keskiviikko 10. joulukuuta 2008

Raportti kirjallisen societen pikkujouluista

En tajua miksi kaikki WSOY:n kekkerit päättyvät osaltani siihen, että vuodatan erinnäisille Me Naisten toimittajille syvää rakkauttani. Syyskauden avajaisissa aiheesta "sinulla on häikäisevä huumorintaju" ja eilisissä pikkujouluissa aiheesta "olet naisten aatelia".

Pikkujouluissa oli hauskaa ja kaikki olivat iloisia Sofi Oksasen menestyksestä. Paikalla oli monia WSOY:n ja muidenkin kustantamojen kirjailijoita, joilla oli jännittynyt kiilto silmissä. Kaikki ovat juuri nyt jättäneet tai aikeissa jättää käsikirjoitusten ensimmäsiä versioita kustannustoimittajille. Toivottavasti käsikset kypsyvät hyvien tähtien alla, niin saamme kiinnostavan kirjasyksyn.

Kuulin, että Lihis tekee edelleen kauppojaan! Se on suuri ilo, koska en ole ollut varma muistaako kukaan kelpo esikoistani.

Juttelin myös lastenkirjaosaston kustannustoimittajan kanssa hyvin alustavaa työaiheista juttelua. Mutta se koskisi vasta hamaa tulevaisuutta. Nyt kirjoitan novelleja siitä kuinka tavikset angstaavat, ja sehän on aikuisten kirjallisuutta sellainen.

Sokeripala toivottaa hyvää joulunodotusta ja kehottaa kaikkia kertomaan kirjallisista tai muistakin pikkujoulutöppäilyistään kommenttilaatikossa!

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Minulla nuo illat päätyvät aina ihan toisenlaisille urille:) Harmi, ettei törmätty.

Miina Supinen kirjoitti...

Harmillista tosiaan! Toivottavasti seuraavissa bileissä. Nyt kyllä kiinnostaisi kuulla mihin ne illat sinulla päättyvät!

Anonyymi kirjoitti...

Ei voi kertoa:)

Anonyymi kirjoitti...

:)

Mä just suosittelin ja siten myin sun kirjan pukin pakettiin.

:)

Because it's worth it.

Anonyymi kirjoitti...

Ai niin, jatkona edelliseen...

Olen siis kirjakauppias.

Miina Supinen kirjoitti...

Oi kirjakauppias, kiitos! Tuo oli suunnilleen ihaninta mitä kirjailijalle voi sanoa.

Anonyymi kirjoitti...

Novellit on kivoja. Kirjoita paljon ja hyviä, lupaathan?

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Kalle, yritys on ainakin kova!

Miina Supinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.