sunnuntai 26. lokakuuta 2008

John Wayne -festivaalin herättämiä ajatuksia

Helsingin Kirjamessuilla oli hauskaa, vaikka en ehtinyt tällä kertaa pyöriä siellä kovinkaan paljon, enkä edes katsella esikoisten kärvistelyä. Torstaiaamun esiintyminen Anun ja Annen kanssa meni kai ihan ok. Paikalla oli melko paljon yleisöäkin, vaikka esiintymisaika oli vähän kehno. Mietin, että tulikohan yleisö raflaavan otsikon vuoksi - joka oli Feministikirjailijoiden salaliitto - ja pettyi kun mitään varsinaista salaisuutta ei paljastettu? Kaikki hyvät ja viisaat naiset pitävät tunnetusti toistensa puolta, mutta sehän ei ole mikään sisäpiiri eikä salaisuus. Kokemukseni mukaan myös useimmat kirjailijat auttavat ja ilahduttavat toisiaan sukupuolesta riippumatta. Usein esitetään sellainen ajatus, että nainen on naiselle susi, mutta sehän on ihan paskapuhetta. Ja sellainenkin ajatus esitetään, että kirjailijat ovat yrmeitä kusipäitä ja sekin on hölynpölyä.

Ainoa messuostokseni on Tove Janssonin elämäkerta.

Asiasta toiseen eli John Wayneen. Olen pitänyt täällä kotosalla pienimuotoista John Wayne -elokuvafestivaalia, luoja tietää miksi.

Olen sitä mieltä, että aika on ajanut Etsijöiden ohi. Sen sijaan Hyökkäys erämaassa on edelleen mainio. Siinä on (monen muun onnistuneen tekijän ohella) tosi näppärä käsikirjoitus. Jos sen purkaisi osiin, saisi varmaan ihanan nuolten ja ympyröiden kaavion johonkin Näin kirjoitan jouhevaa draamaa -luennon powerpointtin.

Muistelen joskus lukeneeni, että hyvässä elokuvakäsikirjoituksessa (tai miksei myös tietynlaisessa romaanissa) jokaisella henkilöllä on joka kohtauksessa jokin päämäärä. Hyökkäyksessä erämaassa näin todellakin on, ja päämäärät vaihtuvat ja törmäilevät toisiinsa niin että kipinät sinkoilee.

Hyökkäys erämaassahan kertoo postivaunusta, joka kuljettaa sekalaista ja keskenään eripuraista joukkoa villin lännen kaupungista toiseen kaupunkiin halki vaarallisen erämaan. Vaunun ahtaudessa kehkeytyy kaikenlaisia yhteiskunnallisia ja psykologisia kriisejä ja pakon sanelemia liittoutumia. Yksi matkustaja on viimeisillään raskaana, mutta ei huoli toisten apua koska on niin hienoa naista, toinen on vanki, mutta kuitenkin kaikkien kaveri, kolmas on koko ajan humalassa vaikka hänen lääkärintaitojaan tarvitaan jne. Jokaisella on joku ketunhäntä kainalossa. Ja vaunujen ulkopuolella vaanivat verenhimoiset apassit.

Olin niin vaikuttunut Hyökkäyksestä erämaassa, että aloin tutkia mistä käsikirjoitus on peräisin. Wikipedian mukaan elokuva perustuu Ernest Haycoxin Stagecoach-romaaniin, joka kuulemma on taas saanut innoituksensa Guy de Maupassantin Boule de Suifista. Haycoxista en ollut ennen kuullut, mutta pidän kovasti Maupassantista ja päättelin, että Boyle de Suif on vissiin novelli Rasvapallo. Luin sen uudestaan, eikä siinä kyllä kovin paljon ollut yhteistä Hyökkäyksen erämaassa kanssa, vaikka kummassakin on vaunut ja kiltti ilotyttö.

Osaako joku teistä ranskaa ja voiko kertoa kuulostaako Boule de Suif viehättävältä lempinimeltä? Rasvapallo on novellissa söpön ilotytön lempinimi, mutta suomeksi se ei kuulosta kovin kivalta. Entäs onko kukaan lukenut Ernest Haycoxia? Entä onko kenelläkään mielipiteitä John Waynesta tai apasseista tai hyvistä elokuvakäsikirjoituksista tai jostain? Olisi kivaa kuulla!

keskiviikko 1. lokakuuta 2008

Messuista ja esikoisista

Olin eilen runoilijoista, lapsista ja rasistisesta koirasta koostuvassa seurueessa kiertämässä Töölönlahtea ja Sinikka Vuola hekumoi jo etukäteen, että Helsingin kirjamessuilla pääsee katsomaan kuinka esikoiskirjailijat kärvistelevät Hesarin lavalla. Sinikka on kirjoittanut viime vuonna ilmestyneen, erittäin kauniin runoteoksen Orkesteri jota emme kuule ja muistelee, että siinä lavalla tuntee itsensä legendaarisen tyhmäksi kanaksi orrella.

Tänä vuonna on ilmestynyt useampikin esikoiskirja, josta olen kiinnostunut, koska tekijä on tuttu ja lahjakas tyyppi. Kirjatkin ovat todennäköisesti hyviä, mutta en ole vielä ehtinyt lukea niitä kaikkia.

Anu Silfverberg on esikuvallisen hyvä toimittaja ja mm. feministisen lehden Tulvan perustajia. Hänen esikoisromaaninsa Kung Po kertoo erosta ja yllättävästi muodostuvasta perheestä.

Näyttelijä Matti Laineen esikoisdekkari Pudotus ilmestyi jo keväällä ja se kertoo sarjakuvapiirtäjästä, joka pakenee viuhuvia luoteja ja juo Kallion baareissa. Voin paljastaa, että olen tuntenut Matin jo silloin kun hän piirsi itse sarjakuvia eikä vielä päässyt Kallion baareihin! Dekkarin olen lukenut ja se on sympaattinen, mutta silti väkivaltainen.

Tunnen myös tiettyä hengenheimolaisuutta Tiina Raevaaraa (jonka surulliseksi ja vaikuttavaksi kuvattu esikoisromaani on nimeltään Eräänä päivänä tyhjä taivas) ja Marko Hautalaa (kauhudekkari Itsevalaisevat ei ole esikoinen, mutta hänen ensimmäinen suuren kustantajan julkaisema kirjansa) kohtaan, vaikka en tunne heitä, ellei blogien stalkkaamista lasketa tuntemiseksi. Hekin ovat nimittäin aloitelleet uraansa spekulatiivisen fiktion ja Usvan liepeillä samoihin aikoihin kuin minä.

Lopuksi kutsun teidät, hyvät Sokeripalan lukijat, Helsingin kirjamessuille 23.10. torstaina kello 10.30 seuraamaan Kullervo-lavalla käytävää keskustelua, jossa puhumme edellä mainittu Anu Silfverberg ja minä, Tulvan päätoimittajan Anne Moilasen haastattelemina. Keskustelun aiheena on ainakin aloittelevien kirjailijoiden hyväsisko-verkostot, että onko niitä ja ja jos on niin millaisia ne ovat.