perjantai 14. syyskuuta 2007

Nolous ja luovuus

Juttelin erään lahjakkaan kirjoittajaystäväni kanssa. Meitä yhdistää moni muukin asia kuin lahjakkuus, mm. se, että saamme ankaria nolotuskohtauksia kirjoittamisesta. Yritämme lohduttaa toisiamme ja sanoa ettei kirjoittamista tarvitse hävetä ja monet muutkin kirjoittavat eivätkä vaikuta häpeävän ollenkaan.

Kaverini on kirjoittajakoulutuksessa, ja jopa siellä, kun joku kysyy että mitä hän duunaa, hän vastaa "sellaista pidempää", koska ei kehtaa myöntää, että kirjoittaa romaania. Minä taas olen päästänyt julkisuuteen lausunnon "Kirjoittaessa en ajatellut, että tekstini julkaistaan. Nyt nolottaa hirveästi. Ihmiset voivat lukea sen!"

En ole aivan varma, miksi kirjoittaminen on nolottavaa. Ehkä siksi, että kaikenlainen itsensä likoon laittaminen muistuttaa itsensä esille tuomista ja itsekorostusta, jotka ovat tietysti syntejä. Toinen ongelma on se, että teksteissä on aina jotain omakohtaista. (Jos ei muuten olekaan, niin ainakin tekstin kertomat ajatukset ovat käväisseet kirjailijan päässä.) Ja jos on sellainen tyyppi, joka ei koskaan kerro kenellekään salaisuuksiaan, niin totta kai punastuttaa, kun ne salaisuudet ovat siinä kenen tahansa luettavana ja naureskeltavina.

Kaverini tekee teksteistään niin krpyptisiä ettei niistä välttämättä´tajua mitä niissä tapahtuu. Itselläni on tapana vannoa mielessäni etten näytä tekstiä koskaan kenellekään samalla kun kirjoitan. Useimpia tekstejä en näytäkään.

Jatkuva nolosteleminen on tyhmää ja vie energiaa. Toisaalta ajattelen, että ehkä se on osa nolon ihmisen persoonaa ja siten myös luovaa prosessia, eikä siitä kannata hankkiutua kokonaan eroon. Pääasiassa kuitenkin ajattelen, että häpeä on tukahduttava voima. Tyhmintä siinä on sisäänpäinkäpertyvyyys. Sen sijaan että kelaisi omaa noloa itseään, pitäisi tutkia maailmaa ja iloita siitä ja kirjoittaa havaintojaan ihastuttaviksi taideteoksiksi.

Tästä tulikin nyt vähän tällainen terapeuttinen blogimerkintä. Nolottaako ketään muuta, elämässä tahi taiteessa? Nyt kommentteja ja sassiin, ei ole kivaa täällä internetissä yksin paljastella sisimpiä tuntojaan.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Nolottaa!
Omat tekstit hävettävät todella. Etenkin mitä vanhempaa tekstiä, sen nolompaa se on.
Ja mitä läheisempi ihminen sitä lukee, sitä enemmän se hävettää. En ole edes harkinnut näyttäväni miehelleni jotain onnettomia runokyhäelmiäni tai novelliraapaleitani...

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Morre, kiitos viestistä! Jaettu nolous on kaksinkertainen nolous!

Oletko muuten koskaan ajatellut liittyä johonkin kirjoittajaryhmään tai lähettäväsi tekstejä arvostelupalveluun?Palautteesta on monesti hyötyä ja iloa ja nolotus pysyisi siedettävissä rajoissa tuntemattomien seurassa.

Anonyymi kirjoitti...

Olen ajatellut, mutta en ole saanut aikaan. Etenkin nyt tekstien tuotto on niin vähäistä... Arvostelu sinällään olisi tervetullutta. Vaikea sanoa, onko itselleen liian ankara vai liian sokea - vai sekä että.
Kiitos muistutuksesta kuitenkin!