lauantai 28. heinäkuuta 2007

Taiteen vihollinen numero yksi

Luen usein kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisen blogia ja nyt siellä harmitellaan sitä, että samaan kesään ei mahdu romaanin kirjoitus ja täysipäiväinen lastenhoito. I feel your pain, Pasi! Minä en ehdi edes päivittää blogia säännöllisesti! Juttelin myös tänään erään kirjoittavan äidin kanssa kirjoittamisen ja lapsenhoidon yhdistämisestä. Hänenkin mielestään vuorokauteen tarvittaisiin lisää tunteja.

Yritän unohtaa kirjoittamisen siihen asti kunnes pystyn järjestämään itselleni varteenotettavan lohkareen aikaa. Tulee vain paha mieli ja turhaumia, jos yrittää varastaa pieniä hetkiä sieltä täältä ja sitten kuitenkin joku urpo soittaa puhelimella. Usein haaveilen kirjoittamisesta ja pelkään, että olen unohtanut miten se tapahtuu.

En bloggaa enempää lapsista, taiteen vihollisista, koska tämä on ylevä kirjallisuusaiheinen blogi eikä käsittele yksityiselämän piiriin kuuluvia asioita, mutta totean vielä, että kirjoittaminen on aikaavievä harrastus ja vaatii paljon motivaatiota. Varsinkin jos tuntee kirjoittavansa pelkkää skeidaa, houkutus tehdä jotain muuta on suuri. Olen joskus sanonut, että kirjoitin romaanin, koska tulin raskaaksi enkä päässyt baariin. Kaikki luulevat, että se on vitsi, mutta se on totista totta.

Muita kirjallisia asioita: Olen lukenut uutta Harry Potteria ja se on yllättävän hyvä ja pelottava. Ehkä siitä enemmän myöhemmin. Alkuviikosta oli Trendin kuvaus Viikin peltomaisemissa. Kuvaaja kertoi, että Viikin tieteellisissä navetoissa on lehmiä, joiden vatsassa on pleksi. Niiden läpi tutkijat voivat tarkkailla lehmän vatsojen toimintaa.

4 kommenttia:

Morre kirjoitti...

On niin väärin, kun vuorokaudessa tunteja on liian vähän. Haluaisin kirjoittaa, keskittyä siihen oikein kunnolla, upota omaan tekstiin kuin joskus aikaa ennen lasta... Noh... Ehkä sitten eläkkeellä. Opiskelun, työnteon ja perheen lisäksi kirjoittaminen tuntuu mahdottomalta.
Elämä on. (Miten vihaankaan tuota slogania!)

Miina Supinen kirjoitti...

Totta puhut, Morre! Onneksi on hauskaa tekemistä tiedossa vanhuuden päiville.

Anonyymi kirjoitti...

Huoh.

Niin.

Eräs kirjailija-opettaja antoi kerran ohjeen, että kun menee kirjan maailmaan, sieltä ei pitäisi tulla koko ekan kirjoittamisen aikana pois, koska takaisin on vaikea päästä. Vaan mites olet tulematta pois, kun joku romaanihenkilöä huomattavasti lihallisempi otus vaatii joka päivä sataprosenttista läsnäoloa? Eikä siinä kaikki - kun vielä itsekin on ihan vapaaehtoisesti ja halukkaasti uppoutumassa tähän todellisuuteen. Ehkä se sitten kertoo juuri siitä riittämättömästä motivaatiosta, ettei johdonmukaisemmin järjestä itselleen aikaa/tilaa.

Skeida-pointissa olet kivuliaan oikeassa. Jos kirjoittaa yömyöhällä kaksi tuntia paskaa, jää ikävä fiilis ja lisäksi univelkaa. Jos naurattaa lasta pari tuntia ja menee sitten nukkumaan, ei jää ikävää fiilistä ja univelkaakin tulee lyhennettyä. Kirjoittaminen on kamalaa ja vaatii siksi hirveästi sitä tahtoa.

Kaikesta huolimatta luotan jotenkin siihen, että erilaiset vaiheet vuorottelevat tässäkin elämäntilanteessa. Toissa iltana kirjoitinkin, pari liuskaa. Sattui nääs sellainen ilta, että pikkuapina simahti alle puolen tunnin. Kyllä tämä tästä.

A.

Miina Supinen kirjoitti...

Moi A, sehän on onneksi vanhastaan tunnettu fakta, että jos joku teksti tuntuu tehdessä skeidalta, se voikin olla ihan ok. Ja siitäkin olen melko vakuuttunut, että monet hyvät kirjat ovat syntyneet siitä huolimatta, ettei kirjailija ole ollut 24/7 tekeleensä maailmasssa. Onneksi olkoon parista liuskasta ja tehokkaasta nukutuksesta!