maanantai 23. kesäkuuta 2008

Lastenkirjatuokiossa Mummon kone

Luen Novan finalisteja ja yritän laittaa niitä järjestykseen. Pinossa on parikymmentä novellia ja noin 300 liuskaa. Vielä tekstejä ei ole syytä tarkemmin luonnehtia, mutta kiinnostavia tapauksia on tullut jo vastaan. Kirjoitan ajatuksiani kilpailusta, kun tulokset on julkistettu heinäkuun lopulla Finnconissa.

Novan tuomaristoon kuuluu tänä vuonna myös lasten- ja nuortenkirjailija Jukka Laajarinne, ja nyt edessäni aukeaa kätevä aasinsilta kertoa hänen kirjoittamastaan ja Martti Ruokosen kuvittamasta lastenkirjasta Mummon kone. Kirja voitti hyvästä syystä joitakin vuosia sitten pohjoismaisen kuvakirjakilpailun.
Mummon kone on siitä erikoinen, että se ei tee oikein mitään vaikutusta kun sitä selailee itsekseen, paitsi ehkä sellaisen, että onpa oudon näköinen, mutta kun kirjan lukee ääneen lapselle, se herää hämmästyttävällä tavalla eloon. Olen lukenut sitä eräälle kolmevuotiaalle, ja sen vaikutus oli meihin molempiin hyvin elähdyttävä.

Mummon koneessa on jonkinlainen ainutlaatuinen tekstin rytmin ja visuaalisen toteutuksen yhdistelmä, jonka vaikutuksesta kirjaa ei voi lukea ääneen tylsän monotonisesti, vaikka olisi itse tylsän monotoninen ihminen. Kun kirja lähtee liikkeelle, se vie mukanaan, ja lopuksi on vain että oho mikä vauhti. Mummon kone ei ole kuitenkaan mitään levotonta kohellusta, vaan hallittu kyyti.

Samaisen kuvakirjakilpailun toinen voittaja oli Katri Kirkkopellon ja Suna Vuoren Hirveää, parkaisi hirviö, jolle on sittemmin tehty jatkoakin. Sekin on oikein ihana kirja, mutta paljon perinteisempi. Siinä on filosofiaa, kaunista kuvitusta ja liikuttavaa poikasen lohdutusta. Kuvittelisin, että moni aikuinen mieltyy Hirviö-kirjaan heti sitä selattuaan. Luulen, että lapsetkin pitävät siitä, mutta Mummon koneeseen verrattuna Hirveää, parkaisi hirviö on tehty enemmän aikuisten tasolta ja näkökulmasta. Mummon kone taas on sellainen harvinaisuus, jossa aikuiset tekijät ovat jotenkin päässeet kiinni lasten logiikkaan ja rytmiin. Tai siis niin arvelisin.

Aikuisten kirjoista olen lukenut viime aikoina James Ellroyn Mustaa dahliaa, joka vielä kesken, mutta vaikuttaa ihan kohtalaiselta, sekä Runotyttöä maineen polulla, joka on aina hyvä. Omat kirjalliset leimahdukset ovat olleet aika vähissä.