Olen romaanikässärin kanssa sellaisessa vaiheessa, jossa arvelen, että kaikki ennen kesälomaa kirjoittamani on käyttökelvotonta shittiä, ja minun pitää naputtaa kaikki uudestaan ja eri tavalla. Toisaalta ajattelen, että ehkä minun pitäisi ottaa itseäni niskasta kiinni ja kiilottaa shitti kullaksi. En tosin tiedä millaisia alkemistisia voimannäytteitä se vaatisi.
Nyt minulla on päässäni kaksi tapaa kertoa suunnilleen sama tarina: toinen on melodramaattinen ja tunteellinen ja maalauksellinen tapa ja toinen on sen vastakohta, rämisevä ja hassu ja kipeä. Olisi hauskaa, jos romaaneistakin voisi tehdä erilaisia sovituksia. Näen että kumpikin romaani voisi olla hieno. Tietysti samaan kirjaan voi laittaa monenlaista kamaa, mutta ei ihan mitä vain. Toisin kuin usein kuulee väitettävän, romaani ei ole sika. Se ei todellakaan syö kaikkea. Erilaisten ainesten välillä pitää olla jokin harmonia, logiikka tai dialogi.
Tämä on toinen yksin kirjoittamani romaani, eikä tämä työ ole muuttunut ainakaan helpommaksi. Deadline ei ole mitenkään kohtuuttoman lähellä, mutta kuitenkin niin lähellä että nyt on pakko mennä eikä meinata. Mutta romaania ennen tulee Orvokki Leukaluu -kirja, sunnuntailapseni, jonka kirjoittaminen on pelkkää iloa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti