Kouvolassa oli taas hauskaa.
Esiintymiseni hetkellä kirjaston toisessa salissa pidettiin epäonnekseni äärimmäisen kiehtovaa, mediaseksikästä epilepsia-aiheista esitelmää, joka veti yleisömassat puoleensa. Minua kuuntelemaan tuli pieni, mutta onneksi söpö yleisö.
Haastattelijani Niilo Sevänen paljastuikin tavallaan tutukseni. Hän on Novan voittaja vuodelta 2007. Olin silloin tuomaristossa. Niilon novellin nimi oli Talven portti ja muistan sen edelleen hyvin: mukavasti old-school-tyyppinen fantasiajuttu, jossa oli kuitenkin paljon omaa kierrettä. Novelli on ilmestynyt Spinin numerossa 2007/3. Sittemmin Niilo on ollut kiireinen muusikon urallaan, päivätöissä ja perheenisänä, mutta voin kertoa sf/f-fanien iloksi, että hän kaaveilee taas uusia kirjallisia projekteja.
Juttelimme aloittelevan kirjailijan taipaleesta ja kerroin omasta tiestäni, joka on ollut ehkä vähän epätyypillinen, koska aloitin fiktion kirjoittamisen vasta aikuisena.
Niilo kysyi tärkeimmät vinkit novellikilpailutekstin laatimiseen. Jaan teesini nyt myös täällä. Ne pätevät tietysti mihin tahansa kaunokirjalliseen teokseen, jonka haluaa lukijoiden silmille.
1. Näytä teksti normaalijärkiselle ihmiselle ja kysy ymmärsikö hän mistä siinä kerrotaan. Varsinkin aloittelijoilla (mutta myös toisinaan kokeneilla kirjoittajilla) on taipumus pihdata tärkeimpiä ajatuksiaan tai jotenkin arkailla niiden kertomista. Tekstin juju voi olla tosi kiinnostava, mutta se on jäänyt täysin kirjailijan päähän; sitä ei kerta kaikkiaan ole löydettävissä paperilta. Tärkeimmät asiat ovat tietysti hyvissä teksteissä rivien väleissä, mutta riveillä pitää olla kunnollisia vihjeitä. Lukijan älyä ei saa koskaan aliarvioida, mutta ei sitä saa yliarvioidakaan - lukijalla ei varsinkaan ole minkäänlaisia telepaattisia kykyjä. Tekstin pitää pärjätä ilman selityksiä ja esipuheita.
2. Tsekkaa oikekielisyys, löyntivirheet ja kappalejaot. Tämä voi olla tylsää, mutta jos sitä ei tee, tekstillä ei ole mitään mahdollisuuksia yhtään missään. Oikeakielisyys täytyy opiskella kunnolla jos haluaa kirjailijaksi, joten tätä vaihetta ei kannata ulkoistaa. (Kielioppisäännöt oppii helposti lukemalla paljon kirjoja. Niitä ei tarvitse välttämättä kovin paljon opiskelemalla opiskella. Lukeminen on tietysti muutenkin ehdottoman tärkeää kirjailijalle.)
3. Poista tekstistä turhat sanat ja lauseet. Jäljelle pitäisi jäädä vain sellaisia sanoja, jotka edistävät juonta tai kertovat jotakin oleellista henkilöistä tai tarinan maailmasta. Samoin suosittelen deletoimaan kaikki fiinit ja koukeroiset lauserakenteet, jos on hiemankaan epäilystä, että tyyli ei ole suvereenisti hallussa. Yksinkertainen teksti on aina "oikein", mutta monimutkaisissa rakenteissa ja on paljon ansoja. Sitten kun selkeä kieli on hallussa, on helppo lähteä kokeilemaan ja irrottelemaan. (Jos edes haluaa. Yksinkertainen(kin) on kaunista.)
4. Aiheen valinnassa täytyy kuunnella uskollisesti omaa sydäntä ja päätä ja kirjoitaa täsmälleen siitä mistä itse haluaa. Edes omia lempikirjailijoita ei kannata (tietoisesti) jäljitellä. Jos luottaa omaan henkilökohtaiseen visioonsa, lopputuloksena on useimmiten teksti joka koskettaa lukijoitakin. Tämä on erikoinen paradoksi ja siitä on paljon esimerkkejä. Muistan kuulleeni, että Kari Hotkainen oli aikoinaan melkoisen varma, että ketään paitsi häntä itseään ei voi kiinnostaa Juoksuhaudantien aihe (joka oli asuntokauppa) ja hän empi kirjoittaa siitä. Juoksuhaudantiehän kosketti tunnetusti koko Suomen kansaa. Saman ilmiön olen huomanut monet kerrat omien juttujeni kanssa. Apatosauruksen lukijapalautteen perusteella moni on pitänyt paljon pikkuisesta novellista nimeltä Timanttinappi. Se oli juttu, jonka olin ajatellut jättää koko kirjasta pois, koska se tuntui niin henkilökohtaiselta ja triviaalilta, ja olin varma että kukaan muu kuin minä ei ajattele sellaista. Mutta nyt onkin käynyt ilmi, että kaikki väsyneet äidit tietävät täsmälleen mistä siinä puhutaan.
Siinä kai ne tärkeimmät viisauteni.
Esiintymisen jälkeen ohjelmassa oli pikainen walk on the wild side Kouvolan yöelämässä. Asemaravintolan baarimikko tutustui uuteen teokseeni ja kiinnostui erityisesti Kinin ex libriksestä. Siinä on alaston könsikäs.
Kotimatkalla junassa luin Metro 2033:a. Siinä on heti alkuun mutanttirottien hyökkäys.
15 kommenttia:
Suuret kiitokset vierailusta! Ilta oli haastattelijoille ja varmasti myös yleisölle erittäin mielenkiintoinen. Ja Kouvolan mittapuulla yleisömassa oli kuitenkin ihan kohtuullinen:)
Haastattelu tuli taltioitua myös videolle. Olemme yhteyksissä sen tiimoilta, että laitetaanko siitä osa ehkä jonnekin ihmisten nähtäville. Siinä oli kuitenkin viisauden sanoja kaikille kirjoittajille:)
Kiitos itsellenne! Ollaan joo yhteyksissä videosta, kyllä sen mun puolesta voi laittaa nettiin, kunhan siinä ei ole mitään Basic Instinct -hetkiä.
Hyvä lista. Lisäisin tuohon: lue esseistiikkaa, tietokirjallisuutta, romaaneja, lyriikkaa, novellistiikkaa, kaikkea. Älä lue pelkästään sellaista kirjallisuutta, joka pönkittää omaa estetiikkaasi ja kaventaa näköaloja. Mikään ei ole lopullista eikä lukkoonlyötyä, vähiten oma tuleva kehityksesi kirjoittajana.
Mitä enemmän lukee, sitä enemmän kirjoittaa. Mitä enemmän kirjoittaa, sitä enemmän uskaltaa kirjoittaa.
Tärkeä lisäys, Sinikka. Ennakkoluulottomuus lukemisen suhteen on minustakin välttämätöntä. Muutenkin kirjoittajalle on eduksi olla utelias erilaisten taidemuotojen ja maailman ilmiöiden suhteen.
Walk on the wildside oli mainio kuvaus Kouvolan kiehtovasta yöelämästä. Lyhyesti. Ja eikö sekin sovi neuvoksi ennakkoluulottomille...
Apatosauruksen maassa tulee todistettua, että hallitset itse myös kohdan kolme. Kun osaa, voi irrotella. Oli pakko kehua se melkein hampaattomasti blogissa, kiitos syksyn piristyksestä!!
Hei Nick Van Orten, se oli oikeasti villein iltani pitkiin aikoihin. Rikoin jopa lakia Jukka Behmin kanssa! Joimme kaljaa asemaravintolan tupakkakopissa.
Ina, kiitos kun kerrot tämän, se ilahduttaa suuresti! Apaton tekeminen oli välillä rehellisesti sanottuna melko kypsää puuhaa, siksikin tuntuu niin hienolta kuulla, että kirjasta on ollut iloa lukijalle.
Inan blogin kautta löysin tämän blogisi, ja tiedätkö, luin kahdessa päivässä kaikki postaukset heinäkuusta 2007 syyskuuhun 2010! Ihastuttavaa tekstiä, ja oon entistä vakuuttuneempi nyt, että molemmat teoksesi pitää saada käsiisi heti seuraavan kerran Suomessa käytyäni.
Tää oli tällainen yleiskommentti koko blogista, joten en oikein tiennyt mihin laittaisin, ja kommentoin siksi(kin) nyt vielä tän postauksen aihetta: hyviä kirjoitusvinkkejä, kivan yksinkertaisia ja silti melkeinpä kaiken kattavia. Mielestäni erittäin hyviä vinkkejä löytyy myös täältä: http://www.guardian.co.uk/books/2010/feb/20/ten-rules-for-writing-fiction-part-one
Samoin tuosta kakkososasta, johon löytyy linkki tästä linkistä. Itse luin nämä ohjeet vasta esikoisteokseni mentyä juuri painoon, mutta oli hyvä huomata että moni tapa, jossa intuitiivisesti oli koettanut pysyä, kuului tuollaisten mainetta ja mammonaakin keränneiden kirjailijoiden ehdottomiin (?) sääntöihin. (Toisaalta voisi ottaa tavoitteeksi kirjoittaa kirjan rikkomalla mahdollisimman monta näistä säännöistä. Sen loppuunsaattamiseen saattaisi saada kummaa energiaa ihan vain tiedosta, että luo sitä väärin.)
Kiitos Katrina kommentista ja linkistä! Ihanaa kuulla että Sokeripala on ollut mieluisa tuttavuus.
Toivottavasti pidät Lihiksestä ja Apatosaurukseta. Ehkä niissä on jotakin samaa kuin tässä blogissa, vaikka itse en sitä tietenkään tajua.
Minkä nimisiä kirjoja (tai kirjan) olet itse kirjoittanut?
Kirjoitusohjeista tuli mieleen Jukka Laajarinteen uusi romaani Kehys. Se on kuulemma kirjoitettu sellaisella ajatuksella, että unohdetaan kaikki säännöt ja varsinkin kustantamojen toiveet. Tarkoitus oli tehdä kirja jota kukaan ei suostuisi julkaisemaan. Mutta kyllä se sitten kuitenkin julkaistiin!
Oih, Atenan sivuilla oleva kuvaus tuosta Kehyksestä kuulosti ihan mahtavalta, joten pitää hankkia sekin! Loistavaa, että suomalaisessa kirjallisuudessa on tilaa myös kaikenlaiselle hulluttelulle ja muullekin kuin synkkyydelle. (Ja samalla myös hullulle synkkyydelle ja hullun synkkyyden hulluttelevalle kuvaukselle.) Ja kyllä Inan neuvo tarkistaa tykkääminen tästä blogistasi piti varmaan paikkansa. Samoin kun Inan omassa blogissa, tässä yhdistyy mielestäni toimivasti painava sisältö (kakkujen sijaan se kirjallisuus. vaikka kakutkin toki voivat olla painavia, etenkin suklaakakut.) ja keveä ote.
Esikoisromaanin vasta olen kirjoittanut - äsken juuri bongasin siitä uuden arvion arvion, jonka kirjoittaja on kivasti todella paneutunut teokseen: http://www.kiiltomato.net/?rcat=Kotimainen+proosa&rid=2036
Hei taas Katriina! Kävin katsomassa Kiiltomadon arvostelua ja tajusin heti että olen kyllä kuullut aikaisemmin kirjasi nimen, mutta nyt sitten sain vasta lisätietoa. Minä, sisareni kuulostaa tosi houkuttelevalta! Olen suuri kirjallisten sisarussarjojen ystävä, ja siksikin kirjasi alkoi kiinnostaa kovasti. Se menee taatusti lukuun. Onnea vaan kirjallisuuden kentälle astumisesta!
Jukka Laajarinteestä vielä, että hänellä on hieno uusälyttömyyden manifesti, joka varmaan löytyy googlaamalla (mulla ei ole linkkiä tässä kädenulottuvilla ja hieman kiire töihin, en ehdi metsästää sitä) Se ja monet muut merkit viittaavat minusta vähän siihen, että asiallisen vakavan realismin valta Suomalaisessa kirjallisuudessa on hieman murtumassa. Ei sillä että realismissa mitään vikaa olisi, mutta hauskaa että muutakin tehdään.
Kiitos! Ja uusälytön linkki löytyi muuten jo huhtikuun 2009 postauksestasi, mielenkiintoista! Kenties voisin kokeilla uusälytöntä asennetta toisen romaanin kohdalla. Ensimmäinen on tietysti hirmuisen älykäs. (Mutta vähän tosikko.)
Laajarinteen ajatuksista tulee mieleen Nuoren Voiman syyskuun Proosasalonki, jossa pohdittiin sitä, onko Suomessa tilaa kokeilevalle proosalle vai ohjaavatko bulkkiproosan piilostandardit paitsi kriitikoita, myös kirjoittajia (kenties olitkin paikalla). Selvästi tosiaan jotain tapahtumassa!
Hyvä kirjoitus!
Kävin Suomessa Helsingin kirjamessujen takia ja kuten yllä lupailin, hankin kirjasi käsiini. Luin ne putkeen alle viidessä päivässä (siis melkein kuin blogisi, mutta nyt tahtia hidasti kaikenlainen sosialisointi ja kirjamessuilu), ja tykkäsin. Virkistävän epäsovinnaista ja osuvaa, hauskaa mutta ei pelkästään hauskaa.
Lihiksessä ajattelin aluksi, että kaimaani en kyllä ainakaan samastu, mutta huomasin lopulta samastuvani häneen kaikkein eniten - mielestäni hahmo muuttui alun stereotyyppisestä yläluokkaisesta äidistä inhimilliseksi ja moniuloitteiseksi hahmoksi kirjan kuluessa.
Apatosauruksen maasta pidin jopa enemmän, vaikka välillä kaipailinkin pidempiä tarinoita, koska tarinat imaisivat mukaansa mutta loppuivat joskus kovin pian. Kyllä kaikilla tietysti oli pointti, mutta lukijana sitä vain haluaa välillä jäädä vielä tarinan maailmaan. Moni kohta jäi mieleen, ja esim. pienen lapsen äidin asemaan oli tosi helppo samastua, vaikka siitä itsellä ei ole kokemuksia. Erityisesti mua nauratti kohta, jossa äiti otti nopeasti imurin esiin ja totesi sitten, että lapsen ja itsensä alastomuudelle hän ei ehtinyt keksiä/oikein keksinyt selitystä. Kirjassa oli myös käytettyjä kiroilua jotenkin hirmu osuvasti - yleensä karsastan kirosanojen viljelyä kirjallisuudessa, varmaan koska se monesti on Kravun kääntöpiirin tyylisesti sellaista machoilua tai muka-rajua, mutta Apatosauruksessa se todella toimi. Ehkä koska boheemin Pariisissa asuvan taiteilija-naistenmiehen sijaan kiroilijana oli vaikkapa tomera pikkulapsi.
Hei Katriina! Kiitos näistä sanoista! Ihanaa kuulla että olit pitänyt kirjoista. Olet hyvin ystävällinen kun kerrot sen, tällainen palaute ilahduttaa kirjoittajaa tietysti aivan suunnattomasti.
Kiinnostavaa että olit pitänyt kaimasi puolia! Nimittäin niin minäkin, hän oli minusta Lihiksen päähenkilö, mutta melko harva lukija on samastunut häneen.
Ajatuksesi Apatosauruksesta ovat myös hyvin arvokkaita ja kiinnostavia minulle. Kiva, jos se oli jossain suhteessa parannusta esikoiseen verrattuna. AIka moni lukija on ollut vähän samoilla linjoilla, että joissain jutuissa loppu tulee liian nopeasti. Ehkä seuraavassa on sitten pidempää tarinaa.
Kaikkea hyvää omaan kirjoittamiseesi ja onnellista talvea!
Lähetä kommentti