieleen hämyisä ja kiehtova taide-elokuva. Kirjan ainoa huono puoli liittyy mielestäni siihen, että se on niin hyvin rakennettu ja kelattu, että se on jo vähän kliininen.

Jääskeläisen ja nähtävästi ainakin myös Anne Leinosen blogissa puhutaan taas reaalifantasiasta, koska joku ihmetteli, että eikö Jääskeläinen ole nimenomaan painottanut, ettei ole fantasiakirjailija, vaan reaalifantastikko. (Reaalifantasia tarkoittaa ymmärtääkseni suurin piirtein sitä, että kirjassa voi olla mitä tahansa aineksia ja genrejä ihan siinä sekoituksessa kuin kirjailija itse haluaa. Lisätietoa koulukunnasta löytyy esimerkiksi Jääskeläisen blogin sivupalkista.)

Reaalifantasia-nimikettä on kelattu jo pitkään scifi-lehdissä ja foorumeilla ja tapahtumissa ja blogeissa, mutta Sokeripala avaa sanaisen arkkunsa vasta nyt. Here comes: kirjallisuuden ystävänä minua on ärsyttänyt reaalifantastikkojen julistus siitä, että olemme keksineet pyörän. Tuntuu siltä, että koulukunnan kirjailijat eivät luota lukijoidensa lukeneisuuteen saati kykyyn tulkita erilaisia tekstejä. Tulee siitä vähän sellainenkin olo, että reaalifantastikot eivät ole itse lukeneet mitään.

Kun asiahan on niin, että melkein kaikki kirjallisuus on sitä reaalifantasiaa. Suomessa on tietysti vahva realismin perinne, mutta jopa kotimainen kirjallisuus on täynnä vanhoja ja uusia kirjoja, joissa on jotakin näkymättömän maailman häivähdystä mukana. Vanhan ja uuden suosikkini mainitakseni vaikka Seitsemän veljestä ja Jalat edellä.

Ymmärrän tietysti termin käyttökelpoisuuden. Kirjoja laatikoidaan myyntivaiheessa omiksi pikku genreikseen niin innokkaasti, että se menee varmasti usein pieleen. Ja senkin ymmärrän, että jos lukijakunta koostuu paljolti scifi- tai fantasiaharrastajista, kirjailija tuntee tarvetta painottaa, että tämä on ihan tarkoituksella tällaista, eikä epäonnistunutta genrekirjallisuutta. Ja tietysti osa lukijoista onkin sellaisia pässejä, että heille pitää kertoa etukäteen, että tässä kirjassa voi olla ihan mitä vaan, älä sitä ihmettele.

8 kommenttia:

pazi-j-dog kirjoitti...

Kiitos kehuista!

Reaalifantasiasta: Pointti onkin juuri siinä, että melkein kaikki kirjallisuus onkin sitä reaalifantasiaa - esimerkiksi Seitsemän veljestä. Termin ideana on se ajatus, että kirjallisuus tyypillisesti ja lähtökohtaisesti yhdistää realismia ja fantasiaa, ja puhtaat genretekstit samoin kuin puhtaan realistisetkin tekstit (joita pidetään liian usein normina) ovat niitä poikkeuksia.

Ainoa keksitty pyörä tässä koulukunnassa on tapa hahmottaa kirjallisuutta. Juuri siksi, että olemme lukeneet kaikenlaista kirjallisuutta, kieltäydymme hyväksymästä genreleimoja, etenkin kun kirjoitamme. Jos soppaan heittää joskus mukaan kasviksia, ei mielestämme muutu kategorisesti kasvissyöjäksi.

Kyllä me luotamme lukijoiden kykyyn tulkita erilaisia tekstejä. Emme välttämättä luota yhtä paljon lukijoiden kykyyn nähdä scifi- tai fantasia-leiman ohi ja uskaltautua lukemaan kirjaa, joka mielessä kytkeytyy joko hobitteihin tai Darth Vaderiin.

Taustallahan on siis monella usein toistunut kokemus: Oma teos tulee luokitelluksi genrekirjallisuudeksi, joku lukee pakotettuna/vahingossa kirjan ja ilahtuu: luulin, että tämä on sitä kauheaa scifi-paskaa, mutta tämähän oli ihan oikeaa kirjallisuutta.

Miina Supinen kirjoitti...

Moi Pasi, kivaa, että tulit tänne selvittämään reaalifantasia-kysymyksiä. Ymmärrän kyllä hyvin tuon pointin, että kirjoihin lyödään leimoja, jotka karkoittavat (suuren) osan lukijoista. Niistä kärsivät varmaan monet kirjailijat.

Mutta miksi niitä ei-geneerisiä vaikkakin jollakin tavoin fantasiaan kallistuvia kirjoja ei voisi sanoa ihan plain and simple kaunokirjallisuudeksi? (Sivuhuomautuksena muuten sellainen asia, että jos erittäin geneerinenkin scifi on tarpeeksi arvostetun tekijän kynästä, se muuttaa joka tapauksessa kaunokirjallisuus-hyllyyn.) Minusta näyttää siltä, että reaalifantaisia-termi markkinoi ja selittää kirjailijoiden teoksia ja/tai näkemyksiä pikemminkin sf/f-yleisön suuntaan. Siis siihen tapaan, että tämä tämä ei ole ihan nyt sitä geneerisintä kamaa, mutta on tässä nyt vähän kuitenkin fantsua, joten kannattaa kokeilla.

pazi-j-dog kirjoitti...

Koska kaunokirjallisuus pitänee määritellä uusiksi - muuten tiukan realismin rajoja rikkova teksti käy läpi merkillisen ja hyvin sattumanvaraisen prosessin, jossa se joko hyväksytään osaksi Oikeaa Kaunokirjallisuutta tai polttomerkitään genretuotteeksi, joka on tarkoitettu vain antennihattuisille lukijoille.

Fantasiapiirteillä leikittelevä kirjallisuus on siis tähän saakka nähty poikkeuksena, joka saatetaan joskus erikseen hyväksyä osaksi Oikeaa Kaunokirjallisuutta, tai sitten ei. Kun joku esimerkiksi on maininnut sanan scifi, teos on saman tien menettänyt suuren joukon potentiaalisia lukijoita - näinhän olisi käynyt Sinisalon Finlandia-voittajallekin, ellei se olisi saanut palkintoa ja tullut näin hyväksytyksi osaksi Oikeaa Kirjallisuutta.

Itse olen kyllästynyt selittelemään, että kyllä minä kirjoitan ihan oikeaa kirjallisuutta, VAIKKA siinä onkin joskus mukana genrepiirteitä tai ei-realistisia elementtejä. Suomalainen kirjallisuuskäsitys lähtee siitä, että normina on realistinen kuvaus, piste, ja poikkeamat käsitellään erikseen.

Ja kyllähän me reaalifantastikot (genrepiireistä juuremme juontavina) käytämme termiä myös fandomin suuntaan kommunikoidessamme,kun niitäkin riittää, jotka sanovat että hyi, eihän tämä olekaan oikeaa scifiä jne.

Ja tarvitaanhan näitä kirjallisuudellisia liikkeitä. Ne kyseenalaistavat vanhat tavat hahmottaa asioita ja voivat avata uusia tapoja käsitellä ihmisyyden suuria kysymyksiä ja todellisuutta.

Tavattiinko me muuten Jyväskylän Finnconissa? Joku nainen käväisi esittäytymässä minulle siinä yhdessä salissa ja mietin, olitko se sinä.

Usvazine kirjoitti...

Kysymys on myös genrerasismia vastaan taistelemisesta. Nuortenkirjailijalta tullaan aina kysymään, milloin nuortenkirjailija suvaitsee kirjoittaa sen oikean kirjan.
Moni olisi kirjoittanut aikuisille ihan silkasta kirjoittamisen ilosta, tai vaihtanut vaikka teemoja/tyyliä tyystin, mutta kustantamosta on todettu, että ei kiinnosta, pysy omalla reviirilläsi.

Minä voin olla kiitollinen siitä, että olen saanut julkaista spekulatiivisia novelleja sisältävän teoksen, joka on aikuisille suunnattu. Mutta ei läheskään kaikille tätä mahdollisuutta suoda.

Mikä taasen fantasiaan tulee, niin lasten- ja nuortenkirjoissa sen sisällyttäminen tekstiin on sallittua, mutta aikuisten puolella on paljon nihkeämpi vastaanotto. Keskustelu reaalifantasiasta on oikeutuksen hankkimista omalle työlle joka suhteessa - niin monta kertaa olen Valkeista langoistakin kuullut, että "ei se ollut ollenkaan sellaista kun mitä sen luulin olevan, en tiennyt että scifi voi olla tällaista". Tekstejäni voi nimittää vaikka kyläproosaksi, jos se vain suinkin harhauttaa uudet lukijat tarttumaan siihen - teksti sitten puhukoon puolestaan.

Miina Supinen kirjoitti...

Joo, en varsinaisesti väitä vastaan, kunhan lähinnä mietin tätä asiaa eri kannoilta. Joka tapauksessa luulen, että nuorempi lukijapolvi on avoimempi erilaisia kirjallisia keinoja kohtaan.

Kyllä minä käväisin pyytämässä sinulta nimikirjoituksen novellikokoelmaan Finnconissa, mutta ei me siinä monta sanaa ehditty vaihtaa.

Miina Supinen kirjoitti...

Tuo äskeinen siis Pasille.

Anne, kiitos kommentista! Ymmärrän kyllä hyvin tuon tilanteen, tai voin ainakin kuvitella. Monilla lukijoilla on tosiaan ennakkoluuloja scifiä tai jotain muuta genreä kohtaan. Tavallaan niitä ennakkoluuloja ymmärtääkin, koska tietysti lukija haluaa varjella itseään (ja rahojaan) huonolta kirjalta kaikin keinoin eikä voi oikein muuhunkaan nojata kuin ennakkokäsityksiinsä, vaikka ne olisivat kuinka hataria.

Tunnen muuten myös sellaisia tyyppejä, jotka eivät lue mitään naisten kirjoittamaa, koska naisten kirjat ovat heidän mielestään aina sitä samaa abstraktia vatvomista...

Usvazine kirjoitti...

Kaikkinainen kyseenalaistaminen on sallittua ja terveellistä - aika näyttää, osoittautuuko tämä kirjoittamismenetelmä ja tapa ajatella hedelmälliseksi. Mutta tällä hetkellä se on ainakin itselleni ollut tapa uudistaa omaa käsitystäni itsestäni kirjoittajana. On kuin jokin olisi puuttunut, ja nyt luulen tietäväni, mikä se puute on ollut: liian rajoittunut tapa ajatella liian tiukkoihin lokeroihin. Mitä luultavimmin lokeroituminen tapahtuu fandomin puolella helpommin, koska sen piirissä esim. kilpailuissa kirjoitetaan lajityyppiä, eli rajataan tekstit genren avulla. Mainsteam/yleispuolella yleensä teema tai silkka teemattomuus on se merkittävin juttu.

Natalia kirjoitti...

Reaalifantastikot-termin suurin ansio on ollut keskustelun herättäminen ja vanhojen luutuneiden genrekäsitysten ravistelu niin, että rutina kuuluu.