Nolous ja luovuus

Juttelin erään lahjakkaan kirjoittajaystäväni kanssa. Meitä yhdistää moni muukin asia kuin lahjakkuus, mm. se, että saamme ankaria nolotuskohtauksia kirjoittamisesta. Yritämme lohduttaa toisiamme ja sanoa ettei kirjoittamista tarvitse hävetä ja monet muutkin kirjoittavat eivätkä vaikuta häpeävän ollenkaan.

Kaverini on kirjoittajakoulutuksessa, ja jopa siellä, kun joku kysyy että mitä hän duunaa, hän vastaa "sellaista pidempää", koska ei kehtaa myöntää, että kirjoittaa romaania. Minä taas olen päästänyt julkisuuteen lausunnon "Kirjoittaessa en ajatellut, että tekstini julkaistaan. Nyt nolottaa hirveästi. Ihmiset voivat lukea sen!"

En ole aivan varma, miksi kirjoittaminen on nolottavaa. Ehkä siksi, että kaikenlainen itsensä likoon laittaminen muistuttaa itsensä esille tuomista ja itsekorostusta, jotka ovat tietysti syntejä. Toinen ongelma on se, että teksteissä on aina jotain omakohtaista. (Jos ei muuten olekaan, niin ainakin tekstin kertomat ajatukset ovat käväisseet kirjailijan päässä.) Ja jos on sellainen tyyppi, joka ei koskaan kerro kenellekään salaisuuksiaan, niin totta kai punastuttaa, kun ne salaisuudet ovat siinä kenen tahansa luettavana ja naureskeltavina.

Kaverini tekee teksteistään niin krpyptisiä ettei niistä välttämättä´tajua mitä niissä tapahtuu. Itselläni on tapana vannoa mielessäni etten näytä tekstiä koskaan kenellekään samalla kun kirjoitan. Useimpia tekstejä en näytäkään.

Jatkuva nolosteleminen on tyhmää ja vie energiaa. Toisaalta ajattelen, että ehkä se on osa nolon ihmisen persoonaa ja siten myös luovaa prosessia, eikä siitä kannata hankkiutua kokonaan eroon. Pääasiassa kuitenkin ajattelen, että häpeä on tukahduttava voima. Tyhmintä siinä on sisäänpäinkäpertyvyyys. Sen sijaan että kelaisi omaa noloa itseään, pitäisi tutkia maailmaa ja iloita siitä ja kirjoittaa havaintojaan ihastuttaviksi taideteoksiksi.

Tästä tulikin nyt vähän tällainen terapeuttinen blogimerkintä. Nolottaako ketään muuta, elämässä tahi taiteessa? Nyt kommentteja ja sassiin, ei ole kivaa täällä internetissä yksin paljastella sisimpiä tuntojaan.