Keskittykää, nyt tulee hyvä sitaatti:
"Jos pystyisi kutistumaan noin sadan mikrometrin pituiseksi ja saisi sukeltaa joulukiisseliin, sen rakenteen salaisuudet aukeaisivat hämmästyttävällä tavalla."
Se oli kirjasta nimeltä Kemiaa keittiössä, tekijä Anu Hopia. Kirjassa kerrotaan ruuanlaiton kemiallisista prosesseista ja sen avulla saa tieteellisen selityksen kokkauksen onnistumisille ja epäonnistumisille.
Pidän monimutkaisesta ruuanlaitosta, mutta tässäkin tapauksessa asiasta lukeminen on miellyttävämpää kuin sen varsinainen tekeminen. Kaikki reseptikirjat ja -blogit nauttivat nyt suurta suosiotani, koska minulla on päällä sellainen erikoisdieetti, että saan syödä suunnilleen pelkkiä perunoita ja haikailen kaikkia muita ruokia.
Kemiaa keittiössä on erittäin kiinnostava, mutta siinä on sama ongelma kuin monissa muissakin kirjoissa, jotka yrittävät selittää luonnontieteitä humanisteille ja muille tyhmeliineille. Nimittäin siinä on joka välissä vitsikkäitä sivupolkuja. Tuo yllämainittu on eittämättömän totaalisen laittamattomasti sanottu, mutta enimmäkseen hassuttelut häiritsevät. Ihan sama juttu on monissa fysiikkaa tai jotain muuta hankalaa käsittelevissä opuksissa.
Luulevatko tekijät, että tyhmeliinit eivät halua lukea luonnontiedettä ilman vitsejä tai että vitsi + tiede = kansantajuinen tiede? Kyllä tyhmeliinit haluavat lukea aiheesta, siksi he ovat hankkineet koko kirjan! Ja toisekseen: kun tyhmeliini yrittää keskittyä ja pinnistää aivojaan ymmärtämään sitä monimutkaista luonnontiedettä, se vitsi sekoittaa pään!
Tiedättekö kukaan hyviä reseptikirjoja, esimerkiksi kakkuaiheisia? Ja toinen, tärkeämpi kysymys: jos pystyisit kutistumaan noin sadan mikrometrin pituiseksi, mutta et saisi sukeltaa joulukiisseliin, niin mitä haluaisit tehdä?
15 kommenttia:
"tärkeämpi kysymys: jos pystyisit kutistumaan noin sadan mikrometrin pituiseksi, mutta et saisi sukeltaa joulukiisseliin, niin mitä haluaisit tehdä?"
Olen eilisillasta asti yrittänyt miettiä vastausta tuohon, mutta ei jumalauta onnistu.
Mutta tuosta havainnollistamisesta populaaritieteessä olen samaa mieltä. Päässäni sammuu viimeinenkin ymmärryksen tuikku, jos aika-avaruutta aletaan selventää tyyliin "kuvittele paperiarkki, jonka päällä on marmorikuula".
Niinpä, aika-avaruus ja marmorikuulat... Meillä on kuvitettu laitos Ajan lyhyestä historiasta ja ainoa joka saa kuvista mitään tolkkua on 2-vuotias ja hänen mielestään niissä on herneitä ja uimahalleja.
Mielenkiintoista lukea "tyhmeliinien" ajatuksia luonnontieteen kansantajuistamisesta. Itse kun olen kirjallisesti suuntautunut luonnontieteilijä ja yksi uravaihtoehdoista olisi juuri tuo luonnontieteen kansantajuistaminen. Myös lapsille luonnontieteestä kirjoittaminen kiinnostaa. Mitkähän mahtavat olla pahimmat sudenkuopat siinä lajissa?
Moi Jantunen!
Varmaan sudenkuoppia on yhtä paljon kuin tyhmeliinejäkin. Henkilökohtaisesti todellakin häiritsee ne (teko)humoristiset havainnollistukset ja kaikki asiaan liittymätön krumeluuri. Simppeli esitystapa on paras ja tyylikkäin.
Yksi tuntemani tiede- ja tekniikkatoimittaja kirjoittaa melkein pelkkiä viiden lauseen virkkeitä. Hänen juttujaan on tosi mukavaa lukea. Niistä myös ymmärtää helposti ja yhdellä lukemalla sisällön.
Toivotan menestystä tieteen popularisoijan kunniakkalle uralle, jos siihen ryhdyt. Se on tosiaankin tärkeä tehtävä, ja sen hedelmistä me tyhmeliiit kiitämme!
Kiitollisuuteen yhdyn minäkin!
Populaaritieteellisistä teoksista tulee mieleen Fred Adamsin "Elämää multiversumissa". Siinä ei ollut askarteluohjeita, mutta silti (tai sen vuoksi?) maallikkokin pysyi mukana. Brian Greenen "The Fabric of Cosmos" oli paikoin hyvä, mutta sortui paikoin juuri noihin "selventäviin" rautalankaesimerkkeihin.
Paperiarkki-marmorikuula -tyyppisten esimerkkien ongelma saattaa olla se, että ne tahtomattaan luovat sellaisen tunnelman, että täysin ihmeellinen ja arkikokemukseen sopimaton asia olisi jotenkin arjen laeille alisteinen, yhtä banaali kuin kauppareissu.
Luonnontieteilijät kertovat tyhmiä puujalkavitsejä koko ajan ja toisilleenkin, joten sinänsä ilmiö ei liity siihen, kuinka tyhmiksi/viisaiksi he lukijansa olettavat :-)
Moi Tiina, no tuo selittänee populaaritieteellisten kirjojen valtaisaa humoristisuutta. Mutta voi kun tekijät tajuaisivat, että vaikka matemaattis-luonnontieteelliset älyköt pystyvät keskittymään puujalkavitseihin ja tieteeseen samaan aikaan, niin me muut ei pystytä!
Fyysikko, biologi ja matemaatikko istuivat kahvilassa ja näkivät, kuinka vastapäiseen taloon meni kaksi ihmistä. Hetken päästä sieltä tuli ulos kolme.
"Mittauksemme ei ollut tarkka", fyysikko sanoi. "He ovat lisääntyneet", ehdotti biologi. "Nyt jos sisään menisi yksi ihminen, talo olisi taas tyhjä", sanoi matemaatikko.
Hehe, no tässä astronomivitsi: Kuinka monta Carl Sagania tarvitaan vaihtamaan lamppu? Billions and billions.
Tieteen popularisointi on vaikeaa :)
Anu Hopiaa ja molekyyligastronomiaa on mahdollista lukea myös netissä. Anu järjestää myös nyt torstaina ilmaisen tilaisuuden aiheesta Helsingissä, ja ilmeisesti noita on tavoitteena toteuttaa myös jatkossa.
Hei Marinadi Koo! Kiitos näistä tiedoista! Olisi mukava tulla tilaisuuteenkin, jos vain suinkin ehdin. Tämä on todella kiehtova aihepiiri.
Olen itse ihaillut Hopian juttuja pitkään Tiede-lehdestä, täytyy hankkia kirja! Mutta palatakseni kiisseli-kysymykseen:
sukeltaisin ehdottomasti miehen verenkiertoon ja katsoisin, syntyisikö sitä kautta jotain tolkkua ikuisuuskysymykseen what's on a man's mind?
Moi Ina, hyvä idea, mitähän sieltäkin löytyisi... Muistelen, että elokuvassa Pieni suuri seikkailu matkustettiin sukellusveneellä ihmisen elimistössä, mutta mainitsemaasi ikuisuuskysymystä ei ratkaistu!
Kakkukirjasuositus: Pipareista pitsikakkuun. Kodin suuri leivontakirja. Toim. Ulla Svensk.
Putosi eilen postiluukusta kirjakerhon kuukaudenkirjana. Ihana kirja täynnä unelmaherkkuja!
Kiitos vinkistä Wiilea! Pitsikakku kuulostaa hienostuneelta.
Lähetä kommentti