keskiviikko 24. elokuuta 2011

Rautasydämen julkkarit, lukunäyte ja taiteiden yö

Rautasydän on ilmestynyt ja tässä kaksi ensimmäistä lukua. Romaanimme kotisivuilla on myös tällainen hieno kuva Anne "Tough Bitch" Leinosesta ja Miina "Älä-käy-mulle" Supisesta. (Kuvan on ottanut Toni Härkönen.)

Rautasydämelle pidettiin eilen hyvin söpö pressitilaisuus Cafe Engelin sisäpihalla. Kerroimme yhteiskirjoittamisesta, joka oli yleisön ja kustantajan hämmästykseksi alusta loppuun sivistynyttä toimintaa ja vapaata kaikista arvovaltakiistoista ja hermokohtauksista. Parasta julkkareissa oli se, että eräs tarjoilija alkoi lukea seisaaltaan ja uppoutui kokonaan kirjaan. Täällä on K-blogin raportti tilaisuudesta. Jatkoimme iltaa Helsinki-kirjojen jengin kanssa Glossa. Siellä oli hauskaa ja erityisesti silloin kun Anne kertoi nuoruutensa vaikuttajasta, "Isomuna-Manusta".

Nyt seuraa tiedotus kirjabloggareille ja toimittajille, jos joku teistä sattuu lukemaan tätä. Helsinki-kirjat lähettää mielellään arvostelukappaleita Rautasydämestä kriitikoille ja kirjabloggaajille, ja bloggaajia koskevat tietysti samat säännöt kuin muitakin kriitikoita, eli kirjaa ei ole mikään pakko kehua jos se vaikuttaa kehnolta. Arvostelukappalepyynnön voi lähettää osoitteeseen eetu.alvik at helsinkikirjat.fi.

Rautasydämestä on ollut jo jokunen arvio blogeissa, ja olen rikkonut hieman itsegooglauksen kieltäviä periaatetteitani. Kaikki arvostelut ovat olleet ihania! Olen ollut niitä lukiessani melkein liikuttunut ja tuntenut että kaikella työllä ja vaivalla on ollut merkitystä. Monissa arviossa sanotaan, että Rautasydän on piristävä ja koukuttava välipala, ja se on kyllä hienointa mitä siitä voi sanoa. Arvioita löytyy ainakin näistä:
Luettua
Susan kirjasto
Oota luen tän eka loppuun
Koko lailla kirjallisesti
Järjellä ja tunteella.

Ja vielä yksi juttu. Tervetuloa Akateemiseen kirjakauppaan Helsingin taiteiden yönä 26.8. kello 21.25 kuuntelemaan paneelia aiheesta "Kirjallisuus menee verkkoon". Esimerkiksi Inahduksesta löytyy lisätietoa illan kulusta. Paneelia ennen on monenlaista kiinnostavaa ohjelmaa, mm. Essi Tammimaan ja Tuomas Kyrön esiintymiset.

3 kommenttia:

Nettimartta kirjoitti...

Tykkäsin!

Miina Supinen kirjoitti...

Kivaa kuulla!

Tirlittan kirjoitti...

Olisi mukavaa lukea ihan täältä blogistakin tuosta yhteiskirjoittamisesta ja sen sujumisesta. Miten välttää sudenkuopat ja mitä ne ovat?:D