ETA: Seuraava postaus on luonnottoman pitkä. Käy ensin vessassa ja varustaudu eväin.
Kirjamessuilla oli kaikenlaista hienoa: iPadeja, vampyyrikirjailijoita, uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion edustajia, Lausteen himokämppiä ja miljardi kirjaa ja ihmistä. Signeerasin Apatosauruksen maita ja piirsin dinosauruksia.
Oleellisin anti oli kai sähkökirjapaneeli.
Panelisteista Kai Ekholm ilmoitti edustavansa "kansakuntaa". Hän nimittäin digitoi kulttuuriperintöämme Kansalliskirjastossa. Tekijänoikeuskysymysten takia 1900-luvun kirjallisuutta ei voi digitoida samaan tapaan kuin vanhempia kirjoja. Hän kysyi, haluammeko "me" että 1900-luvun kirjallinen perintö katoaa jäämällä selluloosamuodossa kellareihin hapertumaan, mistä kukaan ei sitä digiaikana jaksa ja osaa hakea. Hyvä kysymys. Kukapa sellaista haluaisi.
Henkilökohtaisesti pidän kovasti biteistä. Olen odottanut e-kirjoja (tai oikeastaan kunnollista e-kirjan lukulaitetta) tosi innokkaasti. Heti kun näyttötekniikka ja uusien kirjojen markkina kehittyy siedettävälle tasolle, siirryn sellaisten käyttäjäksi. Olen lukenut paljon verkkolehtiä ja romaanimittaisiakin tekstejä tietokoneen näytöltä, ja vaikka silmät väsyvät, tiedän että se ei estä omaksumasta tietoa ja nauttimasta tarinoista ja sanataiteesta. Olen käyttänyt hieman iPadia, ja minusta vaikuttaa siltä, että tekniikka alkaa olla lukulaitteissa ihan kohtsillään kohdillaan. Suomalainen e-kirjamarkkina alkukangertelee, mutta oletan että se lähtee pian kunnolla käyntiin.
Olin äärettömän hämmästynyt HS-raadin e-kirjamielipiteistä, joiden mukaan lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjaa. Monet kommentoijat ovat myös sitä mieltä, että lukulaite on saatanan keksintö. He ovat minusta suoraan sanottuna tyhmeliinejä, jotka eivät selvästikään erityisemmin pidä lukemisesta. On päivänselvää, että sähkökirja syrjäyttää tuota pikaa paperisen kirjan, aivan yhtä lailla kuin digitaalisesti tallennettu musiikki on korvannut vinyylilevyt. Tottakai osa musiikin kuuntelun ilosta katosi sinä päivänä, kun kuunnelleessa ei voinut pidellä kädessään levyn kantta ja katsella Led Zeppelinin poikien kiharoita, mutta en sanoisi että mitään äärettömän keskeistä katosi. Musiikki on ääniä. Kirjallisuus on sanoja. Vinyylejäkin käytetään ja jopa valmistetaan edelleen, ja varmasti paperisia kirjojakin tehdään tulevaisuudessa, mutta koska monet ihmiset todella pitävät lukemista, kirjankin tulevaisuus on sähköinen.
Paneelissa ei ehditty sähkökirja-ajan tekijäpalkkioihin ja piratismiin, joten siitä muutama tunteenomainen sananen tässä:
Piraattipuolueen mölinää kuunnellessaan kaikki taiteilijat itkevät vitutuksen kyyneliä. Minustakin tuntuu vahvasti siltä, että piraattipuolueen pojilla on jotain henkilökohtaista minua vastaan ja he haluavat viedä leivän lasteni suusta.
Piraatit ovat oikeassa hyvin monessa asiassa, varsinkin siinä, että tiedon ja bittien vapaata kulkua ei voi eikä kannata yrittää pysäyttää, mutta heidän retoriikkansa ja (kuten vaikuttaa) kulttuurikäsityksensä on hölmö, arrogantti ja vääriin olettamuksiin perustuva. In the Pirkinning on äärettömän kiva elokuva, mutta en halua elää maailmassa, jossa se on taideteoksen ylin aste ja mittatikku. Piraattien ehdottamat ansaintamahdollisuudet eivät ole ainakaan nykymaailmassa toteuttamiskelpoisia. Ne perustuvat tilanteeseen, jossa kaikki kirjailijat ovat Dan Brown tai Ilkka Remes.
Ajattelen aina, että piraatit ovat aivan kuin autotehtailijat, jotka tulevat julmasti vittuilemaan hevosmiehille. Hevosmies sitten surullisena harjaa hevostaan ja vuodattaa katkeran kyyneleen, menee kotiin, ja kertoo lapsille, että taaskaan ei ole puuroa.
Kaikesta huolimatta olen melkein vakuuttunut siitä, että kirjoittamalla ja ajattelemalla voi tulevaisuudessakin tehdä jonkinlaista tiliä, vaikka ei ihan samaan tyyliin kuin nykyisin.
Toinen pointti on se, että en koskaan suostu harmittelemaan piraattien julmuutta keidenkään muiden kuin toisten köyhien sisällöntuottajien kanssa. Nimittäin nykyisenkin kaltainen kirjamarkkina riistää kirjailijoita. Kustannusalan ja kirjakaupan alan työntekijät saavat työstään joka kuukausi jonkinlaisen palkan ja lukija saa pienhköllä summalla tai kirjastosta ilmaisksi kaikenlaisia hienoja ajatuksia, mutta kirjailija on edelleen aina vain köyhä.
Pasi Ilmari Jääskäläinen sanoi joskus jossain fb-keskustelussa jotenkin sillä tavalla, että kirjailija on kuin kehitysmaa, jonka luonnonvaroja rikkaat maat käyttävät huoletta hyväkseen. Kirjailijaa riistävät sekä kirjabisnes että (ilmaista sisältöä vaativat) kuluttajat. Suomalaisen kirjailijan keskimääräinen vuotuinen tekijäpalkkiotulo on erään tutkimuksen mukaan 2000 euroa.
Sain hiljattain Apatosauruksen ennakot, jotka ovat suunnilleen saman verran kuin jonkun konttoristin kuukausipalkka, ja hieman lisää tulee joskus pitkän ajan kuluttua, jos Apato myy oikein ilahduttavan paljon. Henkilökohtainen talouteni ei heilahtaisi, vaikka joka ikinen koskaan kirjoittamani kaunokirjallinen kirjain piratisoitaisiin tällä sekunnilla. Hankin rahani muiden kirjailijoiden tapaan monenlaisilla kirjoitustöillä, apurahoilla ja osa-aikaisilla päivätöillä. Kaikilla kirjailijoilla ei ole näin työlästä, mutta useimmilla on, myös niillä lukijoiden rakastamilla, tunnetuilla naamoilla. E-kirjapaneelin vetäjä Tuomas Seppä painotti, että kirjaa eivät tapa e-kirja, vaan huono kirjallisuus. No, voin vain vakuuttaa, että yritämme täällä plantaasilla kasvattaa hyvää sokeriruokoa!
Ja kirjailjan riistosta puheen ollen: nykyiset e-kirjasopimukset ovat kirjailijan kannalta tosi kehnoja.
Minulla oli ilo jutella messulounaalla erään Karjalan Sivistysseuran edustajan kanssa, ja kun kerroin tulleeni sähkökirjapaneelista, hän kysyi miten tulevaisuudessa osoitetaan että koti on kulttuurikoti, jos olohuoneessa ei ole isoa kirjahyllyä. Hän kiteytti minusta sähkökirjavastaisuuden melko hyvin. Ongelma liittyy sisustukseen ja imagon ja identiteetin rakentamiseen.
Asiahan ei liity itse kirjallisuuteen millään tavalla, mutta kyllä minäkin varmaan jään vähän kaipaamaan pölyä kerääviä selluloosametrejä. Olen miettinyt, millainen olisi täysdigitalisoitu unelmakotini. Siellä olisi vain aivan pieni kirjahylly, jossa olisi muutama fetissimäinen kirja, jota voisin kosketella sopimattomasti yksin ollessani. Lisäksi siellä olisi ihana pölytön lukulaite, jossa olisi kaikki kirjat napinpainalluksen päässä. Ja seinillä olisi kirjajulisteita! Kansitaide olisi nimittäin muuttunut julistetaiteeksi. Kirjat ostettaisiin bitteinä, ja lisäksi voisi hankkia kirjan maailmaa kuvittavan kauniin kuvan, jonka voisi laittaa seinälle muistuttamaan lukuelämyksestä ja todistamaan vieraillekin hyvää makua.
Toivotan hyvää päivänjatkoa niille, jotka jaksoivat lukea tämän kaiken, ja siirryn plantaasille.
9 kommenttia:
Kirjoitit erittäin mielenkiintoisesti e-kirjoista ja kirjailijoiden asemasta. (Asia, mikä on aika monessa uutuuskirjassakin ollut esillä)
Mie puollan e-kirjoja, mutta en toivoisi niiden täysin syrjäyttävän kirjoja. On niin ihana hipelöidä sivuja ja pitää kädessä juuri luettua teosta suurella innolla. En ole koskaan oikein käyttänyt mitään kosketusnäytöllisiä laitteita, joten en osaa täysin kuvailla, millainen tunne on lukiessa e-kirjaa näytöltä. Silti odotan sitä innolla, kunhan se taloudellisesti on mahdollista.
Liittyen sekä siihen, korvaavatko e-kirjat paperiset että tuohon kirjojen imagopuoleen: en usko, että e-kirja korvaa painettua vaan että se tulee siihen rinnalle. Sen sijaan pidän hyvinkin mahdollisena, että e-kirja saattaa korvata pokkarin. Kovakantiset, joilla on tekstin lisäksi muitakin arvoja; joita hankitaan sekä lahjaksi että kirjahyllyä koristamaan joko status- tai fetissiesineeksi, sen sijaan säilynevät tai ainakin sinnitellevät huomattavasti pidempään (ja säilynevät ainakin jossain muodossa, vaikka sitten vain ylellisyysesineinä).
E-kirjojen suhteen markkinatilanne on mielenkiintoinen; odotan jännittyneenä, millaiseksi se muodostuu. Tällä hetkellä ainakaan Suomessa tilanne ei näytä hyvältä, kustannusala näyttää toistavan musiikki- ja elokuvateollisuuden virheitä ja yrittämällä teeskennellä että ylihintaisilla ja DRM:llä rikotuilla kirjoilla voisi tehdä kauppaa, luovuttaa markkinansa piraateille. Toivon, että edes joku kustantaja ymmärtää muuttaa toimintatapojaan ennen kuin on myöhäistä.
Niin, kyllä kai se niin on, että vielä pitkään on paperia ja sähköä rinnan, olen kai vähän turhankin poleeminen.
Olisi tosiaankin kaikille hyvä, jos musiikkipuolella tapahtuneet virheistä otettaisiin opiksi. Säkökirjan pitäisi kyllä olla halvempi kuin tavallisen. Sillä on isompi alvikin kuin tavallisella jostain ihmeen syystä. Mäkin toivoisin, että kustantajat hoksaisivat tämän jutun, mutta kieltämättä vyyhti on vaikea, eikä itselläni ole mitään kirkkaita visioita siitä miten homman pitäisi mennä.
Erittäin hyvä kirjoitus!
Mä en ole niin innostunut e-kirjoista henkilökohtaisesti, koska olen kirjafetisisti. Mutta en mä niitä vastustakaan, se nyt olisi vaan tyhmää. Ajattelin odotella vielä tekniikan kehitystä ennen kuin itse siirryn ekirjojen lukijaksi. Etenkin kaikenlainen tietokirjallisuus toimisi ehdottomasti paremmin sähköisenä - säästäisi ihan mielettömästi selailuaikaa, kun voisi hakea tarvitsemansa tiedonpalan hakutoiminnolla.
Piratismista olen koko lailla samaa mieltä kanssasi. Mä en vaan pysty jättämään porinaanin kanssakärsijöiden keskuuteen, aina välillä menen aukomaan päätäni netissä. Ei varmaan pitäisi. Luulen myös että vaikka koko tuotantoni piratisoitaisiin, tulonmenetykset eivät juuri tuntuisi. Asia on vaan arka, kun on joutunut tässä jo 5 vuotta puolustamaan katkerasti tekijänoikeuksiaan mediataloja vastaan. Mähän lakkasin esimerkiksi kirjoittamasta Aamulehteen, kun olisi pitänyt samalla palkkiolla antaa yhtäkkiä kaikki oikeudet. Sitten tulevat nämä piraatit jotka eivät tajua, että suoja-ajan pudottaminen 5-10 vuoteen on käytännössä aivan sama kuin tekijänoikeuksien lahjoittaminen mediataloille. Tekijänä elo on ankeaa, kun yhdestä suunnasta tulevat mediatalot, jotka yrittävät kapitalisoida tekijän oikeudet ja toisesta piraatit, jotka yrittävät sosialisoida ne. Ole siinä sitten luova.
Lukijan kanta:
Jos kaikki kirjallisuus on bitteinä, täytyy vaihtaa myös kirjallisuuden käyttäjät.
Nykysysteemiin tottuneet etsivät ja löytävät katselemalla esineitä
kaupassa tai kirjastossa.
Kaunokirjallisuuden omaksumiselle on myös eduksi tietynlainen hitaus. Kun haluaa palata ennen luettuun, on antoisampaa käännellä lehtiä kuin komentaa lukulaite etsimään sitä määrättyä kohtaa.
Hyviä ovat e-kirjat ovat silloin kun tietää mitä haluaa.
Kun tarkoitus on vain hieman katsastaa kiinalaista nykyproosaa tai viimeisintä angloamerikkalaista bestselleriä, ei tarvitse jonottaa kirjastossa tai panna rahaa pölynkerääjään.
Faktateokset ja kertakäyttökirjallisuus ilman jätepaperia!
Eläköön kahden järjestelmän rinnakkaiselo!
Booksy tuumii:
Liikutte hienoissa piireissä, onnittelut. Suurin osa kansasta pitää kirjahyllyillä päällystettyä kotia omituisena ja epäilyttävänä. Jotain vikaa täytyy olla ihmisessä, jonka tapetteja ei näy... Empiirinen otos: lasten koulukaverit, miehen golf-kaverit. E-kirjojen aikakaudella voin sitten olla salaouto.
Kiitos vaan postauksesta ja kommenteista. Tajusin vihdoin miksi rakas puoliso on yrittänyt tyrkyttää iPadia niin innolla: pääsisi selittelemästä vaimon fetisismiä :-)
Kiitos hyvästä postauksesta! :)
Itse odotan e-kirjojen tuloa innolla. Rakastan lukemista, mutta lukuunottamatta kaikkein rakkaimpia suosikkeja, lainaan kaikki kirjat kirjastosta. Tämä siitä syystä, etten halua lisää tavaraa omaan kotiini, lisäksi mietin asiaa myös laajemmin ekologiselta kannalta. E-kirjoja sen sijaan ostan tietysti omaksi sitten kunhan olen laitteen hankkinut. Mieluusti soisin kirjailijalle kunnon korvauksen hänen kovasta työstään!
Jos olis e-lukija eikä kuutta kirjahyllyä, mahtuisi enemmän tauluja.
Esinefetissi on asia josta pääsee yli, tai jonka voi ainakin uudelleenkohdentaa. Jokainen voi ebaysta valita kerääkö vanhoja sekuntikelloja, veivattavia lyijykynänteroittimia vai jotain muuta, mutta kuitenkin - jos saan ehdottaa - kirjoja vähemmän tilaa vievää.
Kotona on 15 metriä laserlevyä ja vinyyliä, mutta niin vain lapsi rauhoitetaan yksikätisesti Spotifysta löytyvällä Roadrunnerilla eikä levyhyllyä niska mutkalla konttaamalla. Siinä puuhassa se lattialle hylätty piennisäkäskin huutaa niin ikävästi.
Jäljelle jää aina biteistä huolimatta se mikä on niin kummallista, että sitä ei sähköisenä saa. Ehkä vaellukselle ei myöskään kannata ottaa mitään turhan kallista tai hätätilassa vessapaperiksi kelpaamatonta.
Vanha kirjoitus, mutta kommentoinpa silti.
Saatan olla vanhanaikainen, materialisti ja elitistinen, mutta kirjahyllyni ja siinä olevat kirjat ovat tärkein, rakkain ja ihanin esine kotonani. Rakastan kirjahyllyäni ja siinä olevia kirjoja ja sitä, että kirjat ovat konkreettisesti aina läsnä, käsin kosketeltavissa ja katseltavissa. Suurimman osan kirjoistani olen saanut lahjaksi sukulaisilta ja ystäviltä, joten kirjat myös muistuttavat noista henkilöistä ja siitä, millaisia ajatuksia ja elämyksiä he ovat halunneet minun vuosien varrella lukevan ja kokevan. Suurimman osan kirjoista, jotkaa luen, lainaan kirjastosta, mutta jos joskus harvoin itse ostan itselleni kirjan, on siihen jokin erityinen syy.
En todellakaan vastusta sähköisiä kirjoja, mutta minun on vaikea kuvitella itseäni niitä lukemassa. Niinpä toivon minäkin molempien versioiden sopuisaa rinnakkaiseloa!
Lähetä kommentti