ETA: Seuraava postaus on luonnottoman pitkä. Käy ensin vessassa ja varustaudu eväin.
Kirjamessuilla oli kaikenlaista hienoa: iPadeja, vampyyrikirjailijoita, uusrahvaanomaisen spekulatiivisen fiktion edustajia, Lausteen himokämppiä ja miljardi kirjaa ja ihmistä. Signeerasin Apatosauruksen maita ja piirsin dinosauruksia.
Oleellisin anti oli kai sähkökirjapaneeli.
Panelisteista Kai Ekholm ilmoitti edustavansa "kansakuntaa". Hän nimittäin digitoi kulttuuriperintöämme Kansalliskirjastossa. Tekijänoikeuskysymysten takia 1900-luvun kirjallisuutta ei voi digitoida samaan tapaan kuin vanhempia kirjoja. Hän kysyi, haluammeko "me" että 1900-luvun kirjallinen perintö katoaa jäämällä selluloosamuodossa kellareihin hapertumaan, mistä kukaan ei sitä digiaikana jaksa ja osaa hakea. Hyvä kysymys. Kukapa sellaista haluaisi.
Henkilökohtaisesti pidän kovasti biteistä. Olen odottanut e-kirjoja (tai oikeastaan kunnollista e-kirjan lukulaitetta) tosi innokkaasti. Heti kun näyttötekniikka ja uusien kirjojen markkina kehittyy siedettävälle tasolle, siirryn sellaisten käyttäjäksi. Olen lukenut paljon verkkolehtiä ja romaanimittaisiakin tekstejä tietokoneen näytöltä, ja vaikka silmät väsyvät, tiedän että se ei estä omaksumasta tietoa ja nauttimasta tarinoista ja sanataiteesta. Olen käyttänyt hieman iPadia, ja minusta vaikuttaa siltä, että tekniikka alkaa olla lukulaitteissa ihan kohtsillään kohdillaan. Suomalainen e-kirjamarkkina alkukangertelee, mutta oletan että se lähtee pian kunnolla käyntiin.
Olin äärettömän hämmästynyt HS-raadin e-kirjamielipiteistä, joiden mukaan lukulaitteet eivät uhkaa paperikirjaa. Monet kommentoijat ovat myös sitä mieltä, että lukulaite on saatanan keksintö. He ovat minusta suoraan sanottuna tyhmeliinejä, jotka eivät selvästikään erityisemmin pidä lukemisesta. On päivänselvää, että sähkökirja syrjäyttää tuota pikaa paperisen kirjan, aivan yhtä lailla kuin digitaalisesti tallennettu musiikki on korvannut vinyylilevyt. Tottakai osa musiikin kuuntelun ilosta katosi sinä päivänä, kun kuunnelleessa ei voinut pidellä kädessään levyn kantta ja katsella Led Zeppelinin poikien kiharoita, mutta en sanoisi että mitään äärettömän keskeistä katosi. Musiikki on ääniä. Kirjallisuus on sanoja. Vinyylejäkin käytetään ja jopa valmistetaan edelleen, ja varmasti paperisia kirjojakin tehdään tulevaisuudessa, mutta koska monet ihmiset todella pitävät lukemista, kirjankin tulevaisuus on sähköinen.
Paneelissa ei ehditty sähkökirja-ajan tekijäpalkkioihin ja piratismiin, joten siitä muutama tunteenomainen sananen tässä:
Piraattipuolueen mölinää kuunnellessaan kaikki taiteilijat itkevät vitutuksen kyyneliä. Minustakin tuntuu vahvasti siltä, että piraattipuolueen pojilla on jotain henkilökohtaista minua vastaan ja he haluavat viedä leivän lasteni suusta.
Piraatit ovat oikeassa hyvin monessa asiassa, varsinkin siinä, että tiedon ja bittien vapaata kulkua ei voi eikä kannata yrittää pysäyttää, mutta heidän retoriikkansa ja (kuten vaikuttaa) kulttuurikäsityksensä on hölmö, arrogantti ja vääriin olettamuksiin perustuva. In the Pirkinning on äärettömän kiva elokuva, mutta en halua elää maailmassa, jossa se on taideteoksen ylin aste ja mittatikku. Piraattien ehdottamat ansaintamahdollisuudet eivät ole ainakaan nykymaailmassa toteuttamiskelpoisia. Ne perustuvat tilanteeseen, jossa kaikki kirjailijat ovat Dan Brown tai Ilkka Remes.
Ajattelen aina, että piraatit ovat aivan kuin autotehtailijat, jotka tulevat julmasti vittuilemaan hevosmiehille. Hevosmies sitten surullisena harjaa hevostaan ja vuodattaa katkeran kyyneleen, menee kotiin, ja kertoo lapsille, että taaskaan ei ole puuroa.
Kaikesta huolimatta olen melkein vakuuttunut siitä, että kirjoittamalla ja ajattelemalla voi tulevaisuudessakin tehdä jonkinlaista tiliä, vaikka ei ihan samaan tyyliin kuin nykyisin.
Toinen pointti on se, että en koskaan suostu harmittelemaan piraattien julmuutta keidenkään muiden kuin toisten köyhien sisällöntuottajien kanssa. Nimittäin nykyisenkin kaltainen kirjamarkkina riistää kirjailijoita. Kustannusalan ja kirjakaupan alan työntekijät saavat työstään joka kuukausi jonkinlaisen palkan ja lukija saa pienhköllä summalla tai kirjastosta ilmaisksi kaikenlaisia hienoja ajatuksia, mutta kirjailija on edelleen aina vain köyhä.
Pasi Ilmari Jääskäläinen sanoi joskus jossain fb-keskustelussa jotenkin sillä tavalla, että kirjailija on kuin kehitysmaa, jonka luonnonvaroja rikkaat maat käyttävät huoletta hyväkseen. Kirjailijaa riistävät sekä kirjabisnes että (ilmaista sisältöä vaativat) kuluttajat. Suomalaisen kirjailijan keskimääräinen vuotuinen tekijäpalkkiotulo on erään tutkimuksen mukaan 2000 euroa.
Sain hiljattain Apatosauruksen ennakot, jotka ovat suunnilleen saman verran kuin jonkun konttoristin kuukausipalkka, ja hieman lisää tulee joskus pitkän ajan kuluttua, jos Apato myy oikein ilahduttavan paljon. Henkilökohtainen talouteni ei heilahtaisi, vaikka joka ikinen koskaan kirjoittamani kaunokirjallinen kirjain piratisoitaisiin tällä sekunnilla. Hankin rahani muiden kirjailijoiden tapaan monenlaisilla kirjoitustöillä, apurahoilla ja osa-aikaisilla päivätöillä. Kaikilla kirjailijoilla ei ole näin työlästä, mutta useimmilla on, myös niillä lukijoiden rakastamilla, tunnetuilla naamoilla. E-kirjapaneelin vetäjä Tuomas Seppä painotti, että kirjaa eivät tapa e-kirja, vaan huono kirjallisuus. No, voin vain vakuuttaa, että yritämme täällä plantaasilla kasvattaa hyvää sokeriruokoa!
Ja kirjailjan riistosta puheen ollen: nykyiset e-kirjasopimukset ovat kirjailijan kannalta tosi kehnoja.
Minulla oli ilo jutella messulounaalla erään Karjalan Sivistysseuran edustajan kanssa, ja kun kerroin tulleeni sähkökirjapaneelista, hän kysyi miten tulevaisuudessa osoitetaan että koti on kulttuurikoti, jos olohuoneessa ei ole isoa kirjahyllyä. Hän kiteytti minusta sähkökirjavastaisuuden melko hyvin. Ongelma liittyy sisustukseen ja imagon ja identiteetin rakentamiseen.
Asiahan ei liity itse kirjallisuuteen millään tavalla, mutta kyllä minäkin varmaan jään vähän kaipaamaan pölyä kerääviä selluloosametrejä. Olen miettinyt, millainen olisi täysdigitalisoitu unelmakotini. Siellä olisi vain aivan pieni kirjahylly, jossa olisi muutama fetissimäinen kirja, jota voisin kosketella sopimattomasti yksin ollessani. Lisäksi siellä olisi ihana pölytön lukulaite, jossa olisi kaikki kirjat napinpainalluksen päässä. Ja seinillä olisi kirjajulisteita! Kansitaide olisi nimittäin muuttunut julistetaiteeksi. Kirjat ostettaisiin bitteinä, ja lisäksi voisi hankkia kirjan maailmaa kuvittavan kauniin kuvan, jonka voisi laittaa seinälle muistuttamaan lukuelämyksestä ja todistamaan vieraillekin hyvää makua.
Toivotan hyvää päivänjatkoa niille, jotka jaksoivat lukea tämän kaiken, ja siirryn plantaasille.
sunnuntai 31. lokakuuta 2010
keskiviikko 27. lokakuuta 2010
Helsingin kirjamessujen e-painotteinen ohjelma
Olen seikkaillut viime päivät Jules Vernen erittäin coolissa ja steampunk-henkisessä kotikaupungissa Nantesissa, enkä ole ehtinyt blogata ajoissa Helsingin kirjamessuista. Nehän alkavat jo huomenna. Tässä viime hetken ilmoitus Apatosauruksen, Lihiksen ja itseni osallistumisesta. Toivotan kaikkia lämpimästi tervetulleiksi kuuntelemaan.
Torstai klo 10.30, WSOY:n lava. Aiheena Apatosauruksen maa, toisen kirjan kirjoittaminen, kirjailijan elämä ynnä muuta mitä siinä lennossa keksimme. Haastattelijana on Taija Tuominen, joka tunnetaan mm. hienosta Tiikerihai-romaanistaan ja taidokkuudestaan kirjoittajakouluttajana. (Hän oli aikoinaan ensimmäinen oikea kirjailija, johon tutustuin, ja hänellä oli suuri vaikutus siihen, että lähetin Lihiksen käsikirjoituksen kustantamoon.) Jälkeenpäin kirjoittelen nimmareita Apatoon, Lihikseen ja mihin vain ruumiinosiin. Signeeraan tietysti muulloinkin.
Torstai klo 15.30, WSOY:n lava. Aiheesta e-kirjat. Apato ja Lihis ovat nimittäin myöskin ilmestyneet sellaisina. Haastattelijana on Esa Silander.
Lauantaina kello 13 osallistun paneeliin, josta ohessa virallinen mainos:
KIRJA TIENHAARASSA – MILLAISIA KIRJOJA VUONNA 2010?
Luetaanko tulevaisuuden kirjat edelleen mieluiten painettuina vai syntyykö rinnalle uusia kirjan muotoja? Uudesta lukemisen ja kirjallisuuden kulttuurista keskustelevat Kirja tienhaarassa -teoksen pohjalta Annamari Arrakoski-Engardt, Kai Ekholm, Marika Kesseli, Yrjö Repo, Miina Supinen sekä Fredrik Rahka ja Tuomas Seppä. Järjestäjät: Gaudeamus, Otava, Kirjakauppaliitto ja Suomen Kustannusyhdistys
Keskustelun tarkoituksena on nostaa esille joitain tärkeitä ja yleisöä kiinnostavia teemoja Kirja tienhaarassa -kirjasta. Esiin nousevat myös keskustelijoiden omat näkökulmat: kirjakauppa, nuoriso ja äidinkielenopetus, kirjailijan työ, lukeminen, kirjasto.
Kuten ylempänä mainittu, Liha tottelee kuria ja Apatosauruksen maa ovat ilmestyneet tänä syksynä e-kirjoina. E-Lihiksen voi ostaa ainakin täältä. Apatoa Akateemisen kummallinen haku ei näytä löytävän.
Torstai klo 10.30, WSOY:n lava. Aiheena Apatosauruksen maa, toisen kirjan kirjoittaminen, kirjailijan elämä ynnä muuta mitä siinä lennossa keksimme. Haastattelijana on Taija Tuominen, joka tunnetaan mm. hienosta Tiikerihai-romaanistaan ja taidokkuudestaan kirjoittajakouluttajana. (Hän oli aikoinaan ensimmäinen oikea kirjailija, johon tutustuin, ja hänellä oli suuri vaikutus siihen, että lähetin Lihiksen käsikirjoituksen kustantamoon.) Jälkeenpäin kirjoittelen nimmareita Apatoon, Lihikseen ja mihin vain ruumiinosiin. Signeeraan tietysti muulloinkin.
Torstai klo 15.30, WSOY:n lava. Aiheesta e-kirjat. Apato ja Lihis ovat nimittäin myöskin ilmestyneet sellaisina. Haastattelijana on Esa Silander.
Lauantaina kello 13 osallistun paneeliin, josta ohessa virallinen mainos:
KIRJA TIENHAARASSA – MILLAISIA KIRJOJA VUONNA 2010?
Luetaanko tulevaisuuden kirjat edelleen mieluiten painettuina vai syntyykö rinnalle uusia kirjan muotoja? Uudesta lukemisen ja kirjallisuuden kulttuurista keskustelevat Kirja tienhaarassa -teoksen pohjalta Annamari Arrakoski-Engardt, Kai Ekholm, Marika Kesseli, Yrjö Repo, Miina Supinen sekä Fredrik Rahka ja Tuomas Seppä. Järjestäjät: Gaudeamus, Otava, Kirjakauppaliitto ja Suomen Kustannusyhdistys
Keskustelun tarkoituksena on nostaa esille joitain tärkeitä ja yleisöä kiinnostavia teemoja Kirja tienhaarassa -kirjasta. Esiin nousevat myös keskustelijoiden omat näkökulmat: kirjakauppa, nuoriso ja äidinkielenopetus, kirjailijan työ, lukeminen, kirjasto.
Kuten ylempänä mainittu, Liha tottelee kuria ja Apatosauruksen maa ovat ilmestyneet tänä syksynä e-kirjoina. E-Lihiksen voi ostaa ainakin täältä. Apatoa Akateemisen kummallinen haku ei näytä löytävän.
tiistai 12. lokakuuta 2010
Taas Turkuun ja taas kaverikritiikkiä
Seuraa viime hetken mainos! Turussa pidetän tulevana torstaina viehättävä Kirjallinen Salonki, jossa saamme kuulla Anna Kortelaista, Piia Postia, Anna ja Janus Hanskia ja minua. Tervetuloa! Lisätietoa täällä. Tapahtuman mainoksessa on nähdäkseni irtileikattu pää, mutta älkää antako sen häiritä.
Lisää kaverikritiikkejä, tai oikeastaan pikaisia, ei-objektiivisia lausahduksia tuttujen kirjoista:
Helmi Kekkosen novellikokoelma Kotiin teki vaikutuksen vilpittömyydellään ja tyylikkyydellään. Novelleissa kerrotaan tavallisista ihmisistä normaaleissa tilanteissa, ja sellaisesta on hyvin vaikeaa kirjoittaa kiinnostavasti. Kekkonen onnistuu. Tämän kirjan lukeminen vahvistaa elämää.
Tommi Melenderin esseekokoelma Kuka nauttii eniten on minulla vielä vähän kesken. Marko Hautala kuvaili sitä osuvasti sanomalla että Melenderin esseiden lukeminen tuntuu siltä kuin joku avaisi ikkunan tunkkaisessa huoneessa. En ole lukenut mainittavasti kirjailijoita, joita Melender analysoi, saati että olisin koskaan katsonut jääkiekkoa, mutta olen silti saanut paljon ajatuksenruokaa.
Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on sekin hyvä, ja lisäksi merkillinen. Jääskeläisellä on niin kiehtovan sumuisen eriskummallinen tapa kuvata maailmaa, että melkein hyväksyn sen, että hän nimittää teoksiaan reaalifantasiaksi. Eri lukijat varmaankin löytävät tästä romaanista vähän erilaisia asioita. Minusta siinä puhuttiin paljon arjen ja unelmien välisestä inhottavasta kuilusta.
En kirjoita tällä erää enempää, koska joku on osallistunut rasvasotaan tietokoneeni päällä ja kaatanut näppikselle pullollisen rypsiöljyä ja näppäilystä on tullut työlästä.
Lisää kaverikritiikkejä, tai oikeastaan pikaisia, ei-objektiivisia lausahduksia tuttujen kirjoista:
Helmi Kekkosen novellikokoelma Kotiin teki vaikutuksen vilpittömyydellään ja tyylikkyydellään. Novelleissa kerrotaan tavallisista ihmisistä normaaleissa tilanteissa, ja sellaisesta on hyvin vaikeaa kirjoittaa kiinnostavasti. Kekkonen onnistuu. Tämän kirjan lukeminen vahvistaa elämää.
Tommi Melenderin esseekokoelma Kuka nauttii eniten on minulla vielä vähän kesken. Marko Hautala kuvaili sitä osuvasti sanomalla että Melenderin esseiden lukeminen tuntuu siltä kuin joku avaisi ikkunan tunkkaisessa huoneessa. En ole lukenut mainittavasti kirjailijoita, joita Melender analysoi, saati että olisin koskaan katsonut jääkiekkoa, mutta olen silti saanut paljon ajatuksenruokaa.
Pasi Ilmari Jääskeläisen Harjukaupungin salakäytävät on sekin hyvä, ja lisäksi merkillinen. Jääskeläisellä on niin kiehtovan sumuisen eriskummallinen tapa kuvata maailmaa, että melkein hyväksyn sen, että hän nimittää teoksiaan reaalifantasiaksi. Eri lukijat varmaankin löytävät tästä romaanista vähän erilaisia asioita. Minusta siinä puhuttiin paljon arjen ja unelmien välisestä inhottavasta kuilusta.
En kirjoita tällä erää enempää, koska joku on osallistunut rasvasotaan tietokoneeni päällä ja kaatanut näppikselle pullollisen rypsiöljyä ja näppäilystä on tullut työlästä.
maanantai 4. lokakuuta 2010
Minttukaakaota, Aurajokea ja Kehystä
Turun reissu oli aika kiva ja esiintyminen meni leppoistasti jutustellen, vaikka - tai siksi - että yleisö oli tosi miniskyylinen. Minun täytyy kai ruveta jakamaan ilmaisia drinkkejä tai karkkia tai käteistä tai jotain yleisön houkuttelemiseksi.
Messuilla oli paljon uusia ja vanhoja tuttuja, joiden kanssa sain mölytä Turun yössä. Aamulla oli elähdyttävää uida hotellin altaassa, kävellä Aurajoen rannalla keltaisten lehtien keskellä ja juoda tasoittavaa minttukaakaota.
Melkein parasta oli istua junassa kotimatkalla ja tutustua saaliseen. Helmi Kekkosen Kotiin, Juha-Pekka Palviaisen Mitä ikinä keksitkin pelätä, Jukka Laajarinteen Kehys, Kevin Wignalin Kuka on Conrad Hirst, Tommi Melenderin Kuka nauttii eniten ja Mark Twainin Vanhaa Välimerta ristiin rastiin.
Jukka Laajarinne juuri kirjoittaa blogissaan, että aikoo lopettaa hygieniasyistä kaverikriitkit. Ehkä minunkin pitäisi. Toisaalta. On vaikea olla tutustumatta kollegoihin, kun heitä kaikkialla hyörii. Näen joskus kolme kirjailijaa yhdellä silmäyksellä, kun katson keittiöni ikkunasta ulos. Joskus saatan ystävystyäkin jonkun kanssa. Sittenhän ei kohta voi enää kirjoittaa mistään mihinkään. Tästäkin satsista voisin kirjoittaa vain Mark Twainista. Kaikkien muiden kanssa olen vähintään vaihtanut ystävällisen sanasen. Mark Twainiakin taatusti hengaisin, jos hän eläisi.
Joten sori vaan, Laajis. Pidin Kehyksestä hyvin paljon. Pidättäydyn kuitenkin enemmistä arvostelmista ja kuvailen teosta:
Kehyksessä on harvinaislaatuinen rakenne, joka juoksee samalla tavalla kuin ajatus. Yhdestä tarinasta kumpuaa aina seuraava. Ikonimaalarin koirasta päästään koiramaiseen Diogeneeseen ja Diogeneen törkeistä tavoista patsaaseen jonka penis liikkuu ja siitä taas älykkäisiin koneisiin ja siitä tietokonepelaajan pizzaan jne jne.
Olin kuullut rakenteesta etukäteen ja se kuulosti minusta vähän työläältä. Ääneenlausuttu mielipiteeni on se, että kaikki kokeilut ovat kannatettavia, mutta käytännössä joskus hieman pelkään niitä, varsinkin jos olen väsynyt ja minttukaakaon elämää ylläpitävä vaikutus on hiipumassa.
No - Kehys ei ollutkaan yhtään työläs. Sitä lukiessa sai kyllä ajatella, mutta ei mitenkään tuskaisesti pinnistellen. Rakenne on itse asiassa niin luonteva, että se jättää melkein paremmin tilaa keskittyä itse asiaan kuin normaalia narratiivia seuratessa. Lisäksi yksittäiset tarinat ovat itsessään painokkaita ja selkeitä.
Mutta se siitä - nyt palaan ruotsalaisen zombiekirjallisuuden pariin, josta pitäisi muodostaa mielipiteitä Imageen.
Ja vielä yksi juttu. Olen saanut palkinnon kipeän mutta ihastuttavan Tyttö sinä olet rätti -blogin pitäjältä. Kiitos! Laitan tunnustuksen eteenpäin Ekovegaanin päiväkirjaan siinä toivossa että pitäjä alkaa nyt sassiin päivittää sitä!
ETA: Tajusin vasta, että palkintoon kuuluu tehtävä paljastaa itsestään seitsemän asiaa ja jakaa palkinto seitsemään blogiin. Mutta en ehdi nyt paljastella, koska ne zombiet hengittävät niskaan. Palaan asiaan seuraavassa postauksessa!
Messuilla oli paljon uusia ja vanhoja tuttuja, joiden kanssa sain mölytä Turun yössä. Aamulla oli elähdyttävää uida hotellin altaassa, kävellä Aurajoen rannalla keltaisten lehtien keskellä ja juoda tasoittavaa minttukaakaota.
Melkein parasta oli istua junassa kotimatkalla ja tutustua saaliseen. Helmi Kekkosen Kotiin, Juha-Pekka Palviaisen Mitä ikinä keksitkin pelätä, Jukka Laajarinteen Kehys, Kevin Wignalin Kuka on Conrad Hirst, Tommi Melenderin Kuka nauttii eniten ja Mark Twainin Vanhaa Välimerta ristiin rastiin.
Jukka Laajarinne juuri kirjoittaa blogissaan, että aikoo lopettaa hygieniasyistä kaverikriitkit. Ehkä minunkin pitäisi. Toisaalta. On vaikea olla tutustumatta kollegoihin, kun heitä kaikkialla hyörii. Näen joskus kolme kirjailijaa yhdellä silmäyksellä, kun katson keittiöni ikkunasta ulos. Joskus saatan ystävystyäkin jonkun kanssa. Sittenhän ei kohta voi enää kirjoittaa mistään mihinkään. Tästäkin satsista voisin kirjoittaa vain Mark Twainista. Kaikkien muiden kanssa olen vähintään vaihtanut ystävällisen sanasen. Mark Twainiakin taatusti hengaisin, jos hän eläisi.
Joten sori vaan, Laajis. Pidin Kehyksestä hyvin paljon. Pidättäydyn kuitenkin enemmistä arvostelmista ja kuvailen teosta:
Kehyksessä on harvinaislaatuinen rakenne, joka juoksee samalla tavalla kuin ajatus. Yhdestä tarinasta kumpuaa aina seuraava. Ikonimaalarin koirasta päästään koiramaiseen Diogeneeseen ja Diogeneen törkeistä tavoista patsaaseen jonka penis liikkuu ja siitä taas älykkäisiin koneisiin ja siitä tietokonepelaajan pizzaan jne jne.
Olin kuullut rakenteesta etukäteen ja se kuulosti minusta vähän työläältä. Ääneenlausuttu mielipiteeni on se, että kaikki kokeilut ovat kannatettavia, mutta käytännössä joskus hieman pelkään niitä, varsinkin jos olen väsynyt ja minttukaakaon elämää ylläpitävä vaikutus on hiipumassa.
No - Kehys ei ollutkaan yhtään työläs. Sitä lukiessa sai kyllä ajatella, mutta ei mitenkään tuskaisesti pinnistellen. Rakenne on itse asiassa niin luonteva, että se jättää melkein paremmin tilaa keskittyä itse asiaan kuin normaalia narratiivia seuratessa. Lisäksi yksittäiset tarinat ovat itsessään painokkaita ja selkeitä.
Mutta se siitä - nyt palaan ruotsalaisen zombiekirjallisuuden pariin, josta pitäisi muodostaa mielipiteitä Imageen.
Ja vielä yksi juttu. Olen saanut palkinnon kipeän mutta ihastuttavan Tyttö sinä olet rätti -blogin pitäjältä. Kiitos! Laitan tunnustuksen eteenpäin Ekovegaanin päiväkirjaan siinä toivossa että pitäjä alkaa nyt sassiin päivittää sitä!
ETA: Tajusin vasta, että palkintoon kuuluu tehtävä paljastaa itsestään seitsemän asiaa ja jakaa palkinto seitsemään blogiin. Mutta en ehdi nyt paljastella, koska ne zombiet hengittävät niskaan. Palaan asiaan seuraavassa postauksessa!
torstai 30. syyskuuta 2010
Turun messut ja julkkisten kosminen yksinäisyys
Apatosauruksen maa osallisuu messuhumuun Turun kirjamessuilla sunnuntaina kello 13.20 Jurtta-lavalla. Sen jälkeen signeeraan Akateemisen standilla. Tervetuloa!
Apatosaurus ja minä kävimme televisiossa viime viikolla säkenöivän Riikka Pulkkisen ja hänen uuden Totta-romaaninsa kanssa. Tässä ja tässä on linkit ohjelmapätkiin. Ne eivät valitettavasti taida näkyä macilla.
Huomenta Suomessa käyminen Riikan kanssa oli silmiäavaava kokemus kaltaiselleni pienelle kirjalliselle kuuluisuudelle. Olen ollut aina - siitä lähtien kun Lihis julkaistiin - onnellinen siitä miten ilahtuneita ja kohteliaan kiinnostuneita "kaikki" ovat minusta ja kirjoituksistani. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että kirjallisuus on tärkeää ja hauskaa ja sen äärellä olo tuo kaikille hyvän mielen.
Kun olin Riikan kanssa liikkeellä, huomasin että jengi oli taas tuttuun tapaan ystävällistä ja mukavan seurallista - mutta ainoastaan Riikalle. Eivät ollenkaan minulle. Minä sain osakseni normaalin ynseää kohtelua, koska huonetta valaisi suuremman julkkiksen hehku. Rupesin aavistelemaan, että ehkä "kaikki" eivät ole koskaan olleetkaan niin ilahtuneita minusta ja kirjoistani. Ehkä "kaikki" eivät olekaan kiinnostuneita Riikasta... Tai Sofi Oksasesta... Tai Madonnasta.... Tai Paavista.... Tai... no, varmaankin tajuatte.
Vihdoinkin ymmärrän miksi julkkikset haluavat mennä tapaamaan toisia julkkiksia vippihuoneisiin yökerhoissa. Se ei johdu siitä että he vastustaisivat ei-julkkisten seuraa, vaan siitä että he epäilevät, että kukaan ei oikeasti tykkää heistä ja heidän projekteistaan.
Samana iltana oli kustantamon banketti, jossa oli kylläkin suuria nimiä, esimerkiksi äärettömän hurmaava Lasse Lehtinen, mutta liikuskelin soolona. Kaikki olivat taas ystävällisiä juuri minulle ja kuuntelivat kohteliaasti kun kerroin laveasti mielipiteitäni Hans Välimäen mustaherukkajälkiruuasta. Tilaisuus pidettiin G8-salissa, joka on vanha tyttökoulu. Juhlasalin seinällä luki suurin kultakirjaimin HERRAN PELKO ON VIISAUDEN ALKU. Jollakin tavalla se lisäsi suunnatonta, suunnatonta, suunnatonta kosmista yksinäisyyttäni.
Pahoittelen sitä, että tämäkin postaus on täysin ulkokirjallinen. Lisäksi pahoittelen sitä, että vaikutan itserakkaalta dorkalta, joka kärsii mielestään julkisuuden paineista. Vakuutan, että tämä on Sokeripalan historian vilpittömimpiä postauksia.
Apatosaurus ja minä kävimme televisiossa viime viikolla säkenöivän Riikka Pulkkisen ja hänen uuden Totta-romaaninsa kanssa. Tässä ja tässä on linkit ohjelmapätkiin. Ne eivät valitettavasti taida näkyä macilla.
Huomenta Suomessa käyminen Riikan kanssa oli silmiäavaava kokemus kaltaiselleni pienelle kirjalliselle kuuluisuudelle. Olen ollut aina - siitä lähtien kun Lihis julkaistiin - onnellinen siitä miten ilahtuneita ja kohteliaan kiinnostuneita "kaikki" ovat minusta ja kirjoituksistani. Olen ajatellut sen johtuvan siitä, että kirjallisuus on tärkeää ja hauskaa ja sen äärellä olo tuo kaikille hyvän mielen.
Kun olin Riikan kanssa liikkeellä, huomasin että jengi oli taas tuttuun tapaan ystävällistä ja mukavan seurallista - mutta ainoastaan Riikalle. Eivät ollenkaan minulle. Minä sain osakseni normaalin ynseää kohtelua, koska huonetta valaisi suuremman julkkiksen hehku. Rupesin aavistelemaan, että ehkä "kaikki" eivät ole koskaan olleetkaan niin ilahtuneita minusta ja kirjoistani. Ehkä "kaikki" eivät olekaan kiinnostuneita Riikasta... Tai Sofi Oksasesta... Tai Madonnasta.... Tai Paavista.... Tai... no, varmaankin tajuatte.
Vihdoinkin ymmärrän miksi julkkikset haluavat mennä tapaamaan toisia julkkiksia vippihuoneisiin yökerhoissa. Se ei johdu siitä että he vastustaisivat ei-julkkisten seuraa, vaan siitä että he epäilevät, että kukaan ei oikeasti tykkää heistä ja heidän projekteistaan.
Samana iltana oli kustantamon banketti, jossa oli kylläkin suuria nimiä, esimerkiksi äärettömän hurmaava Lasse Lehtinen, mutta liikuskelin soolona. Kaikki olivat taas ystävällisiä juuri minulle ja kuuntelivat kohteliaasti kun kerroin laveasti mielipiteitäni Hans Välimäen mustaherukkajälkiruuasta. Tilaisuus pidettiin G8-salissa, joka on vanha tyttökoulu. Juhlasalin seinällä luki suurin kultakirjaimin HERRAN PELKO ON VIISAUDEN ALKU. Jollakin tavalla se lisäsi suunnatonta, suunnatonta, suunnatonta kosmista yksinäisyyttäni.
Pahoittelen sitä, että tämäkin postaus on täysin ulkokirjallinen. Lisäksi pahoittelen sitä, että vaikutan itserakkaalta dorkalta, joka kärsii mielestään julkisuuden paineista. Vakuutan, että tämä on Sokeripalan historian vilpittömimpiä postauksia.
perjantai 17. syyskuuta 2010
Teesejä aloitteleville kirjoittajille
Kouvolassa oli taas hauskaa.
Esiintymiseni hetkellä kirjaston toisessa salissa pidettiin epäonnekseni äärimmäisen kiehtovaa, mediaseksikästä epilepsia-aiheista esitelmää, joka veti yleisömassat puoleensa. Minua kuuntelemaan tuli pieni, mutta onneksi söpö yleisö.
Haastattelijani Niilo Sevänen paljastuikin tavallaan tutukseni. Hän on Novan voittaja vuodelta 2007. Olin silloin tuomaristossa. Niilon novellin nimi oli Talven portti ja muistan sen edelleen hyvin: mukavasti old-school-tyyppinen fantasiajuttu, jossa oli kuitenkin paljon omaa kierrettä. Novelli on ilmestynyt Spinin numerossa 2007/3. Sittemmin Niilo on ollut kiireinen muusikon urallaan, päivätöissä ja perheenisänä, mutta voin kertoa sf/f-fanien iloksi, että hän kaaveilee taas uusia kirjallisia projekteja.
Juttelimme aloittelevan kirjailijan taipaleesta ja kerroin omasta tiestäni, joka on ollut ehkä vähän epätyypillinen, koska aloitin fiktion kirjoittamisen vasta aikuisena.
Niilo kysyi tärkeimmät vinkit novellikilpailutekstin laatimiseen. Jaan teesini nyt myös täällä. Ne pätevät tietysti mihin tahansa kaunokirjalliseen teokseen, jonka haluaa lukijoiden silmille.
1. Näytä teksti normaalijärkiselle ihmiselle ja kysy ymmärsikö hän mistä siinä kerrotaan. Varsinkin aloittelijoilla (mutta myös toisinaan kokeneilla kirjoittajilla) on taipumus pihdata tärkeimpiä ajatuksiaan tai jotenkin arkailla niiden kertomista. Tekstin juju voi olla tosi kiinnostava, mutta se on jäänyt täysin kirjailijan päähän; sitä ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä paperilta. Tärkeimmät asiat ovat tietysti hyvissä teksteissä rivien väleissä, mutta riveillä pitää olla kunnollisia vihjeitä. Lukijan älyä ei saa koskaan aliarvioida, mutta ei sitä saa yliarvioidakaan - lukijalla ei varsinkaan ole minkäänlaisia telepaattisia kykyjä. Tekstin pitää pärjätä ilman selityksiä ja esipuheita.
2. Tsekkaa oikekielisyys, löyntivirheet ja kappalejaot. Tämä voi olla tylsää, mutta jos sitä ei tee, tekstillä ei ole mitään mahdollisuuksia yhtään missään. Oikeakielisyys täytyy opiskella kunnolla jos haluaa kirjailijaksi, joten tätä vaihetta ei kannata ulkoistaa. (Kielioppisäännöt oppii helposti lukemalla paljon kirjoja. Niitä ei tarvitse välttämättä kovin paljon opiskelemalla opiskella. Lukeminen on tietysti muutenkin ehdottoman tärkeää kirjailijalle.)
3. Poista tekstistä turhat sanat ja lauseet. Jäljelle pitäisi jäädä vain sellaisia sanoja, jotka edistävät juonta tai kertovat jotakin oleellista henkilöistä tai tarinan maailmasta. Samoin suosittelen deletoimaan kaikki fiinit ja koukeroiset lauserakenteet, jos on hiemankaan epäilystä, että tyyli ei ole suvereenisti hallussa. Yksinkertainen teksti on aina "oikein", mutta monimutkaisissa rakenteissa ja on paljon ansoja. Sitten kun selkeä kieli on hallussa, on helppo lähteä kokeilemaan ja irrottelemaan. (Jos edes haluaa. Yksinkertainen(kin) on kaunista.)
4. Aiheen valinnassa täytyy kuunnella uskollisesti omaa sydäntä ja päätä ja kirjoitaa täsmälleen siitä mistä itse haluaa. Edes omia lempikirjailijoita ei kannata (tietoisesti) jäljitellä. Jos luottaa omaan henkilökohtaiseen visioonsa, lopputuloksena on useimmiten teksti joka koskettaa lukijoitakin. Tämä on erikoinen paradoksi ja siitä on paljon esimerkkejä. Muistan kuulleeni, että Kari Hotkainen oli aikoinaan melkoisen varma, että ketään paitsi häntä itseään ei voi kiinnostaa Juoksuhaudantien aihe (joka oli asuntokauppa) ja hän empi kirjoittaa siitä. Juoksuhaudantiehän kosketti tunnetusti koko Suomen kansaa. Saman ilmiön olen huomanut monet kerrat omien juttujeni kanssa. Apatosauruksen lukijapalautteen perusteella moni on pitänyt paljon pikkuisesta novellista nimeltä Timanttinappi. Se oli juttu, jonka olin ajatellut jättää koko kirjasta pois, koska se tuntui niin henkilökohtaiselta ja triviaalilta, ja olin varma että kukaan muu kuin minä ei ajattele sellaista. Mutta nyt onkin käynyt ilmi, että kaikki väsyneet äidit tietävät täsmälleen mistä siinä puhutaan.
Siinä kai ne tärkeimmät viisauteni.
Esiintymisen jälkeen ohjelmassa oli pikainen walk on the wild side Kouvolan yöelämässä. Asemaravintolan baarimikko tutustui uuteen teokseeni ja kiinnostui erityisesti Kinin ex libriksestä. Siinä on alaston könsikäs.
Kotimatkalla junassa luin Metro 2033:a. Siinä on heti alkuun mutanttirottien hyökkäys.
Esiintymiseni hetkellä kirjaston toisessa salissa pidettiin epäonnekseni äärimmäisen kiehtovaa, mediaseksikästä epilepsia-aiheista esitelmää, joka veti yleisömassat puoleensa. Minua kuuntelemaan tuli pieni, mutta onneksi söpö yleisö.
Haastattelijani Niilo Sevänen paljastuikin tavallaan tutukseni. Hän on Novan voittaja vuodelta 2007. Olin silloin tuomaristossa. Niilon novellin nimi oli Talven portti ja muistan sen edelleen hyvin: mukavasti old-school-tyyppinen fantasiajuttu, jossa oli kuitenkin paljon omaa kierrettä. Novelli on ilmestynyt Spinin numerossa 2007/3. Sittemmin Niilo on ollut kiireinen muusikon urallaan, päivätöissä ja perheenisänä, mutta voin kertoa sf/f-fanien iloksi, että hän kaaveilee taas uusia kirjallisia projekteja.
Juttelimme aloittelevan kirjailijan taipaleesta ja kerroin omasta tiestäni, joka on ollut ehkä vähän epätyypillinen, koska aloitin fiktion kirjoittamisen vasta aikuisena.
Niilo kysyi tärkeimmät vinkit novellikilpailutekstin laatimiseen. Jaan teesini nyt myös täällä. Ne pätevät tietysti mihin tahansa kaunokirjalliseen teokseen, jonka haluaa lukijoiden silmille.
1. Näytä teksti normaalijärkiselle ihmiselle ja kysy ymmärsikö hän mistä siinä kerrotaan. Varsinkin aloittelijoilla (mutta myös toisinaan kokeneilla kirjoittajilla) on taipumus pihdata tärkeimpiä ajatuksiaan tai jotenkin arkailla niiden kertomista. Tekstin juju voi olla tosi kiinnostava, mutta se on jäänyt täysin kirjailijan päähän; sitä ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä paperilta. Tärkeimmät asiat ovat tietysti hyvissä teksteissä rivien väleissä, mutta riveillä pitää olla kunnollisia vihjeitä. Lukijan älyä ei saa koskaan aliarvioida, mutta ei sitä saa yliarvioidakaan - lukijalla ei varsinkaan ole minkäänlaisia telepaattisia kykyjä. Tekstin pitää pärjätä ilman selityksiä ja esipuheita.
2. Tsekkaa oikekielisyys, löyntivirheet ja kappalejaot. Tämä voi olla tylsää, mutta jos sitä ei tee, tekstillä ei ole mitään mahdollisuuksia yhtään missään. Oikeakielisyys täytyy opiskella kunnolla jos haluaa kirjailijaksi, joten tätä vaihetta ei kannata ulkoistaa. (Kielioppisäännöt oppii helposti lukemalla paljon kirjoja. Niitä ei tarvitse välttämättä kovin paljon opiskelemalla opiskella. Lukeminen on tietysti muutenkin ehdottoman tärkeää kirjailijalle.)
3. Poista tekstistä turhat sanat ja lauseet. Jäljelle pitäisi jäädä vain sellaisia sanoja, jotka edistävät juonta tai kertovat jotakin oleellista henkilöistä tai tarinan maailmasta. Samoin suosittelen deletoimaan kaikki fiinit ja koukeroiset lauserakenteet, jos on hiemankaan epäilystä, että tyyli ei ole suvereenisti hallussa. Yksinkertainen teksti on aina "oikein", mutta monimutkaisissa rakenteissa ja on paljon ansoja. Sitten kun selkeä kieli on hallussa, on helppo lähteä kokeilemaan ja irrottelemaan. (Jos edes haluaa. Yksinkertainen(kin) on kaunista.)
4. Aiheen valinnassa täytyy kuunnella uskollisesti omaa sydäntä ja päätä ja kirjoitaa täsmälleen siitä mistä itse haluaa. Edes omia lempikirjailijoita ei kannata (tietoisesti) jäljitellä. Jos luottaa omaan henkilökohtaiseen visioonsa, lopputuloksena on useimmiten teksti joka koskettaa lukijoitakin. Tämä on erikoinen paradoksi ja siitä on paljon esimerkkejä. Muistan kuulleeni, että Kari Hotkainen oli aikoinaan melkoisen varma, että ketään paitsi häntä itseään ei voi kiinnostaa Juoksuhaudantien aihe (joka oli asuntokauppa) ja hän empi kirjoittaa siitä. Juoksuhaudantiehän kosketti tunnetusti koko Suomen kansaa. Saman ilmiön olen huomanut monet kerrat omien juttujeni kanssa. Apatosauruksen lukijapalautteen perusteella moni on pitänyt paljon pikkuisesta novellista nimeltä Timanttinappi. Se oli juttu, jonka olin ajatellut jättää koko kirjasta pois, koska se tuntui niin henkilökohtaiselta ja triviaalilta, ja olin varma että kukaan muu kuin minä ei ajattele sellaista. Mutta nyt onkin käynyt ilmi, että kaikki väsyneet äidit tietävät täsmälleen mistä siinä puhutaan.
Siinä kai ne tärkeimmät viisauteni.
Esiintymisen jälkeen ohjelmassa oli pikainen walk on the wild side Kouvolan yöelämässä. Asemaravintolan baarimikko tutustui uuteen teokseeni ja kiinnostui erityisesti Kinin ex libriksestä. Siinä on alaston könsikäs.
Kotimatkalla junassa luin Metro 2033:a. Siinä on heti alkuun mutanttirottien hyökkäys.
tiistai 14. syyskuuta 2010
Kouvolaan!
Tervetuloa torstaina 16. syyskuuta kello 18.00 Kouvolan kirjaston Mediamajaan. Juttelen siellä kirjoittajan elämästä ja työstä ja vastaan yleisön kysymyksiin.
Tilaisuutta emännöi Kini Laine, joka on tunnettu hauskoista ja rennoista kirjailijailloistaan. Mukana on myös Niilo Sevänen (johon minulla ei ole ollut aiemmin kunnia tutustua). Tarkoituksemme on kertoa vinkkejä ja rohkaisun sanoja kirjoittamisesta kiinnostuneille.
Olen kovin innostunut juuri tämän tapaisista esiintymisistä. Se johtuu ehkä siitä, että en ole nauttinut juuri ollenkaan kirjalijakoulutusta tai kurssitusta harrastajakirjoittajavuosinani, ja minulla on kaihertava tunne, että olen jäänyt jostakin hauskasta paitsi.
Odotan myös innokkaasti, että pääsen matkustamaan junalla ja lukemaan rauhassa. Likeltä pitäisi tupsahtaa syksyn scifikirjojen vedoksia juuri sopivasti: Vladimir Gluhovskin Metro 2033 ja Hal Duncanin Muste. Jälkimmäinen on 650-sivuinen, joten nyt joku voisi tilata minut pian esitelmöimään Lappiin.
Tässä linkki tapahtuman facebook-sivulle.
Tilaisuutta emännöi Kini Laine, joka on tunnettu hauskoista ja rennoista kirjailijailloistaan. Mukana on myös Niilo Sevänen (johon minulla ei ole ollut aiemmin kunnia tutustua). Tarkoituksemme on kertoa vinkkejä ja rohkaisun sanoja kirjoittamisesta kiinnostuneille.
Olen kovin innostunut juuri tämän tapaisista esiintymisistä. Se johtuu ehkä siitä, että en ole nauttinut juuri ollenkaan kirjalijakoulutusta tai kurssitusta harrastajakirjoittajavuosinani, ja minulla on kaihertava tunne, että olen jäänyt jostakin hauskasta paitsi.
Odotan myös innokkaasti, että pääsen matkustamaan junalla ja lukemaan rauhassa. Likeltä pitäisi tupsahtaa syksyn scifikirjojen vedoksia juuri sopivasti: Vladimir Gluhovskin Metro 2033 ja Hal Duncanin Muste. Jälkimmäinen on 650-sivuinen, joten nyt joku voisi tilata minut pian esitelmöimään Lappiin.
Tässä linkki tapahtuman facebook-sivulle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)