Nyt kun kunnallisvaalit ovat saaneet surullisen ja Yhdysvaltain presidentinvaalit iloisen päätöksen, Sokeripala keskittyy taas miettimään yleviä teemoja eli taiteen moraalia.
Hesarin kulttuuri- ja nettisivuilla on hämmennetty pientä moraalipaniikkia siitä, että teinit ovat kiduttaneet pehmoeläimiä Annantalon taidekurssilla. Lopputulokset ovat järkyttävän näköisiä, ja koululaisilla on pöllämystynyt olo jälkeenpäin.
Nyt meuhkataan, että kurssi ahdistaa ja raaistaa nuorisoa.
Tämä on minusta tyhmin moraalipaniikki aikoihin.
Ensinnäkin taiteen tekeminen ja kokeminen pikemminkin puhdistaa kuin lisää kuonaa normaalin ihmisen sielussa.
Toisekseen jokaisessa ihmisessä on väkivaltaisia ominaisuuksia ja siihen asiaan syventyminen (esimerkiksi pehmoeläimen raatelemisen äärellä) saattaa auttaa hallitsemaan omaa julmuutta. Väkivaltainen taide auttaa ymmärtämään omaa ja toisten pahuutta - sen tapaisia asioita kuin että miten kummassa tavalliset amerikkalaiset sotilaat voivat kiduttaa vankeja Guantanamossa, miten kelpo perheenisät tappavat ja raiskaavat aina sisällissodissa vastapuolen siviilejä tai miksi jotkut lupsakkaat saksalaiset halusivat yhtäkkiä tuhota miljoonia juutalaisia.
Ja kun ihminen ymmärtää jotakin omasta pimeästä puolestaan, hän ei miellä pahuutta niiden pahojen ihmisten erityisominaisuudeksi ja pystytä keskitysleirejä poistaakseen pahuuden maailmasta. Anteeksi että ajan holokaustikortilla ja kuulostan pateettiselta, mutta tämä on mielipiteeni.
Sitäpaitsi raakuuksia ajattelevista teineistä kasvaa yleensä rauhaarakastavia kelpo veronmaksajia. Minäkin luin 13-vuotiaana pääasiassa pelkkää Clive Barkeria ja erittäin kiltti minustakin tuli.
Taide on elämän vahvistamista. En ole koskaan nähnyt moraalitonta taideteosta enkä kuullut sellaisesta. Taide on yleensä pikemminkin lääke kuin syy maailman pahuuteen.
Pitäisi kirjoittaa kirjaa eikä paasata. Lopetan heti! Anteeksi ja näkemiin. Mielipiteenne aiheesta olisivat kiinnostavia.
15 kommenttia:
Tuttu juttu. Se ei huoleta, jos teini pelaa kotona pari tuntia päivässä väkivaltapelejä (joissa tapetaan ihmisiä)ja katsoo jälkiruuaksi televisiosta väkivaltaisia elokuvia/tv-sarjoja. Mutta kun YHDEN KERRAN leikellään pehmonalle palasiksi, niin johan nousee hirveä meteli.
Äidinkielenopettajana saan silloin tällöin oppilaiden kotoa palautetta, jossa ihmetellään, miksi olen antanut luettavaksi sellaisia novelleja, joissa käytetään kirosanoja. - Ihan kuin jossakin novellissa esiintyvät muutamat kirosanat olisivat turmelemassa ja rappeuttamassa muuten niin puhtoisen nuoren mielen.
- Yhtä asiaa jäin tosin tuosta lehtijutusta miettimään. Kun esim. itse olen ollut toteuttamassa erilaisia taidekasvatus yms. projekteja, joissa tunteet saattavat nousta pintaan, on aina pidetty huoli siitä, että aiheesta nousseiden tunteiden käsittelylle on varattu riittävästi aikaa.
Ei riitä, että opettaja lopuksi kysyy, että oliko tämä liian raakaa teidän mielestä. Saattaa kuulostaa lällyltä, mutta pitäisi olla mahdollisuus myös henkilökohtaiseen asioiden purkamiseen. Vuosien varrella on tullut vastaan yllättävänkin rajuja reaktioita, vaikka se, mitä on tehty, ei ole ollut mitenkään tavatonta. Syynä reaktioihin (jotka eivät paljastu ryhmässä, sosiaalisen paineen alla) on ollut mm. perheväkivalta ja läheisen kuolema.
Juu, tavallaan tuo häly on huvittava, mutta itse en kyllä omia lapsiani laittaisi pehmolelujaan teurastamaan. Siinähän on perusjuonteena puolustuskyvyttömän ja viattoman hahmon raatelu, kun taas peleissä tapetaan pahiksia - mikä kytkeytyy ikiaikaiseen hyvän ja pahan taisteluun ainakin jollain tavalla. Toisaalta siistin ja kivan tv-väkivallan (nyrkillä leukaan jne.) alta on hyväkin paljastaa väkivallan ruma, etova puoli, jos se tässä tarkoituksena oli.
Kunhan nyt eivät seuraavaksi tee taidetta raiskaamalla vauvanukkeja...
Tukiaisesta ja Kanervasta (ja Kanervan lapsista) varmasti oli kiva lukea juttu. Hieman koko touhu oli South Park -osastoa, niin hyvässä kuin pahassa. Periaatteessa kannatan aina huonoa makua sen kaikissa muodoissa...
Sen vielä lisäisin, että nykyäänhän ongelmana ei ole niinkään se, etteivät nuoret ymmärtäisi kykenevänsä pahaan, vaan se, että pahuutta pidetään hienona ja voimaannuttavana piirteenä. Eihän juuri kukaan nykyään halua olla hyvä.
Moi Penjami, hyvä huomio tuo, että rankkojen kokeumusten jälkeen pitäisi olla mahdollisuus purkaa ajatuksia rauhassa. (Ymmärtääkseni tässä kurssissa oli sellainen mahdollisuus, mutta minulla ei ole mitään ensikäden tietoja koko asiasta. Ei ehkä pitäisi olla näin kauheasti mieltä tästä...)
Muistan itsekin, että kun nuorempana opiskelin näyttelemistä, joistain harjoituksista jäi huono olo juuri siksi, että ne osuivat johonkin oman elämän ongelmaan. Sellaiset treenit eivät olleet välttämättä millään tavalla kathartisia kokemuksia, vaan päinvastoin ne jäivät mieleen kaihertamaan.
Taiteen tekeminen ei ole aina kovin hauskaa eikä ehkä harmitontakaan tekijälleen. Mutta sitä en millään usko, että taidekasvatuks tuottaa ympäristölleen vaarallisia ihmisiä.
Moi Pasi-j-dog! En minäkään usuttaisi lapsia teurastamaan pehmoja. Ymmärtääkseni ihan pienet eivät edes aivan täysin hahmota elollisen ja elottoman eroa. Mutta 9. luokkalaiset ovat jo eri juttu.
Voisin jopa kuvitella, että sen ikäisille tulee jollakin tavalla turvallinen olo siitä, että joku järkevän oloinen aikuinen hyväksyy kaikessa rauhassa sen, että he kelaavat niin kiihkoissaan niitä kamaluuksia. Etteivät poloiset ajattele olevansa epänormaaleja tms.
Minuallakin särähti vähän se Tukiainen ja Kanerva -homma, mutta se moka menee kyllä toimittajan piikkiin.
Mutta voi kurjuus - eikö kukaan halua olla enää hyvä?
Ysiluokkalaisethan kohtelevat samalla tavalla koulutovereitaankin, eli sinänsä on positiivista, että välillä aggressiot kohdistuvat myös johonkin sellaiseen, joka ei tunne mitään. Toisin kuin elävät koulurääkätyt, nallet eivät myöskään palaa jälkikäteen ampumaan kaikkia, toivon mukaan.
Tarkkailtuani muutaman vuoden ajan kouluelämää vanhemman roolissa minun on pakko sanoa, että useimmat lapset ovat kierompia, raukkamaisempia ja epäempaattisempia kuin muistinkaan omilta kouluajoiltani. Haikaloja ovat, tai villikoiria. Vahvempaa nuollaan, heikompaa purraan, kiitollisuutta tai lojaaliutta ei tunneta.
Tavallaan ei ole ihme, että ne ovat alkaneet ampua toisiaan, kun keskinäisiä suhteita säätelevät lähinnä - Pöllöä lainaten - pelko ja viha.
Moi Pasi, kuulostaapa kurjalta. Yksi kolmekymppinen kaverini sanoi ihan saman tapaista (että luokissa tunnelma on kauheampi kuin omasta lapsuudesta muistaisi) sen jälkeen kun oli tehnyt sijaisen keikkoja.
Miina, olen kanssasi samaa mieltä. Tuntuu että aikuisia vaivaa kamala näköalattomuus, ainakin kun lukee mitä ns. osasto kukkahattuihmiset kirjoittaa yleisönosastoilla aiheesta (tyyliin tässä kasvatetaan yhteiskuntaan tappajia). Muistan itse olleeni lapsena kiinnostunut miekka&magiasta ja saaneeni kuulla opetusalan tädiltäni, että olen epänormaali, kun piirrän paperille ihmisiä miekkojen kanssa. No, olen nyt tällainen epänormaali yksilö, että kirjoitan kirjoja.
Nallen pahoinpitely on jotakin sellaista, joka toki hätkähdyttää, mutta erilaisissa nuorten kirjoittamispajoissa on kyllä tullut vastaan hyvin kilteistä tehtävänannoista melkoista suolet pinoon -väkivaltaproosaa. Se paha on siellä, ja kyllä siitä voi joskus ottaa käsipainia. Parempi että teinit kirjoittavat/kuvailevat väkivallan ulos kuin toteuttavat sitä käytännössä. Nehän katsovat hekotellen Happy Tree Friendesejä ja Kill Billejä. Katsovat vaikka pelottaisikin.
Kukkahattuosastoa tuntuu vaivaavan myös kyky aliarvioida nuoria ja heidän kokemusmaailmaansa. Hei, me elämme maailmassa, jossa 13-vuotiaat hankkivat e-pillereitä ja pelkäävät tulevansa koulussa tapetuiksi. Kyllä heillä on oikeus käsitellä tuntemuksiaan. (eivätkö aikuiset kuuntele nuorten läppää, muista millaista skeidaa yläasteikäinen kykenee jauhamaan, ja miten sen avulla niitä elämän rajoja koetellaan?)
Eikös sun kirjatkin oo aika perverssejä? Lisää väkivaltaa taiteeseen ja tosielämään, jee jee!
Hei Anne, niinpä, tuntuu siltä, että jotkut aikuiset eivät muista omasta nuoruudestaan mitään.
Hei anonyymi, olen julkaissut vasta yhden kirjan, mutta se on äärettömän perverssi ja siinä on aluksi 12 pehmoeläintä, mutta lopuksi vain 2!!!
Muistuu mieleen, miten me naapurintyttöjen kanssa heittelimme joskus 7-vuotiaina Ken-nukkeja piikkipensaikkoon kitumaan. Tosi häiriintynyttä.
Mutta minua oikeasti hätkähdytti tuossa nuorten kulttuurikurssissa se, että oppilaat on ryhmänä laitettu katsomaan Carrie. Itse näin sen joskus lukioikäisenä ja vieläkin välillä pelottaa, kun tulee tietyt kuvat mieleen. Vaikka hieno leffahan se on.
Mutta jollain yläasteella kuulin katsotun opetusmielessä The Ringin - ja sen näkemistä olen kyllä katunut ihan kolmekymppisenäkin.
Kai kaikki nykyään on jo nähneet kaiken siinä iässä... mutta silti, opettajako sen päättää, että nytpä ladataan kaikille nämä kuvat tajuntaan unettomien öiden iloksi?
Jotenkin minun on paljon helpompi ymmärtää se, että nuorten annetaan purkaa leluihin päänsä sisällä jo olevia kamaluuksia (joita varmasti on, mutta kullakin erilaisia) kuin se, että niitä laitetaan sinne tieten tahtoen lisää antamatta valinnanvaraa.
Ehkä olen tässä suhteessa yliherkkä.
Anna
Hei Anna!
Minäkin olen hyvin herkkä audiovisuaaliselle kauhulle ja huomaan, että minua joskus kukkahatuttaa nimenomaan elokuvat ja telkkari. Ajattelen, että koska siihen kuvavyöryyn ei voi vaikuttaa oman mielensä keinoin (niin kuin esim. kirjojen tai oman luovan työn kanssa) vaan se matsku tulee suoraan putkelta silmiin, niin se saattaa olla ahdistavaa.
Luulisin muuten, että kolussa ja isossa ryhmässä kauhuelokuvan katsominen on vähemmän suggestiivinen kokemus kuin yksin tai pienellä porukalla. Meidän kuviksenmaikka näytti meille seiskalla Alienin, koska halusi opettaa Gigerin taidenäkemystä, eikä se pelottanut yhtään, vaikka yksin kotona olisin varmaan ollut peloissani.
Oma ysiluokkalaiseni ei käytä kukkahattua, vaan pipoa, ja totesi heti HS:n jutun luettuaan: "Ihan sairasta. Kuka tuommoista tahtoo tehdä?"
Ja lähti pelaamaan tennistä ja purkamaan mahdollisia aggressioitaan siellä.
Moi Anonyymi, se oli varmaan jokaisen ensireaktio siitä jutusta. Siitä kai tämä tyhmä jupakka lähti liikkelleekin...
Moi,
Musta taas tuossa pehmolelujutussa on häiriintynyttä se, että johonkin viattomaan, avuttomaan ja yleisesti vaarattomana ja hyvättä pidettyyn oikein luvan kanssa kehotetaan toteuttamaan väkivaltaisia fantasioita. Kyllä mekin leikeltiin matoja pienenä, mutta on se aika eri asia tehdä asioita aikuisilta salaa ja piilossa ja tietää, että se on väärin, kuin että joku auktoriteetti oikein rohkaisee käyttämään väkivaltaa johonkin pehmeäksi ja puolustuskyvyttömäksi koettuun.
Uskon myös kuminauhateoriaan, eli omatunto ym. venyy kuin kuminauha. Joihinkin mittoihin sitä ei ikinä kannattaisi venyttää, tai palautumista saa ainakin odotella kauan.
Väkivaltapelit ja sodat on olleet olemassa niin kauan, että jos niitä päivittelisi, saisi päivitellä joka päivä. Ei nykyään päivittelemisen arvoiset jutut ylitä uutis- tai päivittelykynnystä ellei ne ole uusia ja erilaisia.
Lähetä kommentti