tiistai 21. elokuuta 2007

Ei ainoastaan liha, vaan KAIKKI liha

Sain tänään postissa kirjeen ja lehtileikkeen sukulaisiltani Pirkanmaalta. Kirjeessä luki suunnilleen että WTF ja pitäitäiskö meidänkin alkaa pitää tällaisia paitoja. Lehtileike kertoi Ruoveden kansallisista yleisurheilukilpailuista. Muuan Teiskon Urheilijoita edustanut mies oli voittanut korkeushypyssä sarjansa ainoa osallistujana kultaa. Valokuvassa hänellä oli päällä paita jossa luki "Kaikki liha tottelee kuria".

Tulevan kirjani nimi on Liha tottelee kuria ja olenkin välillä miettinyt mistä olen sen plagioinut, koska en ikinä keksisi niin hyvää lausetta. Arvelin, että olen lukenut sen jonkun Pakkotoiston jampan signaturesta. Googlaus nyt sitten paljasti, että kiittäminen onkin Timo Rautiaista ja Trio Niskalaukausta, joiden fanipaidoidoissa lukee yhtä ja toista mistä tulee kova olo. Kiitos ja anteeksi, Timo!

Kyseinen Liha tottelee kuria on nyt lopullisesti poissa käsistäni. Tutkin vielä viime hetkellä Pharmaca Fennicaa ja Wikipediaa (kohdasta Area 51. Oli hyvin vähällä mennä 52). Siirtelisin pilkkuja ja tarkistaisin faktoja varmaan ensi joulunakin, ellei deadline olisi viimein saapunut. Mutta nyt oikovedos on kustantajalla ja kohta kirja on painossa.

Oikovedoksen nypeltämisen ohessa olen lukenut Tiganaa. Se on ollut kivaa lukemista, kiitos suositteluista! Tiganaa tunnutaan aina suosittelevan samassa hengenvedossa kuin järkyttävän paatoksellista Tulen ja jään laulua ja siksi odotin paljon jylhempää kamaa. Tiganassa on toki monet kidutukset ja tappelut ja elämää suuremmat kohtalot, mutta silti se tuntuu kotoisalta tarinoinnilta. Se on ihan mukava piirre, vaikka toisaalta kyllä high fantasyssä saisi vähäsen olla paatosta.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huh huh, no onneksi sun kirjan nimi ei ole Kaikki liha tottelee kuria, olis jo aika paksua! Muuten tosi onnistunut nimi, ei varmaan haittaa Timoa:) Musta sellaiset kirjan nimet, jotka muodostaa kokonaisen lauseen, ei usein toimi, mutta Liha tottelee kuria on ollut neronleimaus sulta/Timpalta. Ja painuu taatusti hyvin mieleen.

Onnea uudemman kerran!

Tero L.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Tero ja kiitos!

Kokonaisen lauseen muodostavat nimet ovat minusta kivoja, mutta on niissä kieltämättä usein vähän dorka sivumaku. Lähimmässä kirjahyllyssä näyttää olevan mm. tämän nimisiä teoksia: Saatana saapuu Moskovaan, Nikke on paras, Jumalat juhlivat öisin, Tv-uutisista hyvää iltaa, Kovat kundit eivät tanssi ja Kill me, kiss me.

Anonyymi kirjoitti...

Moi pulliainen!

Magee juttu imagessa! Go Miina go!

t. Sammakko

Miina Supinen kirjoitti...

Moi Sammakko!

Magee juttu joo, paitsi että nyt mieheni uhkaa saada maineen SM-Topi Uosukaisena.

t. Pulliainen