Uusimman tiedon mukaan Apatosauruksen maa on painettu perjantai-iltana, joten oletan sen saapuvan Porvoosta ihmiskunnan pariin ensi viikolla. Apaton virallinen ilmestymispäivä oli 5.8. joten se on eittämättä vähäsen myöhässä. Pikku viivästykset ovat tuikitavallisia, eikä niistä kannattaisi kiukustua saati kiukutella, mutta Apato-ressu on kokenut jo aiemminkin monia vastamäkiä ja viivytys ottaa minua päähän. Eräs nimettömänä pysyttelevä lähde WSOY:n sisältä totesi painon kuhnustelusta seuraavaa: "Täysin loogista. Mitä järkeä on painaa kirjoja, kun ei niitä ole täällä ketään tekemässäkään." Kuten kaikki tietävät, tämä on tosi ankea syksy WSOY:lle.
Siivosin kotosalla pölyistä paperipinoa ja löysin vihon, johon olen aikoinaan brainstormannut novellikokoelmani nimeä. Apatosauruksen maa -nimi ei ollut mikään itsestäänselvyys, vaikka se on tuntunut jo pitkään ainoalta oikealta. Kirjoitin vihkoon päähän pälkähtäviä sanoja eräällä automatkalla siltä varalta, että osuisin kultasuoneen. Näin jälkeenpäin tarkastellessani huomaan, että niistä harva olisi hyvä nimi yhtään minkäänlaiselle teokselle. Muutama on aika hauska, mutta ei viittaa mihinkään kirjan sisällössä. Ehkä minun - tai jonkun teistä rakkaista Sokeripalan lukijoista - pitäisi joskus tehdä teos jonka nimi olisi Rakkauden robotti. Vielä parempi ja kryptisempi teos olisi S/S Hattu.
Tällaista vihkossa lukee:
Oma rotta
Kaikki pelastettu
Pilvimetsä
Viidakkokoti
Ihmiset/tavarat
Posliinirobotti
Rakkauden robotti
Käärme ja sammakko
Myrkkysammakko
Boa
Surullinen
Iloinen
Apatosauruksen maa
Kotigalaksi
Saurus ja galaksi
Dinosauruksen suudelma
Hämähäkki ja skalpelli
Maalimaa
Kaalimaa
Katkera tilitys
Kultamunat
Sädehtivä iho
Kaksi valoisaa päivää
Valo merkitsee sielua
Nahkalamppu
Suurten liskojen metsä
Liskometsä
Liskometsän sankari
Kuu aurinko tähdet
Vituttaa
Hassu hattu
S/S Hattu
Tästä ylös
On valo vihreä
Turistin muotoinen
Allergisten lasten kaupunki
Allerginen madolle
Ihmiselle allerginen
Allerginen ihmiselle ja madolle
Pelkäätkö näin isoa rottaa?
Paha kakku
Sateenkaaren päässä on multaa
Paholaisen kakku
Osapäivä
Satupäivä
Nukkumatin huuto
Vittu ei tästä tule mitään
sunnuntai 15. elokuuta 2010
lauantai 7. elokuuta 2010
Lisää apatojuttua
Apatosauruksen maa on tiettävästi tällä viikolla kaupoissa. Tarkkaa päivää en tiedä, eräs huhu väittää että torstaina.
Tässä Elina Warstan sunnittelema kansi. Se on niin hieno, että jos sisältö osoittautuu lukijan puntarissa paskaksi, niin ei paljon haittaa, koska kokonaisuus jää joka tapauksessa plussalle. Elina ja minä odotamme jännittyneinä, että saamme nähdä kannen luonnossa. Tähän asti se on ollut olemassa vain luonnoslehtiöissä ja tietokoneen ruudulla.
Sisällöstä: Apatossa on noin parikymmentä lyhyttä tarinaa ja ne kertovat mm. töistä, rakkaudesta, taiteesta, epäonnistumaan tuomitusta kaaoksenhallinnasta, syntymästä, kuolemasta ja siitä että toiset ihmiset ovat helvettti (ja taivaskin).
Apaton voi ostaa esimerkiksi täältä.
Apatosauruksen maa on Helmin kirjatorstain aiheena Bulevardin kirjakaupassa 19. 8. kello 17.30. Tervetuloa paikalle! Olen siellä haastateltavana, vastaamassa kysymyksiin ja signeeraamassa kirjaa.
Tässä Elina Warstan sunnittelema kansi. Se on niin hieno, että jos sisältö osoittautuu lukijan puntarissa paskaksi, niin ei paljon haittaa, koska kokonaisuus jää joka tapauksessa plussalle. Elina ja minä odotamme jännittyneinä, että saamme nähdä kannen luonnossa. Tähän asti se on ollut olemassa vain luonnoslehtiöissä ja tietokoneen ruudulla.
Sisällöstä: Apatossa on noin parikymmentä lyhyttä tarinaa ja ne kertovat mm. töistä, rakkaudesta, taiteesta, epäonnistumaan tuomitusta kaaoksenhallinnasta, syntymästä, kuolemasta ja siitä että toiset ihmiset ovat helvettti (ja taivaskin).
Apaton voi ostaa esimerkiksi täältä.
Apatosauruksen maa on Helmin kirjatorstain aiheena Bulevardin kirjakaupassa 19. 8. kello 17.30. Tervetuloa paikalle! Olen siellä haastateltavana, vastaamassa kysymyksiin ja signeeraamassa kirjaa.
maanantai 19. heinäkuuta 2010
Raportti kuumasta Jyväskylästä
Kävin kuumassa ja kosteassa Jyväskylässä.
Novellikisa Kuultavat oli sympaattinen tapahtuma, novellit hyviä ja keskenään erilaisia. Kilpailun voitti Tiina Raevaaran novelli Gordonin tarina kokoelmasta En tunne sinua vierelläni. Sen voi nyt kuunnella täällä. Pidin suuresti Gordonin tarinasta; siitä jäi samanlainen jälki kuin toden tuntuisesta unesta. Yleisön suosikki oli Eeva Rohaksen Aprikoosit. Aprikooseja en valitettavasti kuullut, koska olin vielä junassa kun se luettiin, mutta tekijä kuvaili sitä näin: "Mies ja nainen ovat rannalla ja lähtevät hakemaan hedelmiä. Sitten tulee kauheaa väkivaltaa!" Aprikoosit ilmestyy syksyllä Keltaiset tyypit -kokoelmassa.
Keskisuomen kirjailijat kestitsivät illalla novellisteja viinillä ja keitolla Kirjailijatalon terassilla. Keskustelimme trooppisessa yössä mm. Bader-Meinhofin sublimaatiosta lyriikan keinoin, naiskirjalijoiden representaatiosta mediassa ("ja sitten se kuvaaja sanoi: "Laitas ne kädet puun ympärille! Jalka tonne! Pillu tonne!") ja apurahoista.
Viikonloppuna piipahdin vielä Finnconissa. Monta kiinnostavalta vaikuttavaa ohjelmanumeroa jäi taas väliin muun säädön takia - kaikki sanoivat, että (esimerkiksi) kunniavieras Ellen Kushner oli mahtava, mutta ehdin kuulla vain pari sointua hänen maagisesta kitarastaan. En ole lukenut edes Kushnerin kirjoja, mutta ne ovat kuulemma hyviä. Saara Henriksson kuvailee niitä näin: "Ne ovat tosi hyviä ja sitten vähän sellaisia tyttöjen kirjoja. The Fall of the Kings on äärettömän eroottinen."
Nuortenkirjapaneelissa haukuimme Stephenie Meyeriä ja ylistimme Aili Somersaloa ja Tove Janssonia. (Kaikki olivat sitä mieltä, että muumit sopivat lähinnä aikuisille). Eija Lappalainen kertoi yleisölle, että hän tekee parasta aikaa kirjasarjaa Anne Leinosen kanssa ja sarja muistuttaa hieman Suzanne Collinsin jännää Nälkäpeliä. Utelin Sari Peltoniemen tekeillä olevasta kirjasta iltabileissä ja sekin kuulosti hyvin jännältä. Mutta en ole varma haluaisiko hän, että kailotan siitä täällä.
Nyt olen taas kotona ja kolumnin ja antologianovellin deadlinet nostavat päätään. Sitten kun ne on tehty, pöytä on pitkästä, pitkästä aikaa puhdas kaunokirjallisista projekteista. Se tuntuu äärimmäisen vapauttavalta ja innostavalta, vaikka voi tietysti olla että tunnen kohta järkyttävää kosmista tyhjyyttä.
Hyvät oletetut lukijat! Kertokaa jotakin lisää Jyväskylästä, jos olette olleet siellä! Tai vaikka muista kesäisen Suomemme hyvistä kulttuuritapahtumista.
Novellikisa Kuultavat oli sympaattinen tapahtuma, novellit hyviä ja keskenään erilaisia. Kilpailun voitti Tiina Raevaaran novelli Gordonin tarina kokoelmasta En tunne sinua vierelläni. Sen voi nyt kuunnella täällä. Pidin suuresti Gordonin tarinasta; siitä jäi samanlainen jälki kuin toden tuntuisesta unesta. Yleisön suosikki oli Eeva Rohaksen Aprikoosit. Aprikooseja en valitettavasti kuullut, koska olin vielä junassa kun se luettiin, mutta tekijä kuvaili sitä näin: "Mies ja nainen ovat rannalla ja lähtevät hakemaan hedelmiä. Sitten tulee kauheaa väkivaltaa!" Aprikoosit ilmestyy syksyllä Keltaiset tyypit -kokoelmassa.
Keskisuomen kirjailijat kestitsivät illalla novellisteja viinillä ja keitolla Kirjailijatalon terassilla. Keskustelimme trooppisessa yössä mm. Bader-Meinhofin sublimaatiosta lyriikan keinoin, naiskirjalijoiden representaatiosta mediassa ("ja sitten se kuvaaja sanoi: "Laitas ne kädet puun ympärille! Jalka tonne! Pillu tonne!") ja apurahoista.
Viikonloppuna piipahdin vielä Finnconissa. Monta kiinnostavalta vaikuttavaa ohjelmanumeroa jäi taas väliin muun säädön takia - kaikki sanoivat, että (esimerkiksi) kunniavieras Ellen Kushner oli mahtava, mutta ehdin kuulla vain pari sointua hänen maagisesta kitarastaan. En ole lukenut edes Kushnerin kirjoja, mutta ne ovat kuulemma hyviä. Saara Henriksson kuvailee niitä näin: "Ne ovat tosi hyviä ja sitten vähän sellaisia tyttöjen kirjoja. The Fall of the Kings on äärettömän eroottinen."
Nuortenkirjapaneelissa haukuimme Stephenie Meyeriä ja ylistimme Aili Somersaloa ja Tove Janssonia. (Kaikki olivat sitä mieltä, että muumit sopivat lähinnä aikuisille). Eija Lappalainen kertoi yleisölle, että hän tekee parasta aikaa kirjasarjaa Anne Leinosen kanssa ja sarja muistuttaa hieman Suzanne Collinsin jännää Nälkäpeliä. Utelin Sari Peltoniemen tekeillä olevasta kirjasta iltabileissä ja sekin kuulosti hyvin jännältä. Mutta en ole varma haluaisiko hän, että kailotan siitä täällä.
Nyt olen taas kotona ja kolumnin ja antologianovellin deadlinet nostavat päätään. Sitten kun ne on tehty, pöytä on pitkästä, pitkästä aikaa puhdas kaunokirjallisista projekteista. Se tuntuu äärimmäisen vapauttavalta ja innostavalta, vaikka voi tietysti olla että tunnen kohta järkyttävää kosmista tyhjyyttä.
Hyvät oletetut lukijat! Kertokaa jotakin lisää Jyväskylästä, jos olette olleet siellä! Tai vaikka muista kesäisen Suomemme hyvistä kulttuuritapahtumista.
tiistai 22. kesäkuuta 2010
Apatosauruksen maa on valmis!
Olen sijoittanut viimeisenkin pilkun Apatosauruksen maahan häikäisevän älykkään kustannustoimittajani Samuli Knuutin kanssa. Kirja lähtee nyt painoon ja sen pitäisi ilmestyä elokuun alussa.
Apatosauruksen maasta tuli hauska ja paikoitellen vähän karmiva. Apato on tyyliltään ja rakenteeltaan erilainen kuin esikoisromaanini Lihis; simppelimpi, monipuolisempi ja ehkä jotenkin linjakkaampi. Alunperin ajattelin, että kirjoittaisin ison romaanin, jonkinlaisen Lihis 2.0:n, mutta nyt olikin aika tehdä pieni ja kompakti tarinakokoelma.
Apaton tekeminen oli valehtelematta vittumaisen rankkaa. Olosuhteet kirjoittamiselle olivat aika kehnot ja uiskentelin välillä kirjailijana melko syvissä vesissä. Ilmeisesti toisen kirjan tekeminen on useimmille vähän tällaista.
Kirjoitin Apaton tarinoita aikana, jolloin kustantamoni WSOY oli järkyttävässä myllerryksessä. Se on tietysti vaikeuttanut minunkin työtäni ja kaikkien muidenkin, jotka ovat olleet mukana tekemässä Apatoa. Kirja ilmestyy sesonkina, joka jää historiaan WSOY:n murheen syksynä.
Södikan tilanteesta ja massiivisista irtisanomista on riidelty paljon julkisuudessa, enkä tietenkään tiedä kustannusalan muutoksista tai organisaation sisäisistä asioista tarpeeksi osoitellakseni syyttäviä sormia tai viisastellakseni siitä miten hommat pitäisi hoitaa. Tiedän vain että olen kaikkien muiden tapaan surullinen.
Mutta Apatosaurus on joka tapauksessa pian maailmassa ja siitä tuli aika jees!
Jos ken on Jyväskylässä 14. - 15. heinäkuuta, toivotan lämpimästi saapumaan Kuultavia-kilpailuun, jossa joukko tänä vuonna julkaisevia novellisteja lukee ääneen uutta tuotantoaan. Minä luen novellin nimeltä Kitkerä - aistimellinen teos.
Kuultavien jälkeen Jyväskylässä onkin sitten Finncon, joka on taas täynnä mielenkiintoista ohjelmaa. Minulla on ilo olla lauantaina iltapäivällä nuortenkirjapaneelissa, jossa on mukana myös muun muassa kunniavieras Sari Peltoniemi.
Apatosauruksen maasta tuli hauska ja paikoitellen vähän karmiva. Apato on tyyliltään ja rakenteeltaan erilainen kuin esikoisromaanini Lihis; simppelimpi, monipuolisempi ja ehkä jotenkin linjakkaampi. Alunperin ajattelin, että kirjoittaisin ison romaanin, jonkinlaisen Lihis 2.0:n, mutta nyt olikin aika tehdä pieni ja kompakti tarinakokoelma.
Apaton tekeminen oli valehtelematta vittumaisen rankkaa. Olosuhteet kirjoittamiselle olivat aika kehnot ja uiskentelin välillä kirjailijana melko syvissä vesissä. Ilmeisesti toisen kirjan tekeminen on useimmille vähän tällaista.
Kirjoitin Apaton tarinoita aikana, jolloin kustantamoni WSOY oli järkyttävässä myllerryksessä. Se on tietysti vaikeuttanut minunkin työtäni ja kaikkien muidenkin, jotka ovat olleet mukana tekemässä Apatoa. Kirja ilmestyy sesonkina, joka jää historiaan WSOY:n murheen syksynä.
Södikan tilanteesta ja massiivisista irtisanomista on riidelty paljon julkisuudessa, enkä tietenkään tiedä kustannusalan muutoksista tai organisaation sisäisistä asioista tarpeeksi osoitellakseni syyttäviä sormia tai viisastellakseni siitä miten hommat pitäisi hoitaa. Tiedän vain että olen kaikkien muiden tapaan surullinen.
Mutta Apatosaurus on joka tapauksessa pian maailmassa ja siitä tuli aika jees!
Jos ken on Jyväskylässä 14. - 15. heinäkuuta, toivotan lämpimästi saapumaan Kuultavia-kilpailuun, jossa joukko tänä vuonna julkaisevia novellisteja lukee ääneen uutta tuotantoaan. Minä luen novellin nimeltä Kitkerä - aistimellinen teos.
Kuultavien jälkeen Jyväskylässä onkin sitten Finncon, joka on taas täynnä mielenkiintoista ohjelmaa. Minulla on ilo olla lauantaina iltapäivällä nuortenkirjapaneelissa, jossa on mukana myös muun muassa kunniavieras Sari Peltoniemi.
tiistai 15. kesäkuuta 2010
Sherlock Holmes Suomessa
Ajatusten Tonava Juri Nummelin on toimittanut taas hauskan kirjan.
Minulta on mukana novelli nimeltä Kirotun purjelaivan tapaus. Se on mahdollisimman uskollinen Holmes-pastissi, mukana on vain aavistus parodista viritystä. Halusin kokeilla Arthur Conan Doylen tyylin jäljittelyä, vaikka se ei ollut edellytys ja kirjassa onkin monenlaisia vetoja. Yhdistävä tekijä on se, että Holmes-tarinat liittyvät jollakin tavalla Suomeen.
Tämä proggis oli minulle tosi mieluinen. Olen ollut suuri Holmesin ystävä jo vuosia ja punonut mielessäni useita teorioita ja lisäjuonia Holmesin tarinaan, esimerkiksi sellaisen, että Holmes ja Moriatry ovat sama henkilö. Kirotun purjelaivan tapaus ei tosin esittele tätä teoriaa.
Valmentauduin lukemalla jonkin aikaa pelkkää ACD:a (ja välillä vähän Holmes/Watson-slashia). Monesti luin ennen nukahtamista ja jatkoin lukemista unessa. Kun kielen rytmi ja tarinoiden tunnelma olivat valmiina sormenpäissäni, kehitin rikosmysteerin, pengoin hieman tausta-aineistoa, häiritsin Merikeskus Wellamon tutkijoita ja naputin jutun melkein yhdellä istumalla. Tälläkin kertaa kävi niin, että juoni alkoi elää kunnolla vasta kun pääsin näppikselle.
Kirjan on kustantanut Turbator, ja sitä saa kustantajalta tai luullakseni Akateemista tilaamalla. Mukana on monia hyviä kirjoittajia, esimerkiksi Juha-Pekka Koskinen, joka juttelee Holmesista omassa blogissaan.
Minulta on mukana novelli nimeltä Kirotun purjelaivan tapaus. Se on mahdollisimman uskollinen Holmes-pastissi, mukana on vain aavistus parodista viritystä. Halusin kokeilla Arthur Conan Doylen tyylin jäljittelyä, vaikka se ei ollut edellytys ja kirjassa onkin monenlaisia vetoja. Yhdistävä tekijä on se, että Holmes-tarinat liittyvät jollakin tavalla Suomeen.
Tämä proggis oli minulle tosi mieluinen. Olen ollut suuri Holmesin ystävä jo vuosia ja punonut mielessäni useita teorioita ja lisäjuonia Holmesin tarinaan, esimerkiksi sellaisen, että Holmes ja Moriatry ovat sama henkilö. Kirotun purjelaivan tapaus ei tosin esittele tätä teoriaa.
Valmentauduin lukemalla jonkin aikaa pelkkää ACD:a (ja välillä vähän Holmes/Watson-slashia). Monesti luin ennen nukahtamista ja jatkoin lukemista unessa. Kun kielen rytmi ja tarinoiden tunnelma olivat valmiina sormenpäissäni, kehitin rikosmysteerin, pengoin hieman tausta-aineistoa, häiritsin Merikeskus Wellamon tutkijoita ja naputin jutun melkein yhdellä istumalla. Tälläkin kertaa kävi niin, että juoni alkoi elää kunnolla vasta kun pääsin näppikselle.
Kirjan on kustantanut Turbator, ja sitä saa kustantajalta tai luullakseni Akateemista tilaamalla. Mukana on monia hyviä kirjoittajia, esimerkiksi Juha-Pekka Koskinen, joka juttelee Holmesista omassa blogissaan.
keskiviikko 2. kesäkuuta 2010
Aika keksiä mielipiteitä
Hei taas pitkästä aikaa. Mitä kuuluu? Apatosauruksen maalle kuuluu hyvää. Kirja on nyt oikovedosvaiheessa eli viittä vaille valmis. Kantta suunnittelee lahjakas Elina Warsta, joka teki Lihiksenkin kannen.
Olen sopinut kirjan tiimoilta jo joitakin haastatteluja ja yritän parasta aikaa formuloida aiheesta ajatuksia ja mielipiteitä. Olin unohtanut miten työlästä omasta tuotannosta puhuminen olikaan. En tiedä itsekään kovin tarkkaan mistä ja miksi kirja tuli.
Sain hyvää harjoitusta, kun lahjakas Leena Parkkinen teki minusta mainosjutun WSOY:n Bulevardi-lehteen. Juttu on kiva ja advertoriaaleissa on sellainen mukava puoli, että omia puheitaan voi jossain määrin perua jälkeenpäin jos ne vaikuttavat tyhmiltä kirjallisessa muodossa.
Ajattelin joskus, että olisi hienoa, jos joku haastattelisi minua ja voisin puhua painetussa sanassa älykkäitä, mutta nyttemmin, kun sellaista todellakin tapahtuu, huomaan, että se on melko kauheaa. Toimittajien kanssa on hauska puhua, mutta jutut kertovat aina jostain kummallisesta hyypiöstä joka on tehnyt omituisen kirjan. Jutut ovat täynnä epätarkkuuksia ja epäolennaisuuksia.
Kaikki tuntemani kirjailijat jakavat tämän kokemuksen. Johanna Sinisalo on kirjoittanut siitä hauskan jutun vuosia sitten. Se löytyy täältä ja on ehdotonta luettavaa kaikille tuleville kirjallisille tähdille.
Allekirjoitan Sinisalon jokaisen sanan. Taiteilijaa jauhetaan hirvittävällä, hirvittävällä tavalla median säälimättömissä hampaissa. Aina kun kaksi julkkiskirjailijaa kohtaavat, he ruikuttavat tästä.
Minäkin ruikutan, mutta toisin kuin monet, en koskaan syytä toimittajia mistään. Olen tehnyt vuosia kulttuuritoimittajan töitä ja tiedän miksi jutut ovat sellaisia kuin ovat. Myötätuntoni on pikemminkin toimittajien puolella.
Toimittajat eivät ole yleensä tyhmiä tai ilkeitä. Sen sijaan heitä ei kiinnosta (eikä saakaan kiinnostaa) kirjailijan imagoprojekti. He ovat aina vain lukijoidensa puolella. Jos haastateltavan ego saa kolauksia jutun takia, se on eräänalainen collateral damage, jolle ei voi mitään. Journalistin ohjeiden ensimmäisellä sivulla sanotaan, että journalistista päätösvaltaa ei saa antaa toimituksen ulkopuolelle. Toimittajalla on yleensä parempi ymmärrys siitä mikä lukijoita kiinnostaa kuin haastateltavalla.
Plus että toimittajilla on useimmiten kiire. Jotkut kirjailijat pahastuvat siitä, jos toimittajat eivät ole lukeneet heidän kirjojaan, mutta niin se vain menee. Kaikki tuntemani toimittajat lukevat vapaa-aikanaan paljon työhön liittyviä kirjoja, mutta he eivät ehtisi koskaan nukkua, haastatella ketään tai kirjoittaa juttuja, jos he lukisivat kaiken.
Lisäksi on niin, että myönteisetkin jutut omasta itsestä tuntuvat oudoilta. Haastateltavat toivovat usein korjauksia moniin pikku yksityiskohtiin, joita he itse pitävät hyvin merkittävinä, mutta joita kukaan muu ei edes huomaisi.
Ja sitäpaitsi kirjailijat! Aina voi perustaa blogin! Omassa blogissa voi kehua omaa tuotantoaan mielin määrin! Esimerkiksi tämä äskettäin mainittu Apatosauruksen maa! Se on aivan äärimmäisen hyvä!
Olen sopinut kirjan tiimoilta jo joitakin haastatteluja ja yritän parasta aikaa formuloida aiheesta ajatuksia ja mielipiteitä. Olin unohtanut miten työlästä omasta tuotannosta puhuminen olikaan. En tiedä itsekään kovin tarkkaan mistä ja miksi kirja tuli.
Sain hyvää harjoitusta, kun lahjakas Leena Parkkinen teki minusta mainosjutun WSOY:n Bulevardi-lehteen. Juttu on kiva ja advertoriaaleissa on sellainen mukava puoli, että omia puheitaan voi jossain määrin perua jälkeenpäin jos ne vaikuttavat tyhmiltä kirjallisessa muodossa.
Ajattelin joskus, että olisi hienoa, jos joku haastattelisi minua ja voisin puhua painetussa sanassa älykkäitä, mutta nyttemmin, kun sellaista todellakin tapahtuu, huomaan, että se on melko kauheaa. Toimittajien kanssa on hauska puhua, mutta jutut kertovat aina jostain kummallisesta hyypiöstä joka on tehnyt omituisen kirjan. Jutut ovat täynnä epätarkkuuksia ja epäolennaisuuksia.
Kaikki tuntemani kirjailijat jakavat tämän kokemuksen. Johanna Sinisalo on kirjoittanut siitä hauskan jutun vuosia sitten. Se löytyy täältä ja on ehdotonta luettavaa kaikille tuleville kirjallisille tähdille.
Allekirjoitan Sinisalon jokaisen sanan. Taiteilijaa jauhetaan hirvittävällä, hirvittävällä tavalla median säälimättömissä hampaissa. Aina kun kaksi julkkiskirjailijaa kohtaavat, he ruikuttavat tästä.
Minäkin ruikutan, mutta toisin kuin monet, en koskaan syytä toimittajia mistään. Olen tehnyt vuosia kulttuuritoimittajan töitä ja tiedän miksi jutut ovat sellaisia kuin ovat. Myötätuntoni on pikemminkin toimittajien puolella.
Toimittajat eivät ole yleensä tyhmiä tai ilkeitä. Sen sijaan heitä ei kiinnosta (eikä saakaan kiinnostaa) kirjailijan imagoprojekti. He ovat aina vain lukijoidensa puolella. Jos haastateltavan ego saa kolauksia jutun takia, se on eräänalainen collateral damage, jolle ei voi mitään. Journalistin ohjeiden ensimmäisellä sivulla sanotaan, että journalistista päätösvaltaa ei saa antaa toimituksen ulkopuolelle. Toimittajalla on yleensä parempi ymmärrys siitä mikä lukijoita kiinnostaa kuin haastateltavalla.
Plus että toimittajilla on useimmiten kiire. Jotkut kirjailijat pahastuvat siitä, jos toimittajat eivät ole lukeneet heidän kirjojaan, mutta niin se vain menee. Kaikki tuntemani toimittajat lukevat vapaa-aikanaan paljon työhön liittyviä kirjoja, mutta he eivät ehtisi koskaan nukkua, haastatella ketään tai kirjoittaa juttuja, jos he lukisivat kaiken.
Lisäksi on niin, että myönteisetkin jutut omasta itsestä tuntuvat oudoilta. Haastateltavat toivovat usein korjauksia moniin pikku yksityiskohtiin, joita he itse pitävät hyvin merkittävinä, mutta joita kukaan muu ei edes huomaisi.
Ja sitäpaitsi kirjailijat! Aina voi perustaa blogin! Omassa blogissa voi kehua omaa tuotantoaan mielin määrin! Esimerkiksi tämä äskettäin mainittu Apatosauruksen maa! Se on aivan äärimmäisen hyvä!
maanantai 1. maaliskuuta 2010
Arvonnan voittajat ja Roald Dahlin kauhea lapsuus
Liha tottelee kuria -pokkarin voittivat arvonnassa Night Crawler ja Hreathemus! Onnea voittajille ja kiitos kaikille hyvistä vastauksista. Aion kokeilla noista monia, mutta EN Rasputinia ENKÄ Kikkaa sängyssä. Mikä teitä vaivaa, Marko ja Annelina?!
Voittajat - voisitteko lähettää osoitteenne sähköpostiin miina.supinen at gmail.com? Kertokaa samalla jos haluatte omistuskirjoituksen itsellenne tai jollekulle toiselle.
Asiasta toiseen eli Roald Dahliin. Luin äskettäin hänen omaelämäkerralliset teoksensa Poika ja Yksinlentoon. Nyt minua kiinnostaisi lukea Dahlin lastenkirjoja ja novelleja uusien tietojeni valossa. Olen lukenut monia Dahlin kirjoja vuosien mittaan ja muistelen että ne ovat aika makaabereja. Yllättävää kyllä Dahl vaikuttaa muisteluksissaan kaikkea muuta kuin makaaberilta mieheltä. Hän on oikein mukavan tuntuinen. Vähän leuhka ehkä, mutta ovathan ne hänen omat muistelmansa. Olin aina kuvitellut, että Dahl olisi ollut sellainen Batmanin Jokerin tyyppinen persoona. Ehkä muistan ne lastenkirjat rajumpina kuin ne olivatkaan?
Tavallaan Poika antaa paljonkin psykologisoinnin mahdollisuuksia jos miettii sitä miksi Dahlin kirjoissa on niin paljon hirviömäisiä aikuisia. Pojasta nimittäin noin puolet käsittelee sitä, kuinka opettajat, rehtori ja vanhemmat oppilaat hakkasivat Dahlia ja hänen kavereitaan kepillä sisäoppilaitoksessa. Dahl kertoi, että hän tuntee edelleen sydämensykkeensä takapuolensa arvissa, jos istuu pitkään paikallaan. Loput kirjasta kuvasi sitä, kuinka Dahlille ja hänen kavereilleen tehtiin kitarisanpoistoja ja muita lääketiteellisiä toimenpiteitä ilman puudutusta.
Yksinlentoon kertoo Dahlin vaiheista toisen maailmansodan lentäjäsankarina. Sotaa kuvataan sellaisena vähän rankempana ja ankeampana partioretkenä. Ehkä se todella tuntui siltä sen ajan brittinuorukaisista? He olivat selvästi hyvät tutut kärsimyksen ja mielivallan kanssa jo ennen sotaakin.
Yläasteen englanninopettajani yritti tuputtaa minulle aikoinaan luettavaksi alkuperäiskielistä Poikaa englannin oppimisen nimissä. Yrittiköhän hän vihjata, että minun pitäisi käyttäytyä paremmin tunnilla?
Voittajat - voisitteko lähettää osoitteenne sähköpostiin miina.supinen at gmail.com? Kertokaa samalla jos haluatte omistuskirjoituksen itsellenne tai jollekulle toiselle.
Asiasta toiseen eli Roald Dahliin. Luin äskettäin hänen omaelämäkerralliset teoksensa Poika ja Yksinlentoon. Nyt minua kiinnostaisi lukea Dahlin lastenkirjoja ja novelleja uusien tietojeni valossa. Olen lukenut monia Dahlin kirjoja vuosien mittaan ja muistelen että ne ovat aika makaabereja. Yllättävää kyllä Dahl vaikuttaa muisteluksissaan kaikkea muuta kuin makaaberilta mieheltä. Hän on oikein mukavan tuntuinen. Vähän leuhka ehkä, mutta ovathan ne hänen omat muistelmansa. Olin aina kuvitellut, että Dahl olisi ollut sellainen Batmanin Jokerin tyyppinen persoona. Ehkä muistan ne lastenkirjat rajumpina kuin ne olivatkaan?
Tavallaan Poika antaa paljonkin psykologisoinnin mahdollisuuksia jos miettii sitä miksi Dahlin kirjoissa on niin paljon hirviömäisiä aikuisia. Pojasta nimittäin noin puolet käsittelee sitä, kuinka opettajat, rehtori ja vanhemmat oppilaat hakkasivat Dahlia ja hänen kavereitaan kepillä sisäoppilaitoksessa. Dahl kertoi, että hän tuntee edelleen sydämensykkeensä takapuolensa arvissa, jos istuu pitkään paikallaan. Loput kirjasta kuvasi sitä, kuinka Dahlille ja hänen kavereilleen tehtiin kitarisanpoistoja ja muita lääketiteellisiä toimenpiteitä ilman puudutusta.
Yksinlentoon kertoo Dahlin vaiheista toisen maailmansodan lentäjäsankarina. Sotaa kuvataan sellaisena vähän rankempana ja ankeampana partioretkenä. Ehkä se todella tuntui siltä sen ajan brittinuorukaisista? He olivat selvästi hyvät tutut kärsimyksen ja mielivallan kanssa jo ennen sotaakin.
Yläasteen englanninopettajani yritti tuputtaa minulle aikoinaan luettavaksi alkuperäiskielistä Poikaa englannin oppimisen nimissä. Yrittiköhän hän vihjata, että minun pitäisi käyttäytyä paremmin tunnilla?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)