tiistai 29. huhtikuuta 2008

Muusat ja muut kotiorjat

Olen feminististen ajatusten vallassa ja ajatellut lahjakkaita, mutta alistettuja naisia. Luin vähän aikaa sitten jutun Kari Uusikylän kirjasta nimeltä Naislahjakkuus. (Itse kirjaa en ole ehtinyt saada käsiini). Siinä haastatellaan eri alojen lahjakkaita naisia. Haastatteluista käy ymmärtääkseni ilmi, että lahjakkaiden naisten menestys tyssää yleensä päänsisäisiin esteisiin eli itseluottamuksen ja omanarvontunteen puutteeseen.

Lisäksi luin tänään Hesarista Kati Tervon Kesäpäiväkirjan arvostelun. Sitäkään teosta en ole vielä lukenut, mutta arvostelussa sanottiin, että se on oikein hyvä. Kati Tervo on jo keski-ikäinen rouva, mutta hän ei ole aikaisemmin joutanut kirjoittamaan, koska on omistautunut kodin ja perheen hoitamiselle ja muusan tehtäville. Hän on paitsi hoitanut kotihommat, myös haukkonut sohvalla henkeään lukiessaan miehensä Jari Tervon romaanikäsistä. En tiedä miksi, mutta tuo jälkimmäinen tieto on jotenkin edellistä häritsevämpi. Ei sillä etteivätkö Jari Tervon kirjat olisi erinomaisia.

Tällainen kuvio on tietysti tuttu kaikilta elämänaloilta ja päiväkodista asti. Pojat pelaavat fudista ja tytöt haukkovat henkeään kentän laidalla. Diggailussa ei ole mitään vikaa, ja taitavia fudiksenpelaajia ja kirjailijoita on syytäkin ihailla, mutta on harmillista, että monet tytöt eivät oivalla tehdä itse mitään. Itsestähän se on viime kädessä kiinni ja oma syy jos ei ryhdy toimeen, mutta toisaalta itsetuntoa on vaikea rakentaa aivan tyhjästä. Auttaisikohan se, jos vanhemmat, opettajat ja puolisot arvostaisivat tyttöjen luovia pyrintöjä enemmän?

Ja sitten tietysti herää kysymys naisten kotoisista tehtävistä. J. K. Rowling on joskus jossain todennut, että nainen ehtii tehdä seuraavista kolmesta asiasta kaksi: 1) pitää kodin siistinä, 2) kirjoittaa kirjoja ja 3) kasvattaa lapsensa. Täällä Suomen oloissa listaan täytyy lisätä neljäskin asia, nimittäin päivätöissä käyminen. Vaikea yhtälö, vaikka yksi onkin ilmeinen putoaja.

Kukaan ei anna kirjailijalle aikaa, jota kirjoittaminen vaatii, vaan kirjailijan on pakko ottaa se itse. Aika on yleensä ainakin osittain pois toisten ihmisten passaamisesta ja viihdyttelemisestä. Hyvä kysymys onkin sitten se, että onko kirjailijalla oikeus tuhertaa jotain mahdollisesti hyvinkin epämääräistä skeidaa sen sijaan, että tiskaisi ja/tai toisi kunnollista tiliä kotiin. (Jari Tervo varmaan tuo kotiinsa hyvää tiliä, mutta useimmat kirjailijat eivät.) Tähän omantunnonkysymykseen kirjoittavan ihmisen on vastattava läheisilleen ja ennen kaikkea itselleen. Vaikka tämä ei ole mitenkään sukupuoleen liittyvä ongelma, näppituntumani on sellainen, että kirjoittamiseen liittyvä itsekkyys on on yleensä hieman luontevampaa miehille kuin naisille.

Perhettään laiminlyövä nero on ällöttävä otus, mutta niin on kyllä ällöttävä sellainenkin otus, joka palvelee kaikkia ja kaikkea ja raataa ja puunaa ja lopuksi ruikuttaa, että olisin kyllä ollut minäkin nero, mutta kun piti puunata. Sokeripala julistaa: Lopettakaa puunaus, hyvät naiset, ja kehittäkää luovia taipumuksianne! Este on ennen kaikkea päänsisäinen! Kukaan ei voi vapaassa Suomessamme riistää naiselta oikeutta toteuttaa itseään! Olisi tietysti hauskaa, jos joku vielä siivoaisi kämpän ja haukkoisi henkeä sohvalla, mutta se ei ole mitenkään välttämätöntä.

Niin ja sitten tietysti loppuun sellainen huomio, että puunaaminen on aivan hyvää tekemistä, jos sitä haluaa tehdä mielummin kuin esim. kirjoittaa tai pelata fudista.

13 kommenttia:

Teemu kirjoitti...

Puunaaminen on kova sana, ainakin jos kysytään meikäläisen paremmalta puoliskoltani, ja hyvä niin, olen onnellinen siitä, että hän on sellainen kuin on.

Asiaa kirjoitat. Aikamoista painimistahan se tuntuu olevan kun yrittää etsiä aikaa kirjoittamiselle työnteon, parisuhteen ja muun sosiaalisen elämän keskeltä. Ja tosiaan, jostain sitä on luovuttava, ainakin vähän. Joten kuten tuo on onneksi luonnistunut. Sen on pakko luonnistua.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Teemu ja hauskaa vappua! Niinpä, ajatella niitä ressuja, joiden parempien puoliskojen kädessä ei rätti pysy! Se on varmaan kauheaa...

Teemu kirjoitti...

Kiitos kiitos, klara vappen sinullekin! Totta tosiaan, luulen, että kanssani on tuossa(kin) mielessä kauheaa, mutta taidan olla sen suhteen aika hyvässä koulutuksessa, onneksemme, joten no worries :).

jPekka kirjoitti...

Rowlinghan oli kirjasarjaansa aloittaessaan yksinhuoltaja, joten se töissäkäyminen kuului luultavasti ainakin jollain tavoin mukaan kuvaan.

Vaikka itsellänikin on se tavattoman onnellinen tilanne että pystyn kirjankirjoitusvaiheen aikana tekemään sitä täyspäiväisesti, ei kaikkia noita kolmea pystyisi mitenkään tekemään. On ollut (siinäkin suhteessa) järkevää olla hankkimatta niitä lapsia. Kirjoittaminen, edes satunnainen villakoirien hätistely ja parisuhteen hengissäpitäminen ovat jo ihan riittävän rankka kolmikko.

Iloista vappua!

TR kirjoitti...

Minä olen iloisesti luopunut päivätöistä ja kodin siistinä pitämisestä. Kirjoitan vain ja hoidan lapsia, köyhänä ja sotkun keskellä :-)

Mutta yhtään en kadu.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei JPekka! Muistaakseni Rowlingista kerrotaan sen suuntaista legendaa, että hän oli niin köyhä yksinhuoltaja, että hän kirjoitti kirjasarjan ensimmäisen osan kahvilassa, koska hänellä ei ollut varaa lämmittää kotiaan. Vauva nukkui kärryissä vieressä, kun hän kirjoitti. Aika tarunhohteiselta se kyllä kuulostaa, varsinkin vauvan unenlahjat.

Hei Tiina! Kirjoittamisessa on onneksi se mainio puoli, että jos onkin köyhää ja sotkuista, niin aina pääsee omiin tarinoihinsa pakoon.

Miina Supinen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Teemu kirjoitti...

Melko tarunhohtoiselta kuulostaa myös Rowlingin keskittymiskyky kirjoittaakseen sellaisessa ympäristössä, tosin miksei se mahdollista olisi, ilmeisesti siä tapahtuu siellä ja täällä, ja ehkä tämä on vain katkeraa kateuttani, etten itse pystyisi :).

Anonyymi kirjoitti...

Moi!

Tämähän ei liity aiheeseen mitenkään, mutta luin juuri romaanisi Liha tottelee kuria. Kaveri lainasi ja kehui hyväksi- aloitin huvikseni eilen ja päiväsuunnitelmat menivät uusiksi. Luin illan ja heti aamusta loppuun asti välillä aamiaista vedellen.

Me Likey!

Eli kiitos kirjasta! Jostain syystä minulla oli kuva, että Liha pyrkii ylitseampuvaan rankkuuteen, mutta ei- siistiä jälkeä olet kirjoittanut.

Lisää odotellen, kaikkea hyvää toivotellen,
nimim. Marika K.

Ps. aiheesta: minulle pieni taustahäly tuo keskittymisen. Voi itse tehdä mitä haluaa kun muut pitävät maailmaa pystyssä. Hiljaisuudessa ollessa tulee samanlainen olo kuin jos leikki-ikäinen lapsi äkkiä hiljenisi viereisessä huoneessa - jotain pahuutta tapahtuu ja minun pitää se estää. Siis eläköön kahvilat!

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Marika K ja kiitos! Tosi kiva, että pidit kirjasta.

Lihis kärsii tosiaan hieman imago-ongelmista. Et ole ensimmäinen, jolla on ollut käsitys, että se on ns. rankkaa tilitystä. Eipä minua itseäkään välttämättä kiinnostaisi tarttua esikoisromaaniin, josta muistelee lukeneensa lehdestä, että sen on kirjoittanut joku helsinkiläinen toimittapimu ja se kertoo sadomasokismista ja ongelmaperheistä. Vähän harmi, että Lihiksellä on sellainen tekorankka maine, koska se ei ehkä löydä kaikkia mahdollisia lukijoita. Toisaalta kivampi tietysti niin päin, että lukija yllättyy iloisesti, kun kirja sitten onkin pikemminkin aika sympaattinen.

Olen samaa mieltä, että viihtyisä kahvila on hyvä paikka tehdä töitä.

Kiitos toivotuksista ja kaikkea hyvää myös sinulle!

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Olen kirjoittanut tänne muutaman anonyymin kommentin ja unohtanut kehua kirjaa! Pyysin sitä äidiltä joululahjaksi ja sainkin. Ja kovasti siitä nautin. Siinä on mahtavaa rentoutta ja yllätyksellisyyttä, muun muassa.

t. Marika R.

Miina Supinen kirjoitti...

Moi Marika R, ei täällä Sokeripalan kommenttilaatikossa ole pakko pelkästään ylistää minun jaloja hengentuotteitani. Muutkin aiheet ovat ajoittain ja rajoitetussa määrin sallittuja. Ei kun vakavasti puhuen: kiitos kehusta! Hauska kuulla, että tykkäsit.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa!

Ei ehkä pakko, mutta kehuminen on kivaa, kun se menee oikeaan osoitteeseen :). Ja sitä paitsi kehuja saa ihan liian harvoin, vaikka niitä saisi useinkin...

M