tag:blogger.com,1999:blog-89464752597940906062024-03-13T04:35:26.491+02:00SokeripalaKirjallisuusblogi joka haluaisi olla kakkublogiUnknownnoreply@blogger.comBlogger109125tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-42158807208898850072013-12-09T15:10:00.004+02:002013-12-09T15:10:35.280+02:00Uusi blogiPidän uusia sivujani osoitteessa <a href="http://miinasupinen.wordpress.com/">miinasupinen.wordpress.com</a><br />
<br />
Tervetuloa sinne!<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-57715538140427156312013-09-12T13:00:00.003+03:002013-09-12T13:17:28.632+03:00SädeSäde ilmestyy kohta. Kirjat ovat tällä hetkellä pakettiautoissa, jotka ajavat Porvoosta kohti kirjakauppoja.<br />
<div>
<br /></div>
<div>
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-F2zJwfWSFjg/UjGJ9PgRjXI/AAAAAAAAAMA/wvST2ZGoukk/s1600/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-09-12+kohteessa+12.31.02.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-F2zJwfWSFjg/UjGJ9PgRjXI/AAAAAAAAAMA/wvST2ZGoukk/s320/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-09-12+kohteessa+12.31.02.png" width="226" /></a>Säde on ensimmäinen iso romaanini, siis sellainen kirja, jossa yritän taklata kaikkea diippiä shittiä. Jos olen onnistunut edes osassa siitä mitä yritin, se on parasta tähän asti. Kirjoittaminen oli välillä melko pelottavaa.<br />
<br /></div>
<div>
<span class="Apple-style-span" style="border-collapse: collapse; color: #222222; font-family: Calibri, sans-serif; font-size: 15px;">Siteeraan itseäni (tämä on WSOY:n tiedotemateriaalia): </span></div>
<div>
<div class="MsoNormal" style="border-collapse: collapse; color: #222222; font-family: Calibri, sans-serif; font-size: 11pt; margin-bottom: 0.0001pt; margin-left: 0cm; margin-right: 0cm; margin-top: 0cm;">
<u></u></div>
<div class="MsoNormal" style="border-collapse: collapse; color: #222222; font-family: Calibri, sans-serif; font-size: 11pt; margin-bottom: 0.0001pt; margin-left: 0cm; margin-right: 0cm; margin-top: 0cm;">
"Säde on elämäni suurimpia riskejä. Halusin kirjoittaa romaanin kaikkein suurimmista asioista - rakkaudesta ja kuolemasta. Halusin kertoa jotakin uutta ja tuoretta, aitoa ja sydäntäsärkevää ja silti mielettömän hauskaa. Se on poikkeuksellinen kolmiodraama, romaani valosta ja varjosta, kaiken katoavuudesta ja todella hyvästä seksistä. Ja vähän arkeologiasta ja muinaisista jumalista ja metsäkukista."</div>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Minulla oli suuri onni saada taas Elina Warsta tekemään kansi, ja näin hieno siitä tuli. Keltaiset juovat ovat kultaa. Sisällön kanssa minua auttoi Veera. Kiitos. Ilman sinua yhtäkään kirjaani ei olisi olemassa. Ja kiitos myös Samuli, Anna-Riikka, Elina T, Sarianna ja Essi. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Nyt laitan Sokeripalan hyllylle. Pystytän varmaan lähiaikoina uuden blogin tai ehkä otan Sokeripalan takaisin hyllyltä ja laitan sen uuteen uskoon. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Olen pitänyt tätä blogia vaihtelevalla intensiteetillä koko tähänastisen kirjailijaurani ajan ja tällä on ollut monia hienoja keskusteluja ja paljon ihania lukijoita. Kiitos teille kaikille, jotka olette seuranneet tätä. Nyt minusta tuntuu, että jokin luku on päättynyt, sivu kääntynyt, vuorovesi vaihtunut, yö vaihtunut päiväksi jne tms. Sokeripala on kertonut ensimmäisistä askelistani kirjailijana, mutta Säde on jo viides kirjani. Ja nyt on uusien juttujen aika. <!--3--><!--3--><!--3--><!--3--><!--3--><!--3--><!--3--><!--3--><!--3--></div>
Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-48927803767194284972013-03-10T20:40:00.006+02:002013-03-10T21:54:37.912+02:00Lihis näyttämöllä ja kansissa - vertaileva tilitysOi, <a href="http://www.adastrateatteri.fi/" target="_blank">Lihiksen näyttämöversio.</a> Ooh.<br />
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-tcnVKCz6E9A/UTw7gU83UfI/AAAAAAAAAKc/WFTabS9tuJc/s1600/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-03-10+kohteessa+9.49.47.png" imageanchor="1" style="clear: right; float: right; margin-bottom: 1em; margin-left: 1em;"><img border="0" height="222" src="http://3.bp.blogspot.com/-tcnVKCz6E9A/UTw7gU83UfI/AAAAAAAAAKc/WFTabS9tuJc/s320/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-03-10+kohteessa+9.49.47.png" width="320" /></a><br />
<a href="http://www.ksml.fi/uutiset/kulttuuri/teatteri/ad-astra-liha-tottelee-kuria/1305658" target="_blank">Tässä on Keskisuomalaisen Maija-Liisa Westmanin arvio näytelmästä</a>. Olen aika lailla samoilla linjoilla hänen kanssaan. Ohjaaja ja näyttelijät olivat tosi hyviä. adAstran produktio on ihan pieni ja pienellä budjetilla tehty. Lavasteita ei ole oikeastaan yhtään, mutta äänet ja musiikki ovat niin oivaltavia, että ne luovat kokonaisia maisemia katsojan mieleen.<br />
<br />
Mietin tietysti katsoessani kaiken aikaa oliko näytelmäversio saman tapainen kuin omat ajatukseni alkuperäistä tekstiä tehdessäni. Ja eihän se tietenkään ollut. Sanoin ensi-iltabileissä Mirkalle ja näyttelijöille, että heidän tulkintansa oli minusta kiinnostava ja hieno ja joissain kohdissa nähdäkseni alkuperäistä toimivampi. Näytelmä oli hauska, karu, jännittävä ja koskettava ja varsinkin loppua kohden se rullasi niin hyvin, että melkein unohdin että tiesin ennakolta mitä tapahtuu.<br />
<br />
(Ja kiitos bileistä, adAstran porukka, jos satutte lukemaan tämän. Oli ihanaa saada vähän tutustua teihin. Nyt minullakin on korvamatona "Panolaivalle, panolaivalle" Lemmenlaivan melodialla.)<br />
<br />
Näytelmä ei tosiaan ollut ihan samanlainen kuin kirja, ja Sokeripala on tietysti sopiva paikka käydä tätä minulle lievästi traumaattista asiaa läpi. Tämä postaus kiinnostanee lähinnä Lihiksen faneja (siis lähinnä itseäni).<br />
<br />
Ehkä suurin ero oli se, että näytelmäversiossa oli enemmän järkeä. Juoni oli aika lailla sama, mutta tietyt yksityiskohdat oli muutettu niin, että näytelmässä oli enemmän syitä ja seurauksia kuin kirjassa. Näytelmä oli siksi loogisempi ja sovinnaisempi ja vähemmän monitulkintainen kuin kirja. Romaanin maailmankuva on pohjimmiltaan absurdi tai ainakin lähes absurdi (tai siis minusta on, mutta kirjailija on tunnetusti kuollut joten en ole asiassa auktoriteetti). Romaaniversiossa ei ole mitään opetusta tai sanomaa ellei sitten se, että kannattaa antaa kaikkien kukkien kukkia, koska ne kukkivat joka tapauksessa.<br />
<div>
<br /></div>
Näytelmässä perheen naisten osa on todella karu, kuten Westmanin krtiikissäkin sanotaan. Astraa ja Katriinaa kävi melkein koko ajan sääli. Kirjassa ei niinkään. Katriina on romaanissa traaginen hahmo (vaikka hänelläkin on monia ilonaiheita elämässään), mutta Astra ei ole traaginen, vaikka saa piiskaa ja kokee useita moraalisesti ambivalentteja gang bangeja.<br />
<br />
Romaanissa Astran hamo on kuvattu ennen kaikkea isosiskona ja esikoisena. Hän on napakka, rohkea ja lojaali ja todella, todella määräilevä. Hän haluaa ja saa (ja ehkä välillä joutuu) alistumaan seksileikeissä, mutta muualla hän ei koskaan halua alistua. Luulen, että sen takia Astra oli kirjassa lohdullisempi hahmo - lavalla hän ei laita kertaakaan pikkuveljeään tai poikaystäväänsä tai ketään muutakaan ojennukseen.<br />
<br />
Astran hahmo on ollut monille vähän hankala sulatettava, ja jotkut romaanikriitikotkin ovat nähneet hänessä seksuaalisen hyväksikäytön uhrin tai muuten surullisesti harhautuneen nuoren naisen. Minusta hän etsii nautintoa silmät avoinna ja pystypäin, tosin, ollen nuori ja kokematon ja seksuaalisesti ylikierroksilla, välillä hieman rämpii ja töppäilee yöllisissä seikkailuissaan. Valamiehistö pohtii edelleen kysymystä siitä oliko hänen poikaystävänsä Kai kusipää vai ei.<br />
<br />
(En oikeastikaan usko että bdsm tarkoittaa mitään psykopatologista kriisitilaa. Seksuaalisuus ei välttämättä kumpua pelkästään kauniilta ja onnellisilta kukkaniityiltä, mutta raiskaukset, prostituutio ja muu hyväksikäyttö ja toisaalta seksifantasiat ovat aivan eri asioita ja oikeastaan ihan päinvastaisia asioita.)<br />
<br />
Lavalla ei myöskään näkynyt erityisemmin Silolan perheen sisäistä lämpöä. Lihiksen sykkivät sydän oli minulle aikoinaan äidin ja tyttären välinen, melkein tasaveroinen kumppanuus ja isojen sisarusten välinen naljaileva kiintymys. Silolat ovat alkuperäisteksissäkin dysfunktionaalinen perhe ja toisilleen välillä ihan karmeita, mutta he kaikki osasivat ilmaista rakkautta ja välillä jopa ilmaisivat. Se luullakseni toi romaaniin tiettyä rentoutta ja valoa, jota näytelmässä ei minusta ollut vaikka se olikin tosi komediallinen. Näytelmäversiosta on poistettu myös Aivon biseksuaalisuus ja Silmun latentti homous. En tiedä miksi poistoja on tehty, mutta olettaisin, että ne ovat pääjuonen kannalta toissijaisia ja siksi sekoittavia. Näytelmässä lämpöä on eniten isän ja pikkuisen Pelagian välillä, mikä onkin juonen kierrosten kasvattamisen takia perusteltua.<br />
<br />
No niin. Tässä oli pika-analyysini. Näistä asioista tuntui jostakin syystä tärkeältä kirjoittaa. Olen lukenut Lihiksen viimeksi oikovedosvaiheessa vuonna 2007 ja nyt tarina ja sen maailma on vyörynyt mieleeni. Minulla on kyllä tosi hyvät muistot sen romaanin kirjoittamisesta. Samoin kuin nyt näytelmästä. Mirka on vielä lahjakkaampi kuin kaikki sanovat. Menkää toki katsomaan jos olette Jyväskylässä! Haaveilen siitä, että näytelmä bongattaisiin vielä muihinkin teattereihin.<br />
<br />
Itseänikin alkoi tietysti kiehtoa näytelmän kirjoittaminen. Ehkä joskus ehtisin kokeilla sellaistakin.Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-13669148250550050302013-03-08T10:17:00.001+02:002013-03-10T22:15:35.957+02:00Orvokki Leukaluu on saapunut!Tämä on jännittävin viikkoni pitkään aikaan. Maanantaina ilmestyivät Orvokki Leukaluun urakirja ja äänikirja ja tänä iltana on adAstrassa Liha tottelee kuria -näytelmän ensi-ilta. Olen lähdössä kohti Jyväskylää kun hiukset kuivuvat. Jipii!<br />
<br />
<div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://1.bp.blogspot.com/-_8_5g_i55j8/UTmcKjzyVZI/AAAAAAAAAJ8/sQYy6qsb9z4/s1600/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-03-08+kohteessa+10.06.18.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://1.bp.blogspot.com/-_8_5g_i55j8/UTmcKjzyVZI/AAAAAAAAAJ8/sQYy6qsb9z4/s320/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-03-08+kohteessa+10.06.18.png" width="209" /></a></div>
<div>
Mutta sitä ennen pari sanaa Orvokki Leukaluusta. Se on hilpeimpiä projekteja, jossa olen koskaan ollut mukana. Orvokki on hassu pikku kirja, jota on ollut hauskaa ja rentoa tehdä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Teos sisältää neljäkymmentä pientä tarinaa, joissa totaalisen kajahtanut, mutta oudosti lumoava ammatinvalintapsykologi neuvoo kansalaisia uranvalinnassa ja muissa työelämän pulmissa. Kirja on hassu, mutta paikotellen ehkä vähän ehkä karmiva (se sisältää runsaasti täytettyjä eläimiä ja horrostavia kalevalaisia henkilöitä ja muuta pimeää). Jutut ovat niin lyhyitä, että niitä voi lukea tai kuunnella vaikka samalla kun odottaa kahvi tippuu tai vessa vapautuu.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Kumpi kannattaa hommata: kirja vai äänikirja? Tekisi mieli sanoa että molemmat, ja sanonkin.<br />
<br /></div>
<div>
Ensinmainitussa on Elina Warstan hauskat kuvat ja päällys, jotka tuovat tarinaan oman hauskan kierteensä. Elina ei ole valinnut kuvitettavakseen ilmeisimpiä yksityiskohtia tekstistä, vaan hän on tehnyt erikoisia valintoja. "Suntio"-luvussa on asteekkijumalan kuva, "malli"-luvussa pullo Eviania ja "modisti"-luvussa (joka on muuten lyriikkaa, tarkemmin sanottuna varoittava moraliteetti) on hatullinen shittiä. </div>
<div>
<br /></div>
<div>
Äänikirjassa on toisaalta lumoava Miitta Sorvali. Hänen lukemanaan äänikirja kuulostaa aika paljon alkuperäiseltä kuunnelmalta. (Tosin juttuja on tuplasti enemmän kuin kuunnelmasarjassa. Entisiäkin on muokattu.)</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Luen itse äänikirjan esipuheen, jossa on esiintyy Orvokki Leukaluun karisman häikäisemä kirjailija Miina Supinen. Hän menee vapisten soittamaan Orvokki Leukaluun ovikelloa, jonka ääni on Für Elise dubstepinä.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Toimittajille ja kirjabloggaajille tavallinen tiedonantoni, että jaamme teoksesta mielellämme arvostelukappaleita, ja jos et ole saanut omaa automaattisesti ja haluaisit kirjoittaa Orvokista, niin pyydä WSOY:n tiedotuksesta tai laita minulle meiliä ja välitän pyynnön (miina.supinen at gmail.com)</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Ja vielä yksi juttu! Olemme saaneet Orvokki Leukaluun ylipuhuttua vastaamaan lyhyesti yleisön kysymyksiin facebookissa. Hän on tavattavissa osoitteessa <a href="http://facebook.com/OrvokkiLeukaluu">facebook.com/OrvokkiLeukaluu</a>. Suosittelen käymään ja liittymään erittäin lämpimästi. Kyseessä ei ole siis mikään tylsä staattinen mainospläjäytys, vaan sinne tulee koko ajan lisää aitoa Orvokki-matskua. Itse teoksen voi osaa kirjakaupoista tai vaikka <a href="http://www.wsoy.fi/web/johnnykniga/kirjat/-/product/no/9789510395851" target="_blank">täältä</a>. Kaupallinen tiedote loppuu!</div>
<div>
<br />
<div>
</div>
</div>
<div>
<br /></div>
<div>
</div>
</div>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-8890243206613292432013-01-22T12:14:00.003+02:002013-01-22T12:49:43.182+02:00Liha tottelee kuria teatterissa<br />
Riemuisia uutisia: Lihiksestä on tehty näytelmä, ja kantaesitys on <a href="http://www.adastrateatteri.fi/" target="_blank">adAstra-teatterissa</a> Jyväskylässä 8. maaliskuuta. Näytelmän dramatisoi ja ohjaa Mirka Seppänen.<br />
<br />
Lihiksen dramatisoinnista lavalle ja elokuvaksi on ollut vuosien mittaan silloin tällöin puhetta ja jotain alustavia suunnitelmia on joskus tehtykin, mutta tämä on ensimmäinen kerta kun ne todella toteutuvat. Jipii! (Teatterin nimi on sama kuin Lihiksen säkenöivän päähenkilön. Sen täytyy olla hyvä merkki.)<br />
<div>
<br /></div>
Oma lusikkani ei ole kovin syvällä tässä sopassa. Mirkalla ja adAstran jengillä on ollut vapaat kädet tehdä oma tulkintansa. Olen lukenut kässärin ja se on upea, menee suoraan asiaan ja pysyy siellä ja virtaviivaistaa tehokkaasti romaanin höperehtiviä sivupolkuja.<br />
<br />
<a href="http://2.bp.blogspot.com/-5CD7Y6-B5-Q/UP5kcQDPQAI/AAAAAAAAAJc/SeuMBlbtvZY/s1600/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-01-22+kohteessa+12.05.03.png" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="104" src="http://2.bp.blogspot.com/-5CD7Y6-B5-Q/UP5kcQDPQAI/AAAAAAAAAJc/SeuMBlbtvZY/s320/Na%CC%88ytto%CC%88kuva+2013-01-22+kohteessa+12.05.03.png" width="320" /></a>Mirka kertoi kiinnostavan asian Lihiksen dramatisoinnista. Esikoisromaanissani on nimittäin yksi ihan tietty haaste dramatisoijille (ja juuri se voi olla syy siihen että kirjaa ei ole aikaisemmin muokattu näytelmäksi). Tapahtumat ovat kamariteatteria, intiimejä ja intensiivisiä parin tai muutaman ihmisen välisiä kohtaamisia, mutta puitteet ovat tosi isot, välillä täyttä spektaakkelia. Näiden kahden elementin yhdistäminen lavalla on hieman vaikeaa, tai ainakin se vaatii dramatisoijalta rohkeutta tehdä muutoksia ja omia tulkintoja.<br />
<br />
En ole koskaan tullut ajatelleeksi tätä, mutta niinhän se tosiaan on. Romaanin miljöö on täynnä avomerta, luksusasuntoja, salaisia puutarhoja, bdsm-luolia, erilaisia kaupunkeja ja ties mitä. Luulen, että tällainen piirre on nimenomaan ominainen tarinoilleni. Pidän itsekin kirjoissa ja elokuvissa usein juuri niistä kohdista, jossa ympärillä tapahtuu jotain tosi suurta (tyyliin Atlanta palaa) mutta henkilöt ovat niin rakastuneita/vihaisia/sekaisin/tyhmiä, että jäävät keskelle myrskyä/tulipaloa/zombie-maailmaloppua pussailemaan ja riitelemään. Joissain teoksissa sellaiset kohdat ovat tylsiä suvantoja, mutta monissa suosikkijutuissani ne ovat niitä kaikkein tärkeimpiä kohtia. Ajatelkaa vaikka Buffya, eihän se olisi yhtään niin vahvaa ihmissuhdedraamaa, jos maailmanloppu ei olisi koko ajan tulossa.<br />
<br />
<a href="http://www.adastrateatteri.fi/ohjelmistossa.html" target="_blank">Esityspäivät löytyvät täältä.</a> Viimeinen näytäntö näyttää olevan vappuaattona.<br />
<br />
Jyväskylässä on <a href="http://www.jklpaviljonki.fi/kirja2013/" target="_blank">kirjamessut</a> 23.3. - 24.3. ja olen siellä kertomassa Orvokki Leukaluun urakirjasta, joka ilmestyy maaliskuun alussa, joten maaliskuussa on mahdollista pitää kokonainen Miina Supis -festari Jyväskylässä. Kaikki sinne!<br />
<br />
<br />
<br />Unknownnoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-7925736540693312112012-12-11T12:46:00.000+02:002012-12-11T13:03:02.363+02:00Mooses & Miina ne yhteen sopiiOlen mennyt pussauskoppiin Mooses Mentulan kanssa! Katsokaa mikä kaunokainen!<br />
<br />
<div>
<div class="separator" style="clear: both; text-align: center;">
<a href="http://3.bp.blogspot.com/-U9SmjeqJYgI/UMcEzE-w3cI/AAAAAAAAAJI/tnATjOOrkEI/s1600/2012-12-11-586.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="179" src="http://3.bp.blogspot.com/-U9SmjeqJYgI/UMcEzE-w3cI/AAAAAAAAAJI/tnATjOOrkEI/s320/2012-12-11-586.jpg" width="320" /></a></div>
<div>
Tämä on siis WSOY:n ensimmäinen kääntöpokkari. Se sisältää novellikokoelmat Musta timantti ja Apatosauruksen maa. </div>
<div>
<br />
Kirjan pitäisi olla ihan kohtapuoleen kaupoissa. Tätä voi lukea vaikka bussissa, koska tarinat ovat lyhyitä ja selkeitä (ja <i>mestarillisia</i>: kannessakin sanotaan että "lyhyen muodon mestarit yksissä kansissa".) Musta timantti oli viime vuoden kiitellyimpiä teoksia ja Hesarin eskoiskirjapalkinnon ehdokas. Se on tiivis, vaivattoman tuntuinen kokoelma, jossa on hienoja irtiottoja arkitodellisuudesta. Apatosauruksen maa ilmestyi alun perin vuonna 2010. Siinä on pieniä, enemmän tai vähemmän kummallisia juttuja ja se on mielestäni tähänastisen urani taiteellinen huippu.</div>
<div>
<br /></div>
<div>
Tällä hetkellä olettaakseni Mentula ja ainakin minä olemme työn touhussa, koska kummaltakin tulee ensi vuoden alussa uudet kirjat. Minulta Orvokki Leukaluu -kokoelma ja Mentulalta Lappiin sijottuva romaani, josta kerrotaan vähän esimerkiksi täällä: <a href="http://yle.fi/uutiset/mooses_mentula_haki_varia_kirjaansa_lapista/6345993">http://yle.fi/uutiset/mooses_mentula_haki_varia_kirjaansa_lapista/6345993</a><br />
<br /></div>
</div>
Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-49155803286419980692012-08-25T14:05:00.003+03:002012-08-27T11:04:15.788+03:00Elämä on tuskallista ja masentavaa<br />
<a href="http://s.cdon.com/media-dynamic/images/product/00/05/77/24/83/1/houellebecq-michel-h-p-lovecraft.jpg" imageanchor="1" style="clear: left; float: left; margin-bottom: 1em; margin-right: 1em;"><img border="0" height="320" src="http://s.cdon.com/media-dynamic/images/product/00/05/77/24/83/1/houellebecq-michel-h-p-lovecraft.jpg" width="204" /></a>Siivosin äsken kirjahyllyä. Vastaan tuli monia kirjoja, joista olen ajatellut blogata, mutta sitten en olekaan ehtinyt/muistanut/jaksanut/viitsinyt. Suuri osa lukemiskokemuksistani manifestoituu nykyisin jossakin lehdessä, ja kirjabloggaaminen on vähän jäänyt. Sokeripala on kuitenkin tavallaan kaikkein hauskin kirja-arvioiden areena. Täällä ei ole mitään journalistisia säädyllisyysvaatimuksia tai muita reunaehtoja.<br />
<br />
Eräs kirjoista, joista minun piti kertoa, oli Michel Houellebecqin essee H.P. Lovecraft: Against the World, Against Life. Se on älykäs ja hienosti kirjoitettu, ja suosittelen sitä kumman vain kirjailijan tuotannon ystäville ja muillekin. Houellebecq ei sano nähdäkseni Lovecraftista mitään ennenkokemattoman järistyttävää (kiinnostavimmat pointit liittyvät ehkä HPL:n foobiseen rasismiin ja sen metafyysisiin ulottuvuuksiin) mutta ajattelu ja kieli on niin eleganttia, että lukeminen on suuri nautinto. En osaa ranskaa, ehkä se olisi ranskaksi vielä parempi. Kirja on lyhyt, sen lukaisee ihan yhdessä illassa.<br />
<br />
Mieleeni on jäänyt ennen kaikkea kaksi asiaa. Ensinnäkin ensimmäinen virke. Se on niin hyvä, että kun luin sen ensimmäisen kerran, minun oli pakko laskea kirja kädestä ja kävellä vähän aikaa. "Life is painful and disaponting."<i> </i>Ei mitään pehmennyksiä: ei "often" tai "sometimes". Väitelauseen voi allekirjoittaa tai olla allekirjoittamatta, mutta... siis...oi. Mikä pokka, mikä ylväs nöyryys, mikä tinkimättömyys! Siitä ei voi olla vaikuttumatta. Lause valaa kerralla pohjan koko teokselle ja sen aiheelle. Perusasiat (Lovecraftista, elämästä, esseen mittakaavasta) tulevat heti selviksi. Aoitus loi minuun syvän turvallisuuden tunteen. Tiesin, että nyt pelataan avoimin kortein. Olin niin iloinen! Sitäpaitsi ajattelen itsekin tuolla tavalla, vaikka sen ääneen lausuminen osoittaa nykyisin huonoa makua (Talouselämän mukaan se voi myös tuhota aivokudosta).<br />
<br />
Toinen mieleeni jäänyt asia on Stephen Kingin esipuhe. Se oli häkellyttävän huono. En tajua kuka hullu on voinut pyytää häntä kirjoittamaan sen. Essee itsessään oli niin keskittynyttä, viritettyä, älyllisesti kunnianhimoista ja tarkkaa ajattelua, että kontrasti oli aivan typerryttävä. Esipuhe sisälsi löyhää jaarittelua jostain tyhmästä novelli-ideasta, jota King oli joskus pyöritellyt, mutta joka oli niin tyhmä ettei hän edes viitsinyt kirjoittaa sitä. Esipuhe kannattaa ehdottomasti lukea ihan äimistelymielessä.<br />
<br />
Edeltävä ei ollut mitään Stephen Kingin solvaamista tai mitään "luen vain ranskalaisia älykköjä" -tyyppistä snobismia. Imuroin juuri monta Kingin kirjaa kunnioittavin elkein. Kingin omissa teoksissa se hänen oma juttunsa toimii tietysti mielettömän hyvin.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-48941966373756531082012-08-23T13:56:00.002+03:002012-08-23T14:22:40.629+03:00SovituksiaOlen romaanikässärin kanssa sellaisessa vaiheessa, jossa arvelen, että kaikki ennen kesälomaa kirjoittamani on käyttökelvotonta shittiä, ja minun pitää naputtaa kaikki uudestaan ja eri tavalla. Toisaalta ajattelen, että ehkä minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja kiilottaa shitti kullaksi. En tosin tiedä millaisia alkemistisia voimannäytteitä se vaatisi.<br />
<br />
Nyt minulla on päässäni kaksi tapaa kertoa suunnilleen sama tarina: toinen on melodramaattinen ja tunteellinen ja maalauksellinen tapa ja toinen on sen vastakohta, rämisevä ja hassu ja kipeä. Olisi hauskaa, jos romaaneistakin voisi tehdä erilaisia sovituksia. Näen että kumpikin romaani voisi olla hieno. Tietysti samaan kirjaan voi laittaa monenlaista kamaa, mutta ei ihan mitä vain. Toisin kuin usein kuulee väitettävän, romaani <i>ei </i>ole sika. Se ei todellakaan syö kaikkea. Erilaisten ainesten välillä pitää olla jokin harmonia, logiikka tai dialogi.<br />
<br />
Tämä on toinen yksin kirjoittamani romaani, eikä tämä työ ole muuttunut ainakaan helpommaksi. Deadline ei ole mitenkään kohtuuttoman lähellä, mutta kuitenkin niin lähellä että nyt on pakko mennä eikä meinata. Mutta romaania ennen tulee Orvokki Leukaluu -kirja, sunnuntailapseni, jonka kirjoittaminen on pelkkää iloa.Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-9325773382101869162012-08-08T20:30:00.001+03:002012-08-08T21:40:15.340+03:00Hyviä neuvojaHuomenta! Sokeripala herää nyt horroksesta. Osallistun tässä alkajaisiksi Päivän saarna -meemiin.<br />
<br />
<a href="http://usvazine.wordpress.com/2012/08/07/paivan-saarna/">Anne Leinonen</a> laittoi blogiinsa kirjoittajan tärkeimmät ohjeet ja ehdotti, että muutkin listaisivat tärkeimmät oppinsa. <a href="http://margaretpenny.blogspot.fi/2012/08/kirjoittamisen-saannoista-ja-kielesta.html">Tässä Saara Henrikssonin</a> viisauksia.
Anne ja Saara käsittelivät jo melkein kaikki tärkeimmät asiat. Niihin ei ole paljon lisättävää, mutta tässä vielä muutama: <br />
<br />
<br />
1) Don't panic (Linnunradan käsikirjasta. Tätä voi ajatella esim. yön pimeinä tunteina kun kässäri on levällään ja sudet ulvovat.)<br />
2) Do, or do not. There is no try. (Yodalta. Tämä on ehkä lievästi noloa, mutta ajattelen tätä ainakin kerran viikossa.)<br />
3) Kuinka norsu syödään? Pieninä paloina. (Sananlasku, joka auttaa kun kirjoittaa satoja sivuja samaa saatanan tylsää kirjaa.)<br />
<br />
Ja sitten kaksi omaani:<br />
<br />
4) Älä ajattele lukijoita, kun kirjoitat ensimmäistä versiota.<br />
5) Ajattele lukijoita, kun editoit.<br />
<br />
Sitten pari Miina Supisen elämä ja tuotanto -aiheista uutista:<br />
<br />
1. Tulevan syksyn ohjelmassa on Orvokki Leukaluu -kirjan viimeistely (tai no viimeistely - siitä puuttuu vielä puolet). Orvokki Leukaluun Urakirja ilmestyy ensi vuonna! Jee! Tässä on kirjan ensimmäinen esittelyteksti, se on Mari Niemisen käsialaa.<br />
<br />
URAPUTKEEN ORVOKKI LEUKALUUN OHJEIN!
Suurtalouskokki seisoo himmeän teräksenhohtoisessa keittiössä sandaalit jalassa ja pilvenhattaraa
muistuttava lakki päässä. Taustalla kuuluu suuren tiskikoneen jyly, joka tuo mieleen valtameren
ikuiset aallot.
Ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluu tarjoaa kirjassaan kaiken, mitä oravanpyörään
halajava tarvitsee: 40 selvitystä suomalaisille sopivien ammattien perimmäisestä luonteesta.
Miitta Sorvalin näyttelemä ammattiauttaja Orvokki Leukaluu esiteltiin ensi kerran Radio
Suomessa ja Yle Puheessa keväällä 2012. Molemmissa versioissa on tuplasti uutta, radiossa
kuulumatonta materiaalia!
Luonto ei ole villi, eräopas on.<br />
<br />
2. Jyväskylässä aloitetaan Liha tottelee kuria -näytelmän harjoitukset. Lihiksen ohjaa ja dramatisoi lahjakas ja ihana Mirka Seppänen. Ensi-ilta on 8.3. ad Astra -teatterissa. Tämä on ollut unelmani jo pitkään. JEEEE!!! Superjännää!Unknownnoreply@blogger.com2tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-90496796166017144622012-03-14T21:22:00.035+02:002012-03-15T10:41:27.597+02:00IltasatukirjojaViime postaus on aiheuttanut kävijäpiikin Sokeripalassa. Kiitos kaikille asiallisille kommentoijille! Olen lukenut kaikki kommentit ja miettinyt niitä huolellisesti.<br /><br />Epäasiallisille kommentoijille nyt sellaista, että hajaantukaa. Täällä ei ole mitään katseltavaa. Jos ette oitis lopeta foliohattuilua, ilmoitan teistä Feministis-Fasistiselle Internationaalille, jossa olen itsekin viidennen tason ninja ja kultajäsen, ja sieltä lähetetään kimppuunne iskujoukko, johon kuuluvat Ylifeministi, Punavihermädättäjä, Suvaitsevaisto ja Lesbo. Heillä kaikilla on supervoimat. <br /><br />Vakavasti puhuen: lopettakaa kiihkoilu, täällä ja muualla. Naiset eivät ole vihollisianne. Naisten oikeudet eivät tarkoita sitä, että oikeudet riistetään miehiltä. Parempaa maailmaa rakennetaan yhdessä, miehet ja naiset samassa rintamassa. Peace and love, over and out.<br /><br />Siirrymme miellyttävämpiin asioihin, nimittäin lastenkirjoihin.<br /><br />Meillä kotosalla on vihdoin päästy siihen vaiheeseen, että lapset ja minä pidämme samoista kirjoista. Muksut kuuntelevat jo pieniä romaaneja. Iltasatuhetket ovat minullekin monesti päivän parhaita lukuhetkiä.<br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://www.adlibris.com/se/covers/M/9/51/951014598X.jpg"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 200px; height: 284px;" src="http://www.adlibris.com/se/covers/M/9/51/951014598X.jpg" border="0" alt="" /></a><br />Suosikkeja on tällä hetkellä kolme. Ensimmäinen on Astrid Lindgrenin Melukylässä on hauskaa. Muksut pitävät siitä, koska siinä on paljon yksityiskohtia ja koko ajan tapahtuu jotain pientä, mutta lapsen mielestä tärkeää. Melukylän lapsissa on jotain viehättävän pelkistettyä. Se on ikään kuin lasten Antti Tuuri -proosaa. Monissa Lindgrenin kirjoissa on paljon kaikenlaisia jännittäviä kierroksia, rikoksia, fantasiaa, vaaroja jne, mutta Melukylässä ollaan vain kotipiirissä, pihoilla ja koululla. Se suuren seikkailun henki ikään kuin väreilee lasten leikkien ympärillä.<br /><br />Toinen suosikki on Carl Barksin Aku Ankat. Nyt kun luen niitä uudestaan, tajuan kuinka suuri vaikuttaja Aku Ankka on ollut minunkin elämässäni. Ne ovat opettaneet niin paljon elämästä, maailmasta, työstä, kaupungista, maaseudusta, kapitalismista, modernista valtiosta, rohkeudesta ja seikkailumielestä. Barks on todella hyvä, ihan millä tahansa sarjakuvan tai tarinankerronnan mittarilla. Hänen sarjakuvissaan on loputtomasti vauhtia, huumoria ja ajatuksen vapautta. Niistä tulee aina hyvälle mielelle. (ETA: Facebookissa juuri Juri Nummelin huomautti, että parhaat Barksit ovat niitä, joista ei tule hyvälle mielelle. Se on hyvä huomio. Monet hyvät sarjat ovat todella riipaisevia. --- Hieman hankalaa muuten tämä monimediaisuus, kun osa kommenteista tulee facebookiin.) Lapset tykkäävät tietysti eniten niistä jaksoista, joissa on eksoottisia maisemia ja hyppimistä, esim. tappurapääintiaaneja. <br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/-Q1s1lSWLx54/T2GV60717gI/AAAAAAAAAHM/ndQoDgyzReA/s1600/Brutopian_onnellinen_kansa_.jpg"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 320px; height: 227px;" src="http://4.bp.blogspot.com/-Q1s1lSWLx54/T2GV60717gI/AAAAAAAAAHM/ndQoDgyzReA/s320/Brutopian_onnellinen_kansa_.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5720017839611833858" /></a> Kolmas suosikki on uusi kirja, Tuuve Aron kirjoittama ja Sanna Manderin kuvittama Topi ja Tallulah: Korson purppuraruusu. (disclaimer: Tuuve on kaverini ja tämä on siis kaverikritiikki, tai eihän tämä ole edes mikään kritiikki vaan suoraa fanitusta.) Kirja on tarkoitettu ehkä vähän vanhemmille lapsille kuin mitä meiltä löytyy, mutta hyvin se silti menee. Lapset nauravat ääneen melkein joka sivulla ja he puhuvat "Tallusta" pitkin päivää. <br /><br />Olen miettinyt mistä niin suuri innostus voi johtua. Tarina on pienelle lapselle suhteellisen työläs seurattava - siinä on todellisuuden tasojen sekoittumista ja muuta sellaista, joka menee ihan taatusti yli hilseen. Ilo syntyy varmaankin eniten hauskoista nimistä ja siitä, että tarinan yksityiskohdissa on niin paljon värikkyyttä ja jännittävyyttä. <br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/-QjPUI1KjkwI/T2GcEoYro0I/AAAAAAAAAHk/hOv2cmUEi8U/s1600/tallu.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 258px; height: 320px;" src="http://1.bp.blogspot.com/-QjPUI1KjkwI/T2GcEoYro0I/AAAAAAAAAHk/hOv2cmUEi8U/s320/tallu.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5720024605111591746" /></a> Tallussa on miekkoja, rubiineja, kultahampaita ja muuta sellaista esineistoä, joka on lasten mielestä kaikkein houkuttelevinta ja jännittävintä. Aikuiselle lukeminen on tietysti pelkkää iloa. Siinä on samaa lauseen napakkuutta ja eloisuutta kuin Tuuven aikuistenkirjoissakin.<br /><br />Täytyy kysyä Tuuvelta aikooko hän kirjoittaa lisää lastenkirjoja. (Hänen seuraava kirjansa on aikuisten novellikokoelma Himokone). Kansa vaatii lisää Tallua!<br /><br />Onko teillä, rakkaat lukijat, hyviä vinkkejä lasten ensimmäisiksi pitkiksi kirjoiksi? On kiva päästä lukemaan kaikki omat lapsuuden suosikit, mutta yhtä hauskaa olisi lukea uusia.Unknownnoreply@blogger.com16tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-47319026328192405992012-03-08T07:13:00.014+02:002012-03-08T11:41:12.037+02:00Pimppini on valloillaan<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/-eWFhOxubB9A/T1hAR2wzseI/AAAAAAAAAHA/x3HLJv3XMMg/s1600/pimppinionvalloillaan.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 233px; height: 320px;" src="http://1.bp.blogspot.com/-eWFhOxubB9A/T1hAR2wzseI/AAAAAAAAAHA/x3HLJv3XMMg/s320/pimppinionvalloillaan.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5717390402449027554" /></a> Hyvää naistenpäivää! Eilen ilmestyi antologiamme Pimppini on valloillaan, jossa käsittellään naisiin kohdistuvaa seksuaalista väkivaltaa. Mukana on 38 kirjoittajaa, tutkijoita, novellisteja ja runoilijoita. Tekijälista on tosi timanttinen! Mukana on kirjallisuutemme suuria nimiä ja nuoremman polven tähtiä. En rupea edes luettelemaan, koska sitten pitäisi luetella kaikki. Pimppikirjasta on syytä olla hyvillään, koska aihe on tärkeä ja monet tekstit aivan mahtavia. Mitenkään sietämättömän synkkää luettavaa teos ei ole. Monet jutut ovat vetäviä ja hauskojakin. (Minun novellini ei ole yhtään hauska, kerrankin niin.)<br /><br />Antologian julkaisupäivänä Iltalehti antoi ymmärtää, että kirjan päätoimittaja Katja Kettu valehtelee häneen kohdistuneesta sieppausyrityksestä. Iltalehden toimittaja oli lähetetty julkaisupressiin esittämään syytöksiään ja piinaamaan Katjaa erittäin rumasti. Katja ei vastannut mitään, ja ymmärrän sen hyvin. Iltalehden lööppijulkisuus lietsoo juuri sellaista riepottelua, jota jokainen seksuaalisen väkivallan uhri pelkää kaikkein eniten. Omia vaikeita kokemuksia ei kukaan halua sosiaalipornoistaa.<br /><br />Iltalehti mokasi nyt tosi raskaasti. Olen itsekin toimittaja, ja ymmärrän hyvin, että lehdistö ei ole, eikä missään nimessä saakaan olla, julkkisten pr-toimisto. Vapaa tiedonvälitys on äärettömän tärkeää ja hyvä toimittaja on tarpeen tullen ärhäkkä. Mutta tällainen alhainen vihjailu ja kiusaaminen on pelkästään väärin ja törkeää. Se ei palvele ketään, ei lukijoitakaan. Vihjailut ovat tietysti menneet osaan Iltalehden lukijakunnasta aivan täydestä. Netissä on nyt sellaisia juttuja, joista harkitsen tekeväni rikosilmoituksia. Niissä loukataan ja yllytetään väkivaltaan. <br /><br />Peräänkuulutan Iltalehden vastuuta. Siellä tiedettiin aivan tarkasti mitä tällaisesta seuraisi. Lehteä tekevät ammatti-ihmiset ja he ymmärtävät hyvin kirkkaasti mitä naiselle ja hänen maineelleen tapahtuu tällaisten roskajuttujen seurauksena. Kukaan järkevä ihminen ei epäile, että kirjailija keksisi jutun päällekarkauksesta mainoskikkana. <br /><br />Tämä oli erittäin hyvä keissi kuvaamaan sitä, miksi niin monet seksuaalisen väkivallan uhrit haluavat salata tapahtuneen. Siksipä tietenkin, etteivät moukat ja raakalaiset ala ilkkua ja häväistä ja syytellä, kun on jo valmiiksi paha mieli. Kiitos Iltalehti ja hyvää naistenpäivää, ääliöt. Tästä aiheesta on kirjoittanut blogeissaan kaksi Pimppikirjan muutakin kirjoittajaa: <a href="http://neitilaura.blogspot.com/2012/03/vahan-haistattelua-naistenpaivan-aaton.html">Laura Gustafsson</a> ja<a href="http://aaltopahvia.wordpress.com/2012/03/07/naisiin-kohdistuva-seksuaalinen-vakivalta-ja-vaientamisen-kulttuuri-tapauskertomus-kettu-ja-keltainen-lehdisto/">Essi Tammimaa</a>.<br /><br />Iltalehden juttujen kirjoittajat ovat Jani Parkkari ja Risto Kunnas. Suosittelen että kirjailijat ja kustantajat laittavat heidät nyt ihan kylmän rauhallisesti mustalle listalle. He ovat erittäin todennäköisesti saaneet ohjeet esimiehiltään, ja lopullinen vastuu on tietysti lehden johdolla. Ihan kaikkeen ei tarvitse suostua, ei edes sellaisten ihmisten, joiden ammattiin liittyy julkisuus.<br /><br />Tutkija Sari Näre sanoi julkaisupressissä mielenkiintoisen asian rikosten uhrin syyllistämistä, jolla on Suomessa erittäin vahva perinne. Hän sanoi, että asenteen juuria voi löytää historiasta, esimerkiksi kansalaissodasta. Kaikissa väkivalta- ja valtatilanteissa hahmotetaan, että eripuraiset henkilöt ovat jollakin tavoin tasaveroisia riitelijöitä.<br /><br />"Riitaan tarvitaan aina kaksi" on jokaiselle tuttu lausahdus, vaikka tarkemmin ajatellen se ei sovi joka paikkaan. Jos nainen raiskataan, hän on itsekin siihen mukamas jotenkin osasyyllinen. Häpeän ja uhrin syyllisyyden (ja jonkinlaisen piilotetun "vahvuuden") tunne on tuttu varmaan monille väkivallan uhreille sukupuolesta riippumatta. Moni on kuullut läheisiltäänkin kommentin "Mutta mitäs sä itse teit?" Raiskauksissa uhrin syyllisyys voi ilmetä mitä kummallisimmista asioista, mm. siitä että on ollut väärässä paikassa, ei ole uskaltanut taistella vastaan, on järkyttynyt niin että ei ole toiminut viranomaisten kanssa loogisesti jne. <br /><br />Silloin kun isompi tekee pahaa pienemmälle, tilanne ei ole tasaveroista riitelyä. Ja ihmisestä kyllä huomaa aivan selvästi milloin hän on halukas seksiin ja milloin ei.Unknownnoreply@blogger.com72tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-60950598645801646462012-02-24T20:57:00.013+02:002012-02-24T21:28:21.643+02:00Orvokki Leukaluu ja 20 ammattiaOlen ahkeroinut viime aikoina minikuunnelmasarjan parissa. Se koostuu 20 viiden minuutin osasta ja sen esittää.... tadaa.... Miitta Sorvali! Ohjelma alkaa 29.2. Radio Suomessa ja - ehkä, neuvottelut ovat kesken - Yle Puheessa. Kävin juttelemassa Uraradiosta, eli tästä kuunnelmasta, ja vaikka mistä muustakin <a href="http://areena.yle.fi/audio/1329985620176?ns_campaign=social media&ns_mchannel=facebook&ns_source=like&ns_fee=0&cmpid=yes">Olga K:ssa </a> eilisaamuna. <br /><br />Kuunnelma on ollut yksi viime vuosien hauskimmista projekteista. Siinä oli hyvä yhdistelmä rajoituksia ja vapautta. Pituus oli standardoitu ja sisällöstä oli kaksi määräystä: kaikki 20 osaa pitäisi olla saman henkilön monologeja. Lisäksi niiden pitäisi olla hauskoja. <br /><br />Mietin sisältöä pikkuhiljaa kesällä ja syksyllä. Halusin jonkin konkrettisen aiheen, jonka avulla kertojakin tulisi tutuksi. Mitä voisi olla 20?<br /><br />Yhdessä vaiheessa ajattelin, että 20 hedelmää. (Se olisi voinut olla eräänlainen <span style="font-style:italic;">homage</span> Oudolle Hohdolle ja maailman hedelmät vaarassa -sarjalle, suurelle esikuvalleni ja innoittajalleni). Mietimme asiaa vähän porukallakin kirjoittajapiirin kanssa: ehdotuksia olivat mm. 20 ruumiinosaa ja 20 syytä riisuutua. <br /><br />Lopulta mieleeni tuli 20 ammattia. Olen aina ollut innostunut erilaisista töistä ja niihin liittyvistä mielikuvista ja identiteeteistä. Ja kirjoittamalla voi eläytyä esimerkiksi jalkahoitajan tai joulupukin elämään. <br /><br />Ne, jotka ovat lukeneet novellikokoelmani Apatosauruksen maan, muistavat ehkä sellaisen karmivan tädin, joka kävi huutokaupoissa etsimässä ihmisnahkalamppuja. Ammatinvalintapsykologi Orvokki Leukaluu ei ole ihan täsmälleen tämä täti, koska hän on hulluudessaan laaja-alaisempi ja ilmeisesti myös sukurakkaampi, mutta jotakin yhtäläisyyttä heillä varmasti on. Orvokki Leukaluu siis esittelee erilaisia ammatteja ja vastaa kuulijoiden uraa koskeviin kysymyksiin. <br /><br />Kirjoitin tekstit lopuvuodesta. Kirjoittaminen oli - en tiedä saisiko tätä sanoa - enimmäkseen vaivatonta ja nopeaa. Viisi minuttia puhetta on noin 4000 merkkiä tekstiä, ja sellainen tiivis muoto on kaikkein ominaisin add-päälleni. Monet kirjoittajat puhuvat tiivistämisen vaikeudesta, mutta minulla on päinvastainen ongelma. Minusta melkein kaikki ajatukseni mahtuvat yhdelle sivulle, monesti yhteen lauseeseen. Yksi sana on melkein aina parempi kuin kaksi. Olen juuri aloittelemassa romaania, ja minua pyörryttää kun ajattelen niitä 600 000 merkkiä, jotka siintävät horisontissa.<br /><br />Osa Uraradion jaksoista on osuvampia kuin toiset, eiväkä kaikki tekstit ole omiin silmiin ihan napakymppejä (osa on!), mutta olen vilpittömän ihastuksissani lopputuloksesta. Jokainen jakso on kuuntelemisen arvoinen, kiitos Miitan ja ohjaaja Erja Mannon. Nauhoituspäivät olivat ihania! Miitta oli niin hyvä, että äänitarkkailijakin repeili tuon tuosta. Miitta puhalsi Orvokki Leukaluun henkilöön ihanan, oudon, karmivan, kolkon, sensuellin elämän, ja jokaisessa jaksossa saa kohdata hänet.<br /><br />Pidän peukkua, että Uraradio menestyy, koska jos se ottaa tulta, teemme todennäköisesti toisetkin 20 osaa. Jos vain ehdin ja muistan, laitan tännekin linkit jaksoihin, kun ne tulevat Areenaan!Unknownnoreply@blogger.com8tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-1442835262553160172011-11-04T12:14:00.021+02:002011-11-04T14:58:18.075+02:00Kuinka kirjoitetaan romaaniTänä syksynä opetan luovaa kirjoittamista useammassakin paikassa. Kurssit ovat keskenään erilaisia, mutta kaikissa on hauskinta (nimittäin minulle) se kun oppilaat lukevat tekstejään ääneen. Harjoitustyöt ovat monesti tosi kummallisia, koskettavia, pelottavia ja kauniita. Ne eivät ole (vielä) valmiita teoksia, mutta monesti juuri sellaiset rosoiset ajatukset ovat kaikkein kiinnostavimpia. <br /><br />Eräs opiskelija lähetti minulle kirjoitustyöpajan jälkeen meiliä, jossa hän kysyi muutamaa juttua romaanin kirjoittamisesta. Hänen luvallaan (kiitos Anna!) laitan keskustelumme tännekin, jos täällä vaikka kävisi joku romaanin kirjoittamista kaavaileva lukija. Tämä jutustelu on täysin subjektiivista ja aika pintapuolistakin, joten tätä ei kannata lukea minään oppituntimuistiinpanona vaan yksittäisen kirjailijan näkemyksenä. <br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kysymys</span>: Kun kirjoitat kirjan, mistä tiedät missä kohtaa mitäkin tapahtuu? Onko olemassa jokin kaava? Käytätkö Post it-lappuja/muistivihkoa/aikajanaa konkretisoidaksesi tapahtumia, paikkoja ja aikoja? Päätätkö etukäteen, että romaaniin tulee esimerkiksi 12 lukua ja mikä on kunkin luvun pääjuonne vai kirjoitatko vain sattumanvaraisessa järjestyksessä jotakin, jonka sitten myöhemmin lajittelet oikeaan kohtaan?<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Vastaus</span>: Metodeita on varmaankin yhtä paljon kuin kirjailijoita, ja työtavat voivat vaihdella myös projektista toiseen. Mitään valmista kaavaa ei oikeastaan ole. Nyrkkisääntönä voisi pitää, että tekstistä pitäisi löytyä alku, keskikohta ja loppu. Klassinen, kolminäytöksinen tarinan kaava on monelle romaanille ihan toimiva rakenne. (Se menee näin: ensin esitellään alkutilanne ja henkilöt ja heidän ongelmansa. Sitten edetään yhä kasvavien konfliktien kautta huippukohtaan, jossa kirjan tematiikka tiivistyy ja juoni tulee huippukohtaansa. Sitten ollaankin lopussa, jossa on erilainen tilanne kuin alussa & päähenkilö on muuttunut sisäisesti.) Tällaisesta tarinan rakenteesta on todennäköisesti paljon esimerkkejä netissäkin ja varsinkin amerikkalaiset ovat kirjoittaneet hyllymetreittin romaaninkirjoitusoppaita, niistä voi löytää selkeyttäviä piirrustuksia.<br /><br />Tein itse esikoisromaanini täysin ilman ennakkosuunnitelmaa, ja fiksasin rakennetta jälkikäteen. Aloitin alusta ja jatkoin kronologisesti kohti loppua. Tarinan jännite ja huippukohdat tulivat mukaan orgaanisesti ja luontevasti, mutta rehellisesti sanottuna kirja ei ole mikään juonenrakennuksen huippusaavutus. Kirjoittaminen ei ollut silloinkaan täysin sattumanvaraista, sillä pidin tarinan lankoja ja henkilöiden kohtaloita mielessäni ja tein kirjoittaessani niiden suhteen loogisia valintoja. <br /><br />Toisen romaanini tein yhdessä Anne Leinosen kanssa, ja tällä kertaa suunnittelimme etukäteen henkilöt ja juonen. Kirjoitin suppeat muistiinpanot juonenkäänteistä ja merkitisin erillliselle lapulle mitä kussakin luvussa pitäisi tapahtua, mutta oikeastaan sellainen pienehkö tarina pysyi aika lailla itsestään päässä, kun sen kirjoitti suhteellisen lyhyen ajan sisällä. Ennakkosuunnitelmien suuret linjat pysyivät, mutta monet yksittäiset kohdat kyllä muutuivat, luvut vaihtoivat paikkaa jne jne.<br /><br />Se, millaiset muistiinpanot tekee, on varmaan ihan makuasia. Mindmappeja, post-it-lappuja, tarinan rakennekaavioita, aikajanoja, kuvakollaaseja, mitä vaan mikä auttaa. <br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kysymys</span>: Mietitkö etukäteen kaikki henkilöt ja heidän ominaisuutensa (luonne, ulkonäkö, sosiaalinen asema jne) vai putkahtaako kirjaan henkilöitä, joita et aluksi ollut lainkaan kuvitellut mukaan?<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Vastaus</span>: Riippuu tilanteesta. Itselläni on ollut molempia tapauksia. Kannattaa olla tietysti tarkkana että henkilöitä ei putkahda liikaa tai turhaan. Jokaisella pitäisi olla jokin syy olla mukana tarinassa. Jokaisen pitäisi olla kiinnostava ja jollakin tavoin merkittävä kokonaisuuden kannalta.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kysymys</span>: Kuinka paljon "raakamateriaalia" esim. yksi kirjan lopullinen sivu vaatii - kirjoitatko vaikkapa Julia Cameronin aamusivujen tapaan pitkät pätkät ensin vain jotain, josta sitten muokkausvaiheessa karsit suuren osan pois ja kenties muutamasta lauseesta pääset uuteen kirjoittamisen alkuun, josta muodostuu lopullinen sivukokonaisuus vai saatko suoraan aikaiseksi suurinpiirtein sellaisen sivun kuin olit ajatellut?<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Vastaus</span>: Riippuu tilanteesta. Joskus (aika harvoin) pienet sana- ja lausetason korjailut riittävät. Useammin raakamateriaali on jonkinlainen kehikko, jonka sisällä teen suuriakin muutoksia. Joskus tekstissä ei ole mitään kiinnostavaa, ja silloin hylkään sen kokonaan.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kysymys</span>: Onko kirjan loppuratkaisu koskaan muuttunut matkan varrella, ts. kirja päättynyt aivan eri tavalla kuin alunperin ajattelit?<br /><br />Tähän mennessä ei, mutta sekin on aivan sallittua ja joskus se voi olla aiheellistakin. Kirjoitan parasta aikaa tarinaa, jossa oli alun perin tarkoitus, että nainen jättää lopussa miehensä ja lähtee ratsastamaan auringonlaskuun tyyliin Lucky Luke, mutta nyt hän onkin päättänyt pitää miehensä ja ratsastaa silti auringonlaskuun. Toisaalta rakkausjuttu on vain sivujuoni, ja tuntuu ettei tarinan tunnelma kokonaisuudessaan muutu kovin paljon.<br /><br />Useimmiten käsikirjoitus kirjoitetaan joka tapauksessa monta kertaa uudestaan, joten viime kädessä on ihan makuasia missä vaiheessa korjaa minkäkin osasen. Monille kirjoittajille tarkat ennakkosuunnitelmat ovat suureksi avuksi, toisaalta moni on myös sitä mieltä, että tarina saa villiintyä ihan rauhassa matkan varrella.Unknownnoreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-88834658832124569692011-10-07T11:12:00.014+03:002011-10-08T09:26:05.300+03:00Taiteesta ja viihteestä ja hopeatiukusistaPäivän epistolassa taide ja viihde. Voiko niitä, ja kannattaako niitä, erottaa toisistaan? Toisen viihde on toisen taidetta ja toisinpäin, veteen piirretty viiva, blaa blaa. Mitä te olette mieltä?<br /><br />Itse erotan taiteen ja viihteen aivan selvästi. Tarvitsen kumpaakin ja kummallakin on tehtävä maailmassa. En välttämättä mieti lukiessani olenko taiteen vai viihteen äärellä, mutta kirjoittaessa huomaa aina kummasta on kysymys. <br /><br />Viihteen kirjoittaminen on paljon vaikeampaa. Viihteessä on paljon sääntöjä, joita pitää osata noudattaa, mutta sellaisella tavalla että lukija ei huomaa sitä, ainakaan kovin paljon. Jos viihteen merkkipoijut näkyvät, tulos on banaali, ja kukaan ei pidä siitä. Toisaalta viihteen kirjoittaminen on vähän tasaisempaa, prosessi on luotettavampi ja lopputuloksena useammin käyttökelpoista tekstiä. <br /><br />Taide on maanisimmassa luomisvaiheessa (ensimmäisen käsikirjoitusversion vaiheessa) paljon helpompaa, koska siinä ei tarvitse eikä edes voi ajatella sääntöjä tai mitään muutakaan. Kirjoittaminen on silloin pelkkää avautumista ja antautumista alitajunnalle ja omalle sisäiselle rytmille (sekä universumin laululle ja keijukaisten hopeatiukusille.) Vaikeus on se, että prosessi ei ole oikein omissa hyppysissä eikä lopputuloksesta ei ole minkäänlaisia takeita. Ja lisäksi tämä antautuminen on tietysti hyvin pelottavaa. <br /><br />Näitä on vähän vaikea sanallistaa. Tietysti kaikenlaisessa kirjoittamisessa on paljon yhtäläisyyksiä, ja lopulta kirjoittaminen on aina puurtamista ja yksityiskohtien hiomista, pelkkiä sanoja, joita pitää sommitella halutun vaikutelman välittämiseksi. Se on aina pedanttia ja asiallista väkertämistä.<br /><br />Kommenttilaatikossa Tirlittan kysyi voisinko kertoa yhteiskirjoittamisesta ja miten välttää mahdollisia sudenkuoppia. Tässä seuraa nyt kaksi videota, jotka kertovat Rautasydämestä ja valottavan asiaa. Niissä Jan Erola haastattelee Annea ja minua. Kaiken kaikkiaan sanoisin, että sudenkuopat vältetään sopivalla yhdistelmällä joustavuutta ja päättäväisyyttä. <br /><br /><iframe width="480" height="270" src="http://www.youtube.com/embed/ql0tKyK-C5A?fs=1" frameborder="0" allowFullScreen="">Jan Erola haastattelee Miinaa</iframe><br /><br />Tässä Anne kertoo, että on joskus jopa käynyt oikeassa rautakaupassa:<br /><br /><iframe width="480" height="270" src="http://www.youtube.com/embed/KeDiEkrXaFs?fs=1" frameborder="0" allowFullScreen="">Jan Erola haastattelee Annea</iframe><br /><br />Kysykää kommenttilaatikossa jos jokin asia kiinnostaa! Kerron mielelläni lisää, ja niin varmasti Annekin. Olemme myös tavattavissa Helsingin kirjamessuilla 27. -30. lokakuuta.Unknownnoreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-28121930648987831152011-08-30T10:49:00.027+03:002011-08-30T13:57:09.962+03:00Kirjoittajakoulun päivämäärät ja kaksi hyvää kirjaaSokeripala on ollut viime aikoina vähän ns. perseestä, koska täällä on ollut lähinnä mainoksia allekirjoittaneen töistä. Pahoittelen, ja kerron vain erittäin pikaisesti, että Vapaa kirjoittajakoulu alkaa 19.9., kurssiaikataulu on vihdoin lyöty lukkoon ja mukaan mahtuu vielä. Tässä ovat opetuspäivämäärät:
<br />
<br />ma 19.9.
<br />ma 3.10.
<br />ma 17.10.
<br />ma 31.10.
<br />ma 14.11
<br />ma 28.11
<br />ma 12.12.
<br />
<br />Lisätietoa saa <a href="http://www.orivedenopisto.fi/">Oriveden opistolta</a>. Lisätietoa on myös tuossa pari postausta alempana. Tervetuloa!
<br />
<br />Sitten muihin asioihin: Osallistuin viime viikolla Helsingin Taiteiden yössä kirjablogipaneeliin, jonka erikoisuus oli se, että panelistit istuivat näyteikkunassa. Olin sinä iltana kuumeinen ja flunssainen ja legendaarisen univelkainen, ja muistikuvani koko illasta ovat hataria, mutta sen muistan, että esikoiskirjailja ja toimittaja Pekka Hiltunen kysyi, mistä kirjoista aion blogata seuraavaksi. Sanoin, että Jukka Laajarinteen Leikkiminen kielletty -pamfletista ja Antti Nylénin Halun ja epäluulon esseistä. Joten nyt se tulee: Leikkiminen kielletty ja Halun ja epäluulon esseet ovat kumpikin hyvin tärkeitä kirjoja ja voivat muuttaa lukijan elämän (tai ainakin elämää).
<br />
<br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-AKHOcUggvQU/Tlyn4DKvl4I/AAAAAAAAAGM/uzkVwdmZ3oQ/s1600/leikkiminen%2Bkielletty.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 209px; height: 320px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-AKHOcUggvQU/Tlyn4DKvl4I/AAAAAAAAAGM/uzkVwdmZ3oQ/s320/leikkiminen%2Bkielletty.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5646572614180640642" /></a> Leikkiminen kielletty kertoo valaisevasti lasten oikeuksista tai oikeastaan niiden surkeasta puutteesta. Lapsia kytätään tiukemmin kuin koskaan ennen, heidän ainoan nuoruutensa tuhlataan koulussa ja liian työläissä ja tylsissä harrastuksissa, heitä viedään kodeistaan (huostaanotetaan), huumataan (lääkitään) ja suljetaan erilaisiin laitoksiin. Laajarinteen mukaan nämä "lasten hyväksi" tehtävät toimenpiteet ovat monesti täysin mielivaltaisia, epäoikeudenmukaisia ja julmia. Oikeastaan, jos asiaa yhtään tarkemmin ajattelee, kaikki lapsemme elävät totalitarismissa. Jo lähtötilanne on heille melkoisen epäreilu ja saattaa kaikki uhmaikäisten ja teinien raivokohtaukset ymmärrettävään valoon. Hitaat, tympeät ja huomiokyvyttömät jättiläiset herättävät heidät kesken unien, päättävät mitä ja milloin he saavat syödä ja pukea ja vievät heitä minne haluavat...
<br />
<br />Kirjassa on monia hyvin riipaisevia kohtia, esimerkiksi sellainen, joissa huomautetaan, että useimmat adhd-lapset osaavat mainiosti keskittyä, jos he tekevät itselleen mielekkäitä tehtäviä. Miksi vika on lapsen aivoissa, eikö pikemminkin koulussa? Huostaanotoista on myös paljon tiukkaa asiaa. Laajarinne huomauttaa, että monesti huostaanottojen perusteena on <span style="font-style:italic;">koulunkäyntiongelmat</span> eivätkä kotiongelmat. Lopuksi kirjassa ehdotetaan paria juttua paremman ja vapaamman maailman rakentamiseksi: esimerkiksi lapsia pitäisi kasvattaa tunneissa mitattuna vähemmän ja kasvatushenkilökuntaa pitäisi lisätä kunnolla. "Näin aikuisetkin saisivat mielekästä tekemistä ja pysyisivät poissa pahanteosta." Leikkiminen kielletty kertoo eniten kasvatuksen ja koulutuksen ongelmista, mutta samalla koko yhteiskunnasta ja ajattelumme filosofisista perusteista, ja se on erittäin harvinainen ja kaunis kannanotto vapauden, rauhan, rakkauden ja ihmimillisen elämän puolesta. Olen varma, että tämän luettuaan vanhemmat ovat paljon kiltimpiä lapsilleen koko loppupäivän ja ties vaikka loppuelämän! Tällainen kirja on todella tarpeen, koska tätä nykyä julkinen lastenkasvatuspuhe tuntuu peräänkuuluttavan pelkästään kuria ja niitä iänikuisia tärkeitä rajoja.
<br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/-GUq3vvq9sd0/TlyoErI3_sI/AAAAAAAAAGU/4t7-HyH12go/s1600/halun%2Bja%2Bep%25C3%25A4luulon.jpg"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 218px; height: 320px;" src="http://4.bp.blogspot.com/-GUq3vvq9sd0/TlyoErI3_sI/AAAAAAAAAGU/4t7-HyH12go/s320/halun%2Bja%2Bep%25C3%25A4luulon.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5646572831068651202" /></a>
<br />Halun ja epäluulon esseet sitten. Se teki minuun vielä suuremman vaikutuksen kuin Nylénin esikoiskirja, vaikka kumpikin on samasta puusta veistettyjä (tai niin kuin kustantaja asian esittää: Halun ja epäluulon esseet ei ole vaikea toinen kirja, vaan lisää sitä samaa.) Ehkä se johtui siitä, että täällä kertaa lukukokemukseeni ei vaikuttanut vastaavanlainen mediahuomio, jota Vihan ja katkeruuden esseet sai (hyvästä syystä) osakseen. Nylénin esikoinen oli aikoinaan ikään kuin esiluettu ja pureskeltu siinä vaiheessa kun sain sen luettavakseni.
<br />
<br />Halun ja epäluulon esseissä on kiinnostavia tekstejä popista, mutta minusta tärkeintä antia oli ekologiaan ja eläinten oikeuksiin liittyvät esseet. Nylénin ajatuksia on minusta vaikea kuvailla. Yritin kertoa niistä hiljattain eräälle piinkovalle ja monessa liemessä keitetylle kuusikymppiselle ateistiselle feministirouvalle: tämä Nylén on sellainen älykäs ja liekehtivä ajattelija, ja hän on katolilainen ja säälii ja haluaa puolustaa naisia ja eläimiä. Voitte kuvitella tuhahduksen syvyyttä. Ilmeisesti aika moni ateisti on sitä mieltä, että Nylén on ärsyttävä moralisti. Mietin vaan, ovatko he lukeneet hänen kirjojaan.
<br />
<br />Minusta uskonnollinen vakaumus yhteiskunnallisten mielipiteiden taustalla on hyvin rehellinen ja ymmärrettävä pohja. Muutenkin Nylén selvittää kautta linjan tosi hyvin oman ajattelunsa ja mielipiteidensä perusteita. Sillä tavalla lukija voi seurata ajattelun logiikkaa; se pitää ikään kuin aina kutinsa (vaikka lukija itse ei allekirjoittaisi sitä). Muistan kuinka riemastunut olin aikoinaan Nylénin esikoiskirjaa lukiessa, kun kirjailija paalutti omia lähtökohtiaan jotenkin tähän tapaan (paitsi kaunopuheisemmin): "minusta on hirveää elää maailmassa, jossa on olemassa miehiä, jotka tappoivat Bambin äidin." <span style="font-style:italic;">Vihdoinkin</span> rehellistä puhetta!
<br />
<br />Laajarinteen ja Nylénin kirjat eivät ole kumpikaan täysin pessimistisiä. Niillä on elämää voimistava vaikutus. Kumpikin muistuttaa siitä, että olemassaolon ei ole pakko olla pelkkää eksistentiaalista angstia, passiivista, henkisesti juuretonta sellumista. Voimme aivan hyvin myös vähän ryhdistäytyä ja tehdä valintoja hyvän ja pahan välillä. Lisäksi kumpikin kirja on melko radikaali siinä, että yhteiskunnallisten muutosten välttämättömyyttä ei perustella rationaalisen järjen, tieteen ja mitattavien asioiden ehdoilla. Silti niitä voi perustella.
<br />
<br />Se vielä, että kumpikin on kirjoitettu hienolla ja vetävällä kielellä, ja niiden lukeminen on oikein viihtyisää.
<br />Unknownnoreply@blogger.com0tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-8703927119263701662011-08-24T09:14:00.024+03:002011-08-24T12:11:48.866+03:00Rautasydämen julkkarit, lukunäyte ja taiteiden yö<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-NDmbTT7BfZ0/TlS0tZEmxoI/AAAAAAAAAGE/zPwUPNTIdPE/s1600/MiinaAnneTonin-kuva.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 320px; height: 138px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-NDmbTT7BfZ0/TlS0tZEmxoI/AAAAAAAAAGE/zPwUPNTIdPE/s320/MiinaAnneTonin-kuva.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5644334924919391874" /></a>Rautasydän on ilmestynyt ja <a href="http://www.helsinkikirjat.fi/lukunaytteet/rautasydan-lukunayte">tässä kaksi ensimmäistä lukua</a>. <a href="http://www.helsinkikirjat.fi/leinosen-ja-supisen-rautasydan-on-kuin-seikkailu-vuoristoradalla">Romaanimme kotisivuilla</a> on myös tällainen hieno kuva Anne "Tough Bitch" Leinosesta ja Miina "Älä-käy-mulle" Supisesta. (Kuvan on ottanut Toni Härkönen.)
<br />
<br />Rautasydämelle pidettiin eilen hyvin söpö pressitilaisuus Cafe Engelin sisäpihalla. Kerroimme yhteiskirjoittamisesta, joka oli yleisön ja kustantajan hämmästykseksi alusta loppuun sivistynyttä toimintaa ja vapaata kaikista arvovaltakiistoista ja hermokohtauksista. Parasta julkkareissa oli se, että eräs tarjoilija alkoi lukea seisaaltaan ja uppoutui kokonaan kirjaan. <a href="http://kokolaillakirjallisesti.blogspot.com/2011/08/miten-rautasydan-syntyi.html">Täällä on K-blogin raportti</a> tilaisuudesta. Jatkoimme iltaa Helsinki-kirjojen jengin kanssa Glossa. Siellä oli hauskaa ja erityisesti silloin kun Anne kertoi nuoruutensa vaikuttajasta, "Isomuna-Manusta".
<br />
<br />Nyt seuraa tiedotus kirjabloggareille ja toimittajille, jos joku teistä sattuu lukemaan tätä. Helsinki-kirjat lähettää mielellään arvostelukappaleita Rautasydämestä kriitikoille ja kirjabloggaajille, ja bloggaajia koskevat tietysti samat säännöt kuin muitakin kriitikoita, eli kirjaa ei ole mikään pakko kehua jos se vaikuttaa kehnolta. Arvostelukappalepyynnön voi lähettää osoitteeseen eetu.alvik at helsinkikirjat.fi.
<br />
<br />Rautasydämestä on ollut jo jokunen arvio blogeissa, ja olen rikkonut hieman itsegooglauksen kieltäviä periaatetteitani. Kaikki arvostelut ovat olleet ihania! Olen ollut niitä lukiessani melkein liikuttunut ja tuntenut että kaikella työllä ja vaivalla on ollut merkitystä. Monissa arviossa sanotaan, että Rautasydän on piristävä ja koukuttava välipala, ja se on kyllä hienointa mitä siitä voi sanoa. Arvioita löytyy ainakin näistä:
<br /><a href="http://luettuasaso.blogspot.com/2011/08/rautasydan-anne-leinonen-miina-supinen.html">Luettua</a>
<br /><a href="http://susankirjasto.blogspot.com/2011/08/rautasydan.html">Susan kirjasto</a>
<br /><a href="http://ootaluenekaloppuun.blogspot.com/2011/08/anne-leinonen-miina-supinen-rautasydan.html">Oota luen tän eka loppuun</a>
<br /> <a href="http://kokolaillakirjallisesti.blogspot.com/2011/08/leinonen-ja-supinen-rautasydan.html">Koko lailla kirjallisesti</a>
<br /> <a href="http://jarjellajatunteella.blogspot.com/2011/08/anna-leinonen-miina-supinen-rautasydan.html">Järjellä ja tunteella</a>.
<br />
<br />Ja vielä yksi juttu. Tervetuloa Akateemiseen kirjakauppaan Helsingin taiteiden yönä 26.8. kello 21.25 kuuntelemaan paneelia aiheesta "Kirjallisuus menee verkkoon". Esimerkiksi <a href="http://www.lily.fi/juttu/seka-kirjojen-yon-aikataulu">Inahduksesta</a> löytyy lisätietoa illan kulusta. Paneelia ennen on monenlaista kiinnostavaa ohjelmaa, mm. Essi Tammimaan ja Tuomas Kyrön esiintymiset.Unknownnoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-53714885196376027382011-06-14T07:32:00.017+03:002011-06-17T07:40:31.384+03:00Tervetuloa Vapaaseen kirjoittajakouluun!Nyt seuraa kirjoittajakurssin mainos:<br /><br />Helsingissä alkaa elokuussa Oriveden opiston järjestämä, uusi kirjoittajakurssi. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille kirjoittamisesta kiinnostuneille.<br /><br />Kurssi kestää lukuvuoden ja opettajina ovat lahjakas Seita Vuorela ja minä.<br /><br />Ryhmä kokoontuu parin viikon välein Kasarmikadulla sijaitsevissa Kansavalistusseuran tiloissa (todennäköisesti maanantai-iltaisin, mutta joka tapauksessa jonakin arki-iltana). Lisäksi kurssiin kuuluu etäopetusta. <br /><br />Alla on hieman lisätietoa Oriveden opiston sivuilta kopioituna ja lopussa ilmoittautumisohjeet. Näiden virallisten speksien lisäksi voisin vielä mainita tai oikeastaan painottaa, että kurssilla opiskelijat saavat halutessaan paljon varsin antoisaa palautetta omista teksteistään. Kirjoittaminen on hauskaa, mutta joskus vaikeaa, ja eräs tällaisen kurssin tärkeimmistä tehtävistä on rohkaista kirjoittajia omalla, yksilöllisellä tiellään ja raivata henkisiä ja käytännöllisiä esteitä kirjoittamisen ja oman ilmaisun tieltä. Lisätietoja saa Orivedeltä tai vaikka suoraan minulta (miina.supinen at gmail.com). Seita taitaa olla parasta aikaa maailmalla, mutta välitän hänelle tarpeen mukaan kysymyksiä. <br /><br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kenelle?</span><br /><br />Vapaa kirjoittajakoulu on tarkoitettu niille, jotka haluavat opiskella luovaa kirjoittamista täysin omien tavoitteidensa mukaan. Koulutus soveltuu myös niille, jotka eivät juuri ole hankkineet kokemusta kirjoittamisesta mutta haluavat kokeilla alaa omaksi ilokseen. Myös niille, jotka haluavat hankkia perustietoa ja taitoja myöhempää jatko-opiskelua varten. Alaikäraja 16 v. – yläikärajaa ei ole!<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Koulutuksen sisältö ja tavoitteet</span><br /><br />Monimuotokoulutus käy hyvin taiteelliseen ilmaisuun suuntautuville aikuisille iästä riippumatta. Osallistuja voi valita runo- tai proosaryhmän tai osallistua kumpaankin ryhmään. Lähiopetuksessa käydään läpi esteettisiä, runousopillisia, lajiteoreettisia ja muita luovaan toimintaan liittyviä kysymyksiä ja tehdään pikaharjoituksia. Myös ennakkotehtäviä voidaan antaa oppitunneilla käsiteltäviksi. Lukuvuoden aikana voidaan myös tutustua kurssilaisten toiveiden mukaan monentyyppiseen alalla julkaistuun kirjallisuuteen lukupiiri-iltojen kautta. Kurssilla ei suoriteta avoimen yliopiston arvosanoja.<br /><br />Kurssipaikkana Kansanvalistusseuran koulutustila osoitteessa Kasarmikatu 23, Hki. Lähiopetusta on n. 2 iltana/kk (à 4 oppituntia). Lisäksi kurssiin sisältyy maksuton osallistuminen Oriveden Uuden Kirjan Päiviin 18. - 20.11.2011 (15 t).<br />Lähiopetusten rinnalla on etäopintojaksoja, joiden aikana tehdään kurssin aiheen mukaan kirjoitustehtäviä tavoitteena oman teoksen ensimmäinen käsikirjoitusversio. <br /><br />Koko vuoden kurssimaksu 290 €. Puolen vuoden maksu 150 €/syksy ja 170 € /kevät.<br />Maksu sisältää lähiopetuksen lisäksi 16 etäopintokirjeen kirjallisen arvioinnin<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Kurssille hakeminen<br /></span><br />Tiedustelut, puh. 0207 511 536 Keltto (kirjoittajakoulutus) <br />Hakemukset lähetetään 26.8.2011 mennessä osoitteeseen<br />Oriveden Opiston kirjoittajakoulutus, Koulutie 5, 35300 Orivesi tai<br />Johannes Keltolle sähköpostilla etunimi.sukunimi(at)kvs.fi<br /><br />Hakemuksen liitteiksi hakijan vapaamuotoinen esittely omasta itsestään ja kokemuksestaan luovana kirjoittajana sekä näytetekstit (5 - 10 liuskaa).<br /><br /><a href="http://www.orivedenopisto.fi/monimuoto/monimuotokoulutus.htm">Tässä on linkki</a> Vapaan kirjoittajakoulun sivulle. Vastaavia ryhmiä on Helsingissä useampiakin, ja lisäksi niitä on jokunen Jyväskylässä, Tampereella ja Turussa. Meidän ryhmämme on keskittynyt proosaan, mutta runoudesta kiinnostuneille on hyviä runoryhmiä.<br /><br />Kursseilla on rajallinen määrä paikkoja, joten ilmoittautukaa pian!Unknownnoreply@blogger.com4tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-34824854181135821772011-06-01T14:47:00.017+03:002011-06-06T13:25:01.242+03:00Verkkainen, notkea nallekarhuRautasydämen kässäri on kohta valmis. Anne vaikuttaa tapansa mukaan coolilta, ja minä olen syönyt kaikki suormenkynteni. Kirja menee ennen lomia taittoon ja sen pitäisi ilmestyä elokuun loppupuolella.<br /><br />Moni on kysynyt millaista on kirjoittaa romaania yhdessä. Se on oikein hienoa. Anne on tehnyt Eija Lappalaisen kanssa useita kirjoja, esimerkiksi juuri ilmestyneen dystopiascifiseikkailun <a href="http://wsoy.fi/yk/products/show/164701">Routasisarukset</a>, mutta minulla on kyseessä ensimmäinen kerta. (Tässä on Annen ja Eijan kirjan hieno kansi, jonka on tehnyt Sami Saramäki.) <br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://1.bp.blogspot.com/-vmOh1HJLjIQ/TeyqXbkVIdI/AAAAAAAAAFc/BS3wu8Vgmko/s1600/routa.jpg"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 226px; height: 320px;" src="http://1.bp.blogspot.com/-vmOh1HJLjIQ/TeyqXbkVIdI/AAAAAAAAAFc/BS3wu8Vgmko/s320/routa.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5615050154938016210" /></a><br />On se vähän vaikeaakin. Kahdestaan tekeminen vähentää työmäärää, mutta ei valitettavasti puolita sitä, koska se tuo mukaanaan uusia pulmia. Joskus on vaikea hahmotaa kokonaisuutta, kun toinen vie tarinaa tuntemattomaan suuntaan. Samoin tyylin yhtenäisenä pitäminen on välillä melko tarkkaa puuhaa. <br /><br />Hyviä puolia on vaikka kuinka. On ollut jännittävää tajuta, että kirjasta on tulossa enemmän kuin osiensa summa. Kumpikaan meistä ei olisi yksin osannut eikä varmaan halunnutkaan tehdä Rautasydämen kaltaista romaania. On ollut ihanaa kun joku toinen ihminen välittää romaanin maailmasta ja henkilöistä yhtä paljon kuin minä. Jokaisesta ideasta ja ongelmasta voi puhua heti. <br /><br />Tässä eräänlainen minikokoinen Rautasydän - making of -dokumentti, joka antaa jonkinlaista kuvaa yhteistyöstämme. Anne asuu Ristiinassa ja minä Helsingissä, joten tapaamme kasvokkain melko harvoin. Tämä chatti käytiin siinä vaiheessa kun pähkäilimme Rautasydämen erinäisiä romanttisia kuvioita.<br /><br /><span style="font-weight:bold;">Miina: puhtaan romantiikan kirjoittaminen on tosi vaikeaa! <br /><br />Anne: täähän toimii, höpsöttelet nyt. vähän tuunataan sanatasolla, ettei ole mitään yli-imelää, niin se on siinä<br /><br />Miina: jaa? toimii vai? eikö oo tylsä<br /><br />Anne: mukavasti tulee se janne katkaisemaan hyvin alkaneen romanttisen tilanteen. musta tää on hyvin hahmojen oloinen<br /><br />Miina: no hyvä sit. pitäiskö seksin olla eksplisiittisempää? enempi kuvata sitä varsinaista duunaamista?<br /><br />Anne: eikös me siitä ajateltu, että yritetään keskittyä tunteisiin. ehkä voi niitä esileikkejä kuvata, ne on kivempaa kamaa<br />romanttinen, herkkä fiilis saisi säilyä<br /><br />Miina: Joo, sen pitäis olla erilainen kuin jannen, että ei mitään sellaista pirteää urheilua vaan romanttinen vahva mies joka kohtelee naista kuin kukkaa kämmenellä<br /><br />Anne: verkkainen nallekarhu mutta notkea kuin mikä. se on zen myös sängyssä<br /><br />Miina: hän rakasteli minua kuin verkkainen, notkea nallekarhu? HOT!!!<br /><br />Anne: ei kuulosta kauhean romanttiselta... mutta siis hyvä se on, ei tartte stressata. mä siitä karatekohtauksesta tykkään kans<br /><br />Miina: mä saan tänään yhdeltä karatekalta neuvot siihen karatekohtaan ja sit rupean katsomaan koko kässäriä<br /><br />Anne: ole kässärille verkkainen, mutta notkea editoidessasi</span>Unknownnoreply@blogger.com3tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-24103180166152402592011-05-24T14:37:00.010+03:002011-05-25T10:37:07.476+03:00Naurettava äänikirja<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-CGpYKDP_vJI/TducXVg7UdI/AAAAAAAAAFI/tQU_DV558zY/s1600/nauravia%2Bnaisia.jpg"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 320px; height: 210px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-CGpYKDP_vJI/TducXVg7UdI/AAAAAAAAAFI/tQU_DV558zY/s320/nauravia%2Bnaisia.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5610249685546258898" /></a> Tällainen kaunis äänikirja on ilmestynyt! Sen nimi on Nauravia naisia - 30 kertomusta keskellä elämää. Niitä ovat kirjoittaneet WSOY:n hauskimmat naiset. Mukana ovat muun muassa suuresti ihailemani Sinikka Nopola, Tuuve Aro ja Taina Latvala.<br /><br />Lukijoina Seela Sella, Anja Erämaja, Sanna Stellan, Maija-Liisa Ström ja Martti Suosalo. Viimeksimainittu lukee novellini Miinus 200 astetta ja kuulostaa totaalisen uskomattomalta sanoessaan: "Nainen oli vahva kuin lohi."Unknownnoreply@blogger.com1tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-82612887366227247952011-05-03T09:15:00.021+03:002011-05-03T14:17:09.659+03:00Rautasydän valmistuu!<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/-uLQ4-RT0kcM/Tb-vUjAP0NI/AAAAAAAAAE4/KzfHLp5IQoA/s1600/Rautasyd%25C3%25A4n_LUETTELOON-1.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 210px; height: 320px;" src="http://3.bp.blogspot.com/-uLQ4-RT0kcM/Tb-vUjAP0NI/AAAAAAAAAE4/KzfHLp5IQoA/s320/Rautasyd%25C3%25A4n_LUETTELOON-1.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5602389229000708306" /></a> Olen kirjoittanut viime aikoina erinomaisen Anne Leinosen kanssa romaania nimeltä Rautasydän. Sillä on nyt kansikin, ja ilmestymispäivä on elokuussa. Teemme kirjaan näinä päivinä viimeistelyjä: se tarvitsee vielä yhden kung fu -kohdan, yhden kosinnan ja oikoluvun.<br /><br />Rautasydän pohjautuu jossain määrin viime syksynä Me Naisiin kirjoittamaamme Kätkö-nimiseen jakokertomukseen. Se on romanttinen, humoristinen ja seksikäs jännäri, ja minusta on alkanut näyttää siltä, että se kävisi ehkä rimaa hipoen dekkaristakin. Rautasydän sijoittuu kuvitteelliseen Kärmeslän pikkukaupunkiin, joka muistuttaa jonkin verran Puumalaa, paitsi että siellä on hulluna rikollisia ja todella, todella hyvännäköisiä teollisuusvartijoita. Kirjan päähenkilö on herttainen ja rohkea neljäkymppinen nainen nimeltä Sari. Hänellä on rautakauppa, ja hän osaa vaihtaa öljyt autoon ja purkaa ja koota ruohonleikkurin. Eipä ihme, että kaikki rakastuvat häneen ja haluavat käyttää kung fu -taitojaan voittaakseen hänen kiihkeän sydämensä. <a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-eX28P0PZjf8/Tb-v0eaT1II/AAAAAAAAAFA/qJtzP00tnTI/s1600/rautasyd%25C3%25A4n_LUONNOS.jpg"><img style="float:right; margin:0 0 10px 10px;cursor:pointer; cursor:hand;width: 210px; height: 320px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-eX28P0PZjf8/Tb-v0eaT1II/AAAAAAAAAFA/qJtzP00tnTI/s320/rautasyd%25C3%25A4n_LUONNOS.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5602389777523659906" /></a><br /><br />Tässä on kirjan kansiluonnoksia. Ne ovat lahjakkaan Laura Nopolan käsialaa. Ensimmäinen muistuttaa melko pitkälle lopullista versiota. Mietimme yhdessä Lauran, Annen ja Helsinki-kirjojen jengin kanssa mitä kannessa pitäisi olla: pienrautaa tai muuta vastaavaa kirjan sisältöön viittaavaa, vihjaus jännityksestä ja vielä selkeämpi vihjaus romantiikasta. Kirjassa on - tai ainakin pitäisi olla - murhien ja vaarojen ja intohimon leiskunnan vastapainona sellainen sympaattinen ja lämmin hehku, ja niinpä päätimme kokeilla, olisiko taustan värittäminen puunvärikseksi ja muutaman hempeilevän elementin lisääminen paikallaan. Mutta asiaa tarkasteltuamme huomasimme, että ensimmäinen kansiluonnos oli paras. Se näyttää sähäkämmältä ja hauskalta. Vai mitä te olette mieltä?Unknownnoreply@blogger.com11tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-15326719080643472892011-03-30T21:10:00.011+03:002011-03-30T22:07:24.578+03:00Verenhimo on ilmestynyt!<a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://4.bp.blogspot.com/-FY7qyeVHAp4/TZN7iBoiDYI/AAAAAAAAAEI/_Xa6LavHp8E/s1600/k2011_Verenhimo.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 124px; height: 200px;" src="http://4.bp.blogspot.com/-FY7qyeVHAp4/TZN7iBoiDYI/AAAAAAAAAEI/_Xa6LavHp8E/s200/k2011_Verenhimo.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5589947386981125506" /></a> Vampyyriantologia Verenhimo on ilmestynyt ja valloittaa maailmaa valtaisalla volyymilla! Sitä on nähty jopa penaaleihin erikoistuneessa Kampin Suomalaisessa korkea pino! <br /><br />Verenhimon on toimittanut ihana Juri Nummelin ja kirjoittajina on parikymmentä suomalaista kirjailijaa, mm. Juha-Pekka Koskinen, Johanna Sinisalo, Tiina Raevaara, Sari Peltoniemi, M. G. Soikkeli ja vaikka kuka ja minä. Mukana on myös muutama vanha novelli, mm. Mika Waltarin tarina nimeltä Tuijottavat silmät. Nummelin kertoo esipuheessa, että Waltari ja Tulenkantajat olivat aluksi kovastikin innostuneet kirjoittamaan fantasiajuttuja, mutta sitten he varttuessaan muuttuivat tylsiksi asiapenteiksi.<br /><br />Oma novellini on nimeltään Kuristajakäärme, ja se sijoittuu ränsistyneeseen trooppiseen eläintaloon, jossa on esillä jättiläiskäärme, joka ei suostu syömään lihakania. Paikan omistaa mukava ja leppoisa mies, joka on rakastumassa kauniiseen työntekijäänsä.<br /><br />Minulla oli novellia tehdessä aluksi vähän vaikeuksia. Tykkään kyllä vampyyreista, mutta minusta alkoi tuntua että aiheesta oli mahdoton keksiä enää mitään innostavaa ja uutta. Vampyyreista kun on kirjoitettu niin paljon. Tuntuu että perinteet ja kliseet kuormittivat aihetta pahasti.<br /><br />Vampyyrit markkeeraavat - varsinkin nykyisin - lähinnä seksiä, mutta vaikka se onkin niin viihdyttävä tulokulma, en vaan mitenkään saanut näppiksestäni irti seksikstä vampyyrijuttua. Niinpä sitten mietin tematiikkaa pidemmälle ja eri suunnalta. Vampyyrithan ovat siitä hyviä, että ne voivat symboloida melkein mitä vaan. Lähdin miettimään verenhimon olemusta ja miettimään miten epäseksikästä se oikeastaan voisi olla. Ajattelin että vampirismi on myös oikein hyvä metafora riippuvuuksille. Joten sitten kirjoitin vampyyrijutun, joka kertoo rivien välissä kama- ja alkoholiriippuvuudesta ja siitä kuinka se ne tekevät ihmisistä (tai vampyyreista) ankeita kuoria.<br /><br />En ole ehtinyt lukea vielä itsekään Verenhimoa, paitsi esipuheen ja Johanna Sinisalon hyvän novellin, koska tekijäkappaleet tulivat vasta eilen. Mutta olen saanut sen käsityksen, että se on aika pelottava!Unknownnoreply@blogger.com6tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-32244476514826581382011-02-20T12:59:00.004+02:002011-02-20T13:08:59.924+02:00Aaargh.. my eyes! My eyes!Kuten huomaatte, olen ensimmäistä kertaa Sokeripalan historiassa muokannut ulkoasua. Ehkä palaamme vielä entiseen minimalismiin... Laitoin sivupalkkiin linkkejä muutamaan blogiin, joita olen itse lukenut ja jotka tulivat nyt äkkiseltään mieleen. Kertokaa lukijat mahdollisten omien blogienne osoitteet, niin lisään ne myös jos niin toivotte.Unknownnoreply@blogger.com18tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-52605147825366910822011-02-16T21:58:00.036+02:002011-02-20T13:13:53.188+02:00Helen Fielding ja Sata sivuaNyt minulla on työn alla on romanttinen jännäri. Yritän ympäröidä itseni vetävillä romaaneilla, joissa ei ole liikaa sivulauseita. Toivon, että se inspiroisi kieltäni ja säteilisi kässäriin. Niinpä olen lukenut viime aikoina Ernest Hemingwayta ja Helen Fieldingiä. (Tulevan kirjan mainoslause kuuluu: On aivan kuin Ernest Hemingway ja Helen Fielding olisivat saaneet lapsen ja kasvattaisivat sitä Twin Peaksissa!)<br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://2.bp.blogspot.com/-IArlhZAxX7s/TWDbIYEWl-I/AAAAAAAAADY/DV_Ws-t9Nak/s1600/olivia.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 124px; height: 200px;" src="http://2.bp.blogspot.com/-IArlhZAxX7s/TWDbIYEWl-I/AAAAAAAAADY/DV_Ws-t9Nak/s200/olivia.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5575697275630819298" /></a>Fielding muistetaan reilut kymmenen vuotta sitten ilmestyneestä Bridget Jonesin päiväkirjasta ja sen jatko-osasta, mutta hän on kirjoittanut myös kaksi muuta romaania, Cause Celebin ja Olivia Joulesin ja ylivilkkaan mielikuvituksen. Pidin silloin aikoinaan ihan kohtalaisesti Bridget Jonesista - kukapa ei olisi pitänyt - mutta oikeastaan vielä enemmän tykkään näistä kahdesta vähemmän tunnetusta.<br /><br />Fielding julkaisi Olivia Joulesin ja ylivilkkaan mielikuvituksen Bridet Jonesien jälkeen. Vastaanotto oli tosi nihkeä. Kriitikot olivat yksimielisesti sillä kannalla, että se oli masentava kökkäre. Myyntiluvutkin taisivat olla aika niukkoja Bridget-kirjoihin verrattuna.<br /><br />Minusta Olivia lytättiin aivan suotta. Se on ihan yhtä hyvä kuin Bridget, se ei vain vastannut yhtä pätevästi ajan huutoon. <br /><br />Olivia on näppärä ja huoleton pieni seikkailuromaani, ja itse pidän sellaisista yleensä enemmän kuin chick litistä. Se on ehkä psykologisessa mielessä vähän kevyempää sarjaa kuin Bridget Jones, mutta toisaalta siinä on sitten paljon enemmän kimmellystä ja eskapismia. <br /><br />Takakannen mukaan Olivia Joules on agenttiparodia, ja sitä kuvaillaan sen suuntaisesti, että jonkinlainen Bridget Jonesin kaltainen tohelo törmäilee 11/9-jälkeisessä terroriskenessä. Mutta ei se ihan sellainen kyllä ole. False advertising, sanon minä!<br /><br />Alkuun kirja hakee tyylilajiaan. Päähenkilö on välillä höpsö hömppätoimittaja, jolle tapahtuu kaikenlaista noloa, mutta välillä mitä virtaviivaisin ja pätevin seikkailijatar, jolle tapahtuu jännittäviä ja seksikkäitä asioita. Ytimeltään Olivia Joules on kuitenkin ihan oikea seikkailu eikä mikään parodia. Tai no, on se samalla tavalla parodia kuin vaikka James Bond on parodia. Siinä on eksoottisia maisemia, vaarallisia, mutta jotenkin karismaattisia pahiksia, vauhtia ja vaarallisia tilanteita.<br /><br />Googlasin hieman Helen Fieldingin nykyisiä kuulumisia, ja vaikuttaa siltä, että hän ei tee kirjallisessa mielessä paljon mitään. Se on harmi. Luulen, että Bridget Jonesin megasuosio on aiheuttanut Fieldingille pysyvän krampin ja riistänyt maailmalta hyvän viihdekirjailijan. <br /><br />Mitä te pidätte Helen Fieldingistä? Tai vielä tärkeämpi kysymys. Kuka on 2010-luvun Helen Fielding? <br /><br /><a onblur="try {parent.deselectBloggerImageGracefully();} catch(e) {}" href="http://3.bp.blogspot.com/-jbwNz9E-dsw/TWDbvtZWSTI/AAAAAAAAADg/Oy1o4opA_Ck/s1600/sata.jpg"><img style="float:left; margin:0 10px 10px 0;cursor:pointer; cursor:hand;width: 124px; height: 200px;" src="http://3.bp.blogspot.com/-jbwNz9E-dsw/TWDbvtZWSTI/AAAAAAAAADg/Oy1o4opA_Ck/s200/sata.jpg" border="0" alt=""id="BLOGGER_PHOTO_ID_5575697951370922290" /></a> Ja lopuksi voisin vielä kertoa, että vedin tänä viikonloppuna kirjoitustyöpajaa Avain-kustantamossa. Se oli tosi kivaa ja innostavaa, ja osallistujat olivat hyviä. Kurssilla kävi taas ilmi, että joka suhteessa toimivaa ja jäntevää tekstiä voi syntyä nopeasti. Kirjoitusajat olivat kymmentä tai pariakymmentä minuuttia kerrallaan, ja siinä ajassa syntyi monia melkein valmiita pieniä novelleja ja kohtauksia. Kurssilla käytettiin Anu Silfverbergin ja Elina Hirvosen harjoituskirjaa Sata sivua, joka on ehdottomasti tutustumisen arvoinen harrastajakirjoittajille ja ammattilaisillekin. Eräs kurssilaisista oli välillä sitä mieltä, että ohjattu kirjoittaminen tuo mieleen koulun, ja tavallaan, joo, niinhän se vähän saattaa olla. Ihan yhtä hyvä tapa päästä kirjoittamisen rutiiniin kiinni on se, että kirjoittaa ihan mitä vain ja milloin vain. Mutta sitten pitää vain muistaa se, että kanssa kirjoittaa. Eikä esimerkiksi hölmöile täällä netissä niin kuin minä.Unknownnoreply@blogger.com9tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-28111829239621963992011-01-18T15:55:00.019+02:002011-01-20T11:06:58.226+02:00Missä pilkut ovat?Luen parasta aikaa Olli Jalosen romaania 14 solmua Greenwichiin. Se on hyvin elegantti ja merkillinen ja tuo hieman mieleen Peter Hoegin, mutta en ole aivan varma kannatanko Jalosen kitsastelua välimerkkien käytössä. (Ehkä kannatankin. En ole vielä päättänyt.) Virkkeet ovat pitkiä, ameebamaisia ja joskus virallisen kieliopin vastaisia. <br /><br />Muistelen, että joskus vuosia sitten joku vaari pahoitti mielensä jonkin romaanin pilkuttomuudesta, pilkutti sen itse ja lähetti takaisin kustantamoon paheksuvan kirjeen kanssa. Asiasta nousi hieman julkista keskustelua. Lopputulema oli se, että proosassa on pilkkuja juuri sen verran kuin kirjailija ja kustannustoimittaja haluavat. (Muistaako joku tämän anekdootin paremmin? Lähettikö se vaari itse asiassa kirjan radio-ohjelmaan?) <br /><br />Normeja rikkova välimerkkien käyttö tai muu kielellinen kapinointi on tietysti sallittua ja joskus kannatettavaakin, mutta minusta sen pitäisi olla tosi hyvin perusteltua. Välimerkit ovat lukijalle pysähtymisen ja ajatusten keräämisen paikkoja, ja jos niitä on vähän tai ne ovat kummallisissa paikoissa, lukija alkaa rasittua ja ärsyyntyä. Kirjailijalla on tietysti lupa rasittaa lukijaa vaikka kuinka julmasti, ei siinä mitään, mutta ei syyttä suotta, eikä varsinkaan pelkästä kiusaamisen ilosta.<br /><br />(Huomautan painokkaasti tässä välissä, että en puhu enää Jalosen kirjoista. Niiden mahdollinen rasittavuus on täysin perusteltua.) <br /><br />Kielen normeja rikkova proosa on hienointa silloin, kun lukija onnistuu omaksumaan kielen logiikan suhteellisen nopeasti ja pystyy lukemaan koko teoksen juuri siinä rekisterissä. Lukukokemus on silloin yhtä aikaa sujuva ja vaativa, ikään kuin monimutkaisen tanssikoreografian puhdas suorittaminen. Luulen että kaikissa hyvissä kirjoissa on ainakin vähän omaperäinen kielellinen logiikka. Jos lukijoiden kokemus siitä logiikasta on nautinnollinen, aletaan puhua siitä myyttisestä "hyvästä lauseesta". <br /><br />Sain itse aikoinani kielenhuoltokoulutusta toimittajan työn tarpeisiin. Sen takia olen kai omaksunut sen ihanteen, että paras kieli on kristallinkirkasta, tarkkaa ja hyvin selkeää siinä mihin se viittaa. Mutta se on tietysti makuasia. Mitä te olette mieltä, hyvät Sokeripalan lukijat?Unknownnoreply@blogger.com18tag:blogger.com,1999:blog-8946475259794090606.post-70533151558125021172010-12-21T10:19:00.032+02:002010-12-22T12:27:31.856+02:00Syksyisen säädön satoaTämä on kai ollut Sokeripalan historian pisin tauko, ja nyt te olette tietysti kaikki kadonneet ikuisiksi ajoiksi. Tulkaa takaisin, yritän parantaa tapani!<br /><br />Syy radiohiljaisuuteen on ollut tietysti taas kova kiire.<br /><br />Jälkikasvu meni alkusykyksyllä päiväkotiin ja yhtäkkiä auennut aika tuntui aluksi äärettömältä. Ajattelin että ehdin tehdä ainakin päivätöitä, kolumneja, muita lehtijuttuja, tilausnovelleja, kirjoittaa uuden kirjan, joka on parempi kuin mikään koskaan kirjoittamani tai kenenkään muunkaan kirjoittama; lisäksi näytelmän, sarjakuvan ja leffakäsiksen ja aikaa jää ylikin esim. osallistua inhimillisyyteen.<br /><br />Ei siitä mitään tullut tietenkään. Apatosauruksen maata piti promota aika paljon, ja koko syksyn tuntui siltä, että minua pitäisi olla ainakin kolme. Lisäksi minulle tuli omituisia skitsofreenisiä hetkiä kun sanomalehdistä soitettiin kännykkääni, enkä tiennyt haluaako soittaja haastatella kirjailijaa vai puhua jotain asiallista ja helvetin kiireistä asiaa STT:n edustajan kanssa.<br /><br />Keskellä syksyä sain pikakeikan kirjoittaa Me Naisiin jatkokertomuksen. Työparinani oli mahtava <a href="http://usvazine.wordpress.com/">Anne Leinonen</a>, jonka lääkityksen minäkin haluan. Jatkiksen voi lukea myös netistä <a href="http://www.menaiset.fi/artikkelit/kulttuuri/kirjat/art1380-Me-Naisten-jatkikset-loytyvat-verkosta.html">täältä</a>. (Tätä kirjoittaessani netissä on kolme osaa viidestä, loput laitetaan myöhemmin.) Jatkiksen nimi on Kätkö ja se on romanttinen ja jännä ja siinä on päästä varpaisiin liskonnahkaan pukeutunut criminal mastermind ja tiukkoihin farkkuihin ja buutsein pukeutuneita seksiobjekteja, jotka kilpailevat päähenkilön suosiosta. Jos joku lukee sen, niin arvostaisimme kovasti palautetta, meillä on nimittäin jatkojalostussunnitelma.<br /><br />Mainostan myös Turbatorin julkaisemaa absurdia novelliantologiaa <a href="http://www.levykauppax.fi/book/turbator/kertomuksia_pimeesta/">Kertomuksia pimeestä</a>, jossa on mukana vaikka ketä hienoja pimeitä tyyppejä pimeillä novelleillaan. Tässä olisi kansikuva, jos blogger suostuisi yhteistyöhön, mutta eihän se suostu.<br /><br />Apatosauruksen maalla menee hyvin. Siitä on otettu toinen painos ja arvostelut ovat enimmäkseen kiittäviä. Pari viikkoa sitten julkistettiin <a href="http://www.uusimaa.fi/Extrat/Runeberg-palkinto">Runeberg-palkintoehdokkaat</a> ja Apatokin on joukossa! Esikoiseni Liha tottele kuria porskuttaa myös. Siitä otettiin neljäs painos ja luulen, että sille on muodostumassa pienimuotoinen kulttistatus. Kiitos siitä kuuluu teille kaikille, jotka olette lukeneet kirjojani ja suositelleet niitä muillekin. Tunnen olevani etuoikeutettu, koska tosi hyviä kirjoja jää kaiken aikaa katveeseen.<br /><br />Ensi vuodesta tulee taas erilainen, nimittäin ratkaisin ajankäyttöongelmani sillä tavalla, että irtisanouduin päivätöistä. Pidän itsenäisestä työskentelystä, koska sisimmässäni pelkään ja vihaan ihmisiä, ja suhtaudun muutenkin melko luottavaisesti kykyyni pärjätä freenä, mutta ratkaisu on tietysti suuri ja taloudellisesti riskaabeli. Olen tähän asti pitänyt itseäni toimittajana, joka kirjoittaa harrastuksekseen keksittyjä juttuja, mutta tämä ratkaisu muuttaa vähän painopistettä. Tarkoitukseni ei ole lopettaa toimittajan hommia, mutta tiedän että en olisi tässä tilanteessa ilman Lihistä ja Apatoa. <br /><br />Nonniin. Anteeksi taas tämä shameless selfpromotion. Loppuun voisin mainita joitakin muitakin kirjoja kuin omiani ihan säädyllisyyden nimissä. Hankin juuri joululomalukemista Akateemisen pokkarihyllystä. Valitsin vuosi, pari sitten ilmestyneitä romaaneita, joita en ole vielä lukenut, mutta joista odotan enemmän tai vähemmän paljon. Lista on tällainen: Antti Hyryn Uuni, Aravind Avigan Valkoinen tiikeri, Hannu Rajaniemen The Quantum Thief (tämä on ilmestynyt tänä vuonna), Olli Jalosen 14 solmua Greenwichiin ja Chimamanda Ngozi Adichien Puolikas keltaista aurinkoa. <br /><br />Toivotan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta. Olisi myös hauska kuulla teidän lomakirjalistoistanne.Unknownnoreply@blogger.com9