Messuilla oli paljon uusia ja vanhoja tuttuja, joiden kanssa sain mölytä Turun yössä. Aamulla oli elähdyttävää uida hotellin altaassa, kävellä Aurajoen rannalla keltaisten lehtien keskellä ja juoda tasoittavaa minttukaakaota.
Melkein parasta oli istua junassa kotimatkalla ja tutustua saaliseen. Helmi Kekkosen Kotiin, Juha-Pekka Palviaisen Mitä ikinä keksitkin pelätä, Jukka Laajarinteen Kehys, Kevin Wignalin Kuka on Conrad Hirst, Tommi Melenderin Kuka nauttii eniten ja Mark Twainin Vanhaa Välimerta ristiin rastiin.
Jukka Laajarinne juuri kirjoittaa blogissaan, että aikoo lopettaa hygieniasyistä kaverikriitkit. Ehkä minunkin pitäisi. Toisaalta. On vaikea olla tutustumatta kollegoihin, kun heitä kaikkialla hyörii. Näen joskus kolme kirjailijaa yhdellä silmäyksellä, kun katson keittiöni ikkunasta ulos. Joskus saatan ystävystyäkin jonkun kanssa. Sittenhän ei kohta voi enää kirjoittaa mistään mihinkään. Tästäkin satsista voisin kirjoittaa vain Mark Twainista. Kaikkien muiden kanssa olen vähintään vaihtanut ystävällisen sanasen. Mark Twainiakin taatusti hengaisin, jos hän eläisi.
Joten sori vaan, Laajis. Pidin Kehyksestä hyvin paljon. Pidättäydyn kuitenkin enemmistä arvostelmista ja kuvailen teosta:
Kehyksessä on harvinaislaatuinen rakenne, joka juoksee samalla tavalla kuin ajatus. Yhdestä tarinasta kumpuaa aina seuraava. Ikonimaalarin koirasta päästään koiramaiseen Diogeneeseen ja Diogeneen törkeistä tavoista patsaaseen jonka penis liikkuu ja siitä taas älykkäisiin koneisiin ja siitä tietokonepelaajan pizzaan jne jne.
Olin kuullut rakenteesta etukäteen ja se kuulosti minusta vähän työläältä. Ääneenlausuttu mielipiteeni on se, että kaikki kokeilut ovat kannatettavia, mutta käytännössä joskus hieman pelkään niitä, varsinkin jos olen väsynyt ja minttukaakaon elämää ylläpitävä vaikutus on hiipumassa.
No - Kehys ei ollutkaan yhtään työläs. Sitä lukiessa sai kyllä ajatella, mutta ei mitenkään tuskaisesti pinnistellen. Rakenne on itse asiassa niin luonteva, että se jättää melkein paremmin tilaa keskittyä itse asiaan kuin normaalia narratiivia seuratessa. Lisäksi yksittäiset tarinat ovat itsessään painokkaita ja selkeitä.
Mutta se siitä - nyt palaan ruotsalaisen zombiekirjallisuuden pariin, josta pitäisi muodostaa mielipiteitä Imageen.
Ja vielä yksi juttu. Olen saanut palkinnon kipeän mutta ihastuttavan Tyttö sinä olet rätti -blogin pitäjältä. Kiitos! Laitan tunnustuksen eteenpäin Ekovegaanin päiväkirjaan siinä toivossa että pitäjä alkaa nyt sassiin päivittää sitä!
ETA: Tajusin vasta, että palkintoon kuuluu tehtävä paljastaa itsestään seitsemän asiaa ja jakaa palkinto seitsemään blogiin. Mutta en ehdi nyt paljastella, koska ne zombiet hengittävät niskaan. Palaan asiaan seuraavassa postauksessa!
1 kommentti:
Oli mahtireissu! Harmi, ettei takaisintulomatka enää onnistunut yhdessä. Kadehdin kyllä junan lukumahdollisuuksia!
Lähetä kommentti