Säde on ensimmäinen iso romaanini, siis sellainen kirja, jossa yritän taklata kaikkea diippiä shittiä. Jos olen onnistunut edes osassa siitä mitä yritin, se on parasta tähän asti. Kirjoittaminen oli välillä melko pelottavaa.
Siteeraan itseäni (tämä on WSOY:n tiedotemateriaalia):
"Säde on elämäni suurimpia riskejä. Halusin kirjoittaa romaanin kaikkein suurimmista asioista - rakkaudesta ja kuolemasta. Halusin kertoa jotakin uutta ja tuoretta, aitoa ja sydäntäsärkevää ja silti mielettömän hauskaa. Se on poikkeuksellinen kolmiodraama, romaani valosta ja varjosta, kaiken katoavuudesta ja todella hyvästä seksistä. Ja vähän arkeologiasta ja muinaisista jumalista ja metsäkukista."
Minulla oli suuri onni saada taas Elina Warsta tekemään kansi, ja näin hieno siitä tuli. Keltaiset juovat ovat kultaa. Sisällön kanssa minua auttoi Veera. Kiitos. Ilman sinua yhtäkään kirjaani ei olisi olemassa. Ja kiitos myös Samuli, Anna-Riikka, Elina T, Sarianna ja Essi.
Nyt laitan Sokeripalan hyllylle. Pystytän varmaan lähiaikoina uuden blogin tai ehkä otan Sokeripalan takaisin hyllyltä ja laitan sen uuteen uskoon.
Olen pitänyt tätä blogia vaihtelevalla intensiteetillä koko tähänastisen kirjailijaurani ajan ja tällä on ollut monia hienoja keskusteluja ja paljon ihania lukijoita. Kiitos teille kaikille, jotka olette seuranneet tätä. Nyt minusta tuntuu, että jokin luku on päättynyt, sivu kääntynyt, vuorovesi vaihtunut, yö vaihtunut päiväksi jne tms. Sokeripala on kertonut ensimmäisistä askelistani kirjailijana, mutta Säde on jo viides kirjani. Ja nyt on uusien juttujen aika.
