sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Uutisia lempiaiheestani

Täällä Sokeripalassa on hieman vihjailtu, että minulta tulisi lähiaikoina kirja. Mutta nyt se ei tulekaan ihan huomenna erinäisten ei-kirjallisten seikkojen johdosta. Toivon ja veikkaan, että se ilmestyy vuonna 2010.

Tuleva kirja on lyhytproosakokoelma. Kustannustoimittajani ja luottolukijani mielestä se on kiva ja omasta mielestänikin hyvin nerokas. Ongelma on se, että se pitäisi ehtiä naputtaa loppuun, enkä ole ihan varma milloin pääsen siihen puuhaan. Nyt kirja on suunnilleen puolessavälissä.

Pienemmistä projekteista voin kertoa, että olen aloittamassa Imagen kirjakolumnistina. Imageen tuli tarvetta uudelle kolumnistille, kun Anne Moilanen joutui lopettamaan muiden työkiireiden takia. Minulta pyydettiin pikaisesti näytekolumnia ja kirjoitin salamannopeasti vampyyreista ja vampyyrit tekivät hyvän vaikutuksen. Ensimmäinen tekstini ilmestyy jo seuraavassa numerossa ja siitä lähtien vuorottelen Juha Itkosen kanssa.

Tälle keväälle on tiedossa myös pieni kaunokirjallinen tilaustyö, nimittäin novelli tyttöjen lehteen Miss Mixiin.

Kaunokirjalliset tilaustyöt ovat minusta kaikkein kivointa kirjoittamista. Siinä yhdistyy paras määrä vapautta ja rajoja. Kolumnitkin ovat ok, mutta vaikeampia.

En ole lukenut viime aikoina mitään erikoisen kiinnostavaa. Sen sijaan olen lukenut jostakin syystä Jules Verneä. Päätän tämän postauksen siis sanoihin mobilis i mobili.

14 kommenttia:

Teemu Helle kirjoitti...

Matka maan keskipisteeseen -elokuva antoi minulle potkua takaisin Vernen suuntaan. Ensimmäisen potkun antoi loistelias piirrettysarja nuoruudessani: Maailman ympäri 80 päivässä.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Teemu, minäkin muistelen, että tykkäsin siitä piirretystä. Mutta ei ole kapteeni Nemon voittanutta!

Kimmeli kirjoitti...

Hienoa Miina, onneksi meille tulee MissMix :)

Miina Supinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Miina Supinen kirjoitti...

Sepä hyvä! Jutun ilmestymiseen on vielä aikaa, deadlinekin oli muistaakseni vasta huhtikuussa.

Mette kirjoitti...

Otan osaa - joudut ilmeisesti lukemaan Stephanie Meyeriä. Yritin, mutta siitä saa sokeritaudin (ainakin tässä iässä).

Miina Supinen kirjoitti...

Heippa Mette, kyllä, se on ollut kova kohtaloni... Ei sokerissa vikaa, mutta kun se on lisäksi tylsääkin!

Jukka kirjoitti...

Pim! Olet haastettu.

Miina Supinen kirjoitti...

Kiitos haasteesta, mutta nyt on niin, että tämän tietokoneen kovalevyllä on vain yksi ainoa kuva, ja se on minun samainen naamani, jota voi ihailla facebookissa!

Kalle kirjoitti...

Miten Vernet kestävät mielestäsi uudelleen lukemista?

Kuudennella luokalla pidin älyttömästi joistakin Vernen kirjoista, mutta en ole uskaltanut tarttua niihin enää myöhemmin. Pelkään, että kelvoton kieli tai puuduttava tarinointi pilaa hyvät muistoni. (Naurettava mutta todellinen pelko.)

Miina Supinen kirjoitti...

Eivät kestä kovin hyvin. Kieli ei ole mitenkään erityisen kevotonta, mutta tarinoissa on kyllä vissi puuduttava aspekti...

Sanna Helsingistä kirjoitti...

Onnea kolumni-pestistä,

myöskin tulevaa kirjaa odotellessa,

ja Miss Mixistä en ole ikinä kuullutkaan, mutta täytyypä tutustua,

terveisin Sanna.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Sanna, kiitos! Se on oikein hauska pesti.

Miss Mix on tyttöjen lehti, saman tapainen kuin Demi, mutta ei taida olla yhtä laajalevikkinen. Kummallakin lehdellä on mainio tapa tilata pieniä novelleja suomalaisilta kirjailijoilta.

nei kirjoitti...

Vampyyrikolumni jäi mieleeni, enpä muistanut että se oli sinun kirjoittamasi. Mutta joo, hyvä aihevalinta (nimim. "mikä naisia kiinnostaa")