torstai 31. heinäkuuta 2008

Millainen se viekotteleva hymy oikein on ja missä sen voi oppia?

Niin kuin jokainen normaali nainen, minäkin luen Anna ja Runotyttö-kirjat uudelleen myrskyisissä elämänvaiheissa. Niistä saa turvallisuutta tunnetasolla ja selkeitä elämänohjeita. Menestyksen avaimet ovat hyvä ryhti, hyvät mekot (musliinista, whatever that is), taiteellinen herkkyys, äärimmilleen kehittynyt omanarvontunto (manifestoituu hyvällä ryhdillä), turhanseisottaminen, piilovittuilu ja avoin vittuilu.

Suvi Aholan ja Satu Koskimiehen teoksessa Vihervaarvan ja Uuden Kuun tytöt (joka käsittelee sitä oudohkoa kirjallis-psykologista ilmiötä, että about jokainen suomalainen nainen rakastaa niitä kirjoja) sanotaan, että Anna-fanit ja Runotyttö-fanit ovat kaksi tykkänään eri ihmisjoukkoa. Se on taatusti totta, mutta minun on vaikea kuvitella ketään lasta, joka pitäisi enemmän Runotytöistä kuin Annoista. Anna-kirjat ovat hauskempia, realistisempia, sympaattisempia ja ylipäänsä parempia kuin Runotytöt. (Tai ainakin kolme ensimmäistä osaa ovat.) Runotytöissä on se teini-ikäiseen mieleen vetoava "kukaan ei ymmärrä minua koska olen muita syvällisempi" -meininki, mutta toisaalta luulisi sitä olevan Annoissakin vähintään riittämiin.

Nykyisin suuri osa Montgomeryn kirjojen lukemisen ilostani on sitä, että analysoin ja taivastelen niiden sisältöä, ja huomaan, että Runotytöt ovat oikeastaan kiinnostavampia kuin Annat juuri siksi, että ne ovat niin omituisia, kauhuromanttisia ja kolhoja. Emilia on niin hirveä biaach, että se alkaa olla jo kiehtovaa. Kaikissa Montgomeryn kirjoissa on herttaisen luonto-, ystävyys- ja mekkokuvauksen ohella selkäänpuukottava ja ilkeästi juoruileva vire, mutta Runotytöissä se menee hämmentävän pitkälle. Emilia joutuu kissatappeluun KAIKKIEN naisten kanssa. Ja mikä juttu se on, että KAIKKI miehet iästä, yhteiskunnallisesta asemasta, terveydentilasta ja persoonallisuudesta riippumatta käyvät kuumana Emiliaan? MILLAINEN se "viekotteleva hymy" oikein on? Yltiöromanttinen suhtautuminen kirjoittamiseen on myöskin aika kiinnostavaa, koska veikkaan, että Montgomery on kirjoittanut ne Emilian henkevät ja pakanallisen hekumalliset alppipolut ihan kieli poskessa. Tuskin Montgomery itse on suhtautunut kirjoittamiseen kovin romanttisesti, koska kirjoitti suosittuja sarjoja ja ainakin osan ilmeisesti lähinnä rahastusmielessä.

L. M. Montgomery on kirjoittanut paljon muitakin kirjoja kuin Annat ja Runotytöt, ja niitä löytyy ilmaisina nettikirjoina täältä. En ole lukenut muita kuin The Blue Castlen, joka on myös suomennettu, ja joka oli ihan kiva. Muistelen kuulleeni, että esimerkiksi Kilmeny of the Orchard olisi hyvä, joidenkin mielestä jopa Montgomeryn paras kirja. Se on minulla nyt kesken. Onko kukaan Sokeripalan lukija lukenut vähemmän tunnettuja Montgomeryn kirjoja? Olisi kiva kuulla niistä. Ja muitakin ajatuksia asian ääreltä.

sunnuntai 27. heinäkuuta 2008

Ovatko nämä tonttuja? (Finnconista ja Novasta)

Käväisin viikonlopun scifi-kokoontumisajoissa perjantaina kuuntelemassa kunniavieraiden John M. Harrisonin ja Farah Mendlesohnin keskustelua ja osallistumassa Novan palkintojenjakoon.

Kunniavieraiden keskustelu oli kiva ja viihtyisä. Se rönsyili moniin kiinnostaviin teemoihin, kuten siihen onko Spike hyvä vai paha. Harrison sanoi että hyvä ja Mendlesohn että paha.

Harrison ja Mendelsohn kertoivat yleisölle kikan, jonka avulla kirjasta tulee kiivastahtinen pageturner, jota lukija ei voi laskea kädestään. Sankarille pitää kehittää paitsi eteenpäin vetävä koukku - eli siis se päämäärä, jota kohti hän pyrkii - myös takaapäin puskeva tekijä, eli jokin asia, jota hän joutuu pakenemaan. Sillä tavoin tarina pysyy koko ajan vinhassa liikkeessä.

Lisäksi kunniavieraat mm. purnasivat siitä, että fantasiakirjojen pahikset ovat degenertoituneet särmikkäiksi hyviksiksi. Kumpikin oli kurkkuaan myöten täynnä seksikkäitä vampyyreita. Mönkiäiset ja hirviöt ovat jo syrjäyttäneet tylsät miehet romanttisten kioskikirjojen alfauroksina (ainakin Amerikassa).

Sitten muutama sana Novasta, jonka tuomaristossa minulla oli ilo olla toista ja viimeistä kertaa: Ensinnäkin tänä vuonna oli minusta hyvää settiä. Neljä parasta olivat suorastaan vaikuttavia ja kaikki finalistit olivat tavalla tai toisella onnistuneita. Osallistujille on luvassa yleispalautetta ja finalisteille myös yksilöityä palautetta, joten opastan tädillisesti vain vähän. Tässä Sokeripalan kaksi teesiä aloittelevalle spefi-novellistille:

1) Yritä samaistua lukijaan, joka ei novellia aloittaessaan tiedä mistään mitään. Hän ei näe telepaattisesti kirjailijan ajatuksia, joissa tarina on kiinnostava ja looginen, henkilöhahmot eläviä ja miljöö värikäs. Kaikki oleellinen täytyy kirjoittaa. Monesti aloittelevia kirjoittajia muistutetaan siitä, että asioita ei saa selittää puhki, ja se onkin hyvä ohje, mutta rivien välistä ei pysty lukemaan mitään jos riveillä ei ole vihjeitä. Tekstistä ei saisi puuttua esimerkiksi osaa juonesta tai sellaista luonnekuvausta, jonka perusteella lukijakin oivaltaisi, että sankari on menneisyytensä riivaama (tai mitä nyt onkin). Novelli kannattaa luetuttaa etukäteen esilukijalla ja kysyä häneltä ymmärsikö hän mitä siinä tapahtui. (Ateljeekriitikon pitäisi tietysti tuntea jonkin verran lajityyppiä. Eräs Nova-finalisti kertoi vieneensä vampyyri-splatterinsa kotipuolensa kirjoittajapiiriin näytille. Siellä oli sanottu: "En oikein tajunnut - olivatko nämä tonttuja?")

2) Luota itseesi. Kirjoita siitä mikä kiinnostaa, sillä tavalla kuin osaat ja haluat. Paitsi että jokainen ihminen on laulun arvoinen, jokaisella ihmisellä on sisimässään paljon erinomaisia ja ainutlaatuisia lauluja. Jenkkiviihteen tai kuulaan taideproosan jäljittely ei ole yleensä kiinnostavaa, mutta pienetkin yksilölliset ajatukset ovat. Myöskään ei kannata yrittää kirjoittaa paremmin kuin osaa, koska yksinkertainen on yleensä kauniimpaa kuin epäonnistunut monimutkainen.

Novan voittaja ei päässyt paikalle eikä moni muukaan top 10:stä. Ehdin jutella harmillisen vähän osallistujien kanssa, mutta onneksi edes jotain. Eräs kirjoittaja oli tehnyt siskonsa kanssa kymmenen vuotta fantasiaromaania. Toivottavasti sen pääsee joskus ostamaan kaupasta! Kuulin myös, että viidenneksi tullut kilpailija on vasta 14- tai 15-vuotias, ja siihen ei voi sanoa muuta kuin että way to go.

Finnconista löytyy raportti ainakin Tero Ykspetäjän blogista täältä. Novan tulokset löytyvät täältä.