keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Kirjoittajapiiri on paras piiri

Pääsin pitkästä aikaa osallistumaan kirjoittajapiirini tapaamiseen, ja se oli niin hauskaa, että ylistelen nyt seuraavaksi vähän kirjoittajapiirejä.

Kirjoittavista ystävistä ja heidän palautteestaan ja tuestaan on ollut ainakin minulle paljon iloa ja hyötyä. Aloitin kirjoittamisharrastukseni yksin ja tietysti kaikki tärkeimmät kirjoittamiseen liittyvät tilanteet tapahtuvat yksin kotona, mutta olen suhteellisen varma, etten olisi koskaan esimerkiksi kirjoittanut kokonaista kirjaa, jos en olisi löytänyt muita kirjoittajia ympärilleni.

Kirjoittajapiirissämme on vajaa kymmenenkunta jäsentä ja silloin kun homma toimii hyvin, yksittäiseen tapaamiseen ehtii vähintään puolet porukasta. Tuomme lyhyehköjä tekstejä tai katkelmia toistemme luettaviksi ja annamme niistä palautetta. Meillä on myös tapana jakaa kirjoitustehtäviä. Keksimme ne pikaisesti tapaamisten päätteeksi vapaan assosiaation menetelmällä ja valitsemme tyylin, aiheen, genren tms. Tehtävästä voi kirjoittaa halutessaan seuraavaksi kerraksi.

Aika moni ryhmästämme tekee ainakin välillä jotakin magnum opusta julkaisu päämääränään, mutta näennäisesti hyödyttömät harjoitukset vaikuttavat edelleen tarpeellisilta. Ensimmäisessä tapaamisessamme kauan sitten eräs ryhmäläinen sanoi, että rajoitukset luovat mahdollisuuksia. Se on minusta erittäin totta. Jos edessä on valkoinen dokumentti, johon voi kirjoittaa mitä vain, esim. juuri sen mitä sydän sanoo ja mitä maailma on vailla, on melko varmaa, että ruudulle ei ilmesty mitään ainakaan täällä meilläpäin. Sen sijaan aiheesta kirjoittaminen on kevyempää ja helpompaa. Joskus käy jopa niin, että tehtävät laajenevat kokonaisiksi novelleiksi tai näytelmiksi tms. Ne myös saattavat parhaimmillaan vähän laajentaa kirjoittajan repertuaaria ja rikkoa maneereja.

Palautteesta on usein konkreettista hyötyä tekstien työstämisessä, mutta ehkä kaikkein suurin hyöty on se, että ryhmässä saa vahvistusta omalle kirjoittamisharrastukselleen. Ainakin minulla tulee aina vain sellaisia masentavia what's the point -hetkiä, jolloin mietin, että olisi varmaankin tärkeämpää viettää aikaa ihmisten seurassa, katsella Frendien uusintoja tai etsiä kaksihaaraisia hiuksia kuin kirjoittaa. Silloin auttaa, kun muistelee toisia kirjoittajia ja ajattelee, että voi näyttää taas tekstinsä heille.

Kirjoittajapiireissä on tietysti myös paljon mahdollisia ongelmia, ja luulen, että on viime kädessä ihan herrassa sattuuko koolle sopiva joukko ihmisiä, jotka voivat auttaa ja tukea toisiaan sössimättä koko hommaa. Kirjoittajapiirin elinehto on se, että ryhmäläiset ovat motivoituneita. Lisäksi heidän olisi hyvä olla suurin piirtein saman tasoisia, ja tietysti kohteliaita ja joustavia, koska mikään ei tapa luovuutta yhtä tehokkaasti kuin vääntö ja riitely. Myöskin olen sitä mieltä, että toimiva kirjoittajapiiri on suhteellisen asialleen omistautunut, eikä pelkästään syö pullaa ja juoruile tai bondaa sielullisten kipupisteidensä äärellä.

Siinä vaiheessa kun jokin oikein mittava kirjoitushomma lähtee käyntiin, tapaamisten melko spontaanit ja ylimalkaiset kommentit eivät ole kovin hyödyllisiä, vaan arvoonsa nousee pikemminkin yksittäinen luottolukija. Kaiken kaikkiaan minusta on tärkeää olla vaatimatta toisilta piiriläisiltä liikaa, koska kukaan ei ehdi ja jaksa tuskailla toisen luovasta prosessista omansa lisäksi. Mutta sopivan kevyesti otettuna kirjoittajaryhmä on aivan loistava asia. Menkää heti perustamaan oma! Ja jos joku meidän ryhmäläinen lukee tämän, niin terveisiä ja tiedoksi, että Kitkerä - Aistimellinen teos on jo melkein valmis.

10 kommenttia:

Villivaris kirjoitti...

Olen kanssasi aivan samaa mieltä, ja enemmänkin. Minulla on myös oma mielipide. Demokraattinen ryhmä kaiken aikaa eri asioita tekeviä ihmisiä ei helposti taivu tavoitteelliseksi yhteisöksi. Yllättävää, ja antoisaa, että meidän tavoitteemme olivat samansuuntaisia jo valmiiksi, ja näinollen mahdollisia jakaa ja ymmärtää.

Annan tässä, kun kerran tilaisuus tuli, kunniaa sille jolle se kuuluu. Jokainen meistä on ollut halukas kertomaan omasta ilmaisustaan, kuuntelemaan, ja kritiikkiä kestävä. Pieni asia ei ole sekään, että jokainen ryhmän jäsen tuntuu olevan avoin myös ristiriitojen käsittelylle. Moista joukkoa ihmisiä, jotka ovat vielä vastuullisia ja hauskoja, on vaikea kuvitella tarkoituksella kasaavansa yhdeksi ryhmäksi. Tarvitsimme Rouva Fortunaa, joka meillä on ollut suojelijanamme.

Ryhmämme ei myöskään olisi voinut muodostua tällaiseksi, jos kaikilla olisi sama tyylilaji, ilmaisutapa tai tavoite. Nyt näytelmä syleilee runoa, syntyy laulu, novelli, satu tai kokonainen kirja, niin, ja kaikki keskenään keskustellen ja toisiaan tukien. Ihme juttuja. Siis ihmeellisiä tarinoita.

Hmmm.. Sen lisäksi että ryhmästä on löytynyt tilaa yksilöille ja tyyleille, sieltä on löytynyt tilaa myös tavoille elää ja osallistua. Välillä tapaamisia piristämässä on muutama lapsitähti, ja se että haluamme yhtä lailla huomioida minut, joka olen Saksassa, kuin ne joiden elämänmuutokset liittyvät äitiyden tai muihin haasteisiin on hienoa.

Miina Supinen kirjoitti...

Moi Villivaris! Pääsetkö seuraavaan tapaamiseen, vai oletko silloin siellä kaukana?

Teemu kirjoitti...

Sattuipa sopivasti; olen juuri mukana perustamassa kirjoittajapiiriä, joten hyvin ajankohtainen kirjoitus meikäläiselle.

Mietityttää ehkä eniten se, että piirissämme (johon näillä näkymin tulee viisi-kuusi henkilöä) taidan olla ainut joka kirjoittaa runoja, ja näin ollen mietinkin, kuten kirjoituksessasikin mainitsit, tasavertaisuutta: tulenko saamaan kaipaamaani palautetta. On selvää, että potkua ainakin saan persuksiini, motivaattorina piiri varmasti parhaimmillaan onkin. Toisaalta, saattaisinhan suoda enemmän aikaa proosallekin, tämähän antaisi sille oivaltavan tilaisuuden.

Mielenkiintoista, mielenkiintoista. Hykerryttävää suorastaan.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Teemu, meidänkin kirjoittapiirissä on vain yksi ruonoilija. Kaikki muut kirjoittavat (pääasiassa) proosaa ja/tai näytelmiä. Runoilija on käsittääkseni pitänyt ryhmään osallistumista kohtalaisen mielekkäänä. Itse kylläkin tunnen monesti epävarmuutta, kun annan runoille palautetta, koska luen ja kirjoitan niitä itse melko vähän enkä hallitse alan jargonia. Olen huomannut, että ryhmämme palaute runoista on usein sellaista, että jengi alkaa vain kelata, että mitä tässä nyt tarkoitettiin. En tiedä onko se läheskään aina olennaisin pontti runoissa. Toisaalta, kuten tuossa postauksessa kirjoitin, yleensä kaikki kommentit mistä tahansa tekstistä ovat aika ylimalkaisia tekstilajista riippumatta. Kirjoittajapiirin tärkeimpiä funktioita taitaa olla se, että kirjoittaja tietää tekstiä nikkaroidessaan, että se saa lukijoita, jotka todella paneutuvat siihen, ja se tekee kirjoittamisesta mielekästä ja parantaa jo itsessään lopputulosta. Myöskin ihan vain se lukijoiden ensimmäisen reaktion havainnoiminen on usein valaisevaa, eikä pelkästään se "syväanalyysivaihe". Ja ei kai runoja kuitenkaan kirjoiteta pelkästää runojen suurkulttajille, joten kyllä kai aiheeseen vähemmänkin vihkiytyneistä jotain saa irti. Pyydän, että tuo Villivaris, joka on juuri se meidän runoilijamme, tulee tänne kommenttilaatikkoon sanomaan sanasensa. Kirjoittajapiirit voivat olla tyhmiä ja haitallisia tai sitten hienoja monestakin syystä, mutta vain kokeilemalla näkee, että miten homma lähtee luistamaan, joten onnea vaan matkaan!

Villivaris kirjoitti...

VilliVaris ei tahdo nyt ryhmän puolesta ottaa ihan koko "runoilijuutta" niskaansa, koska vakavanoloisia syrjähyppyjä on ainakin kahdelta kirjoittajalta, ja muillakin on yllätävää tekstin tarkkuutta ja lyyrisyyttä, joka on välillä näkynyt esim. näytelmään tulevana laulutekstin tekemisenä yhteistyössä. Runoilijanlaatuina me olemme kyllä kaikki kovin erilaisia, minä tällainen pääasiassa lyhyttä ja assosioivaa, välillä lastenrunoa ja konkreettisempaa kokeileva, ja muilla menee absurdin ja maalailevan puolelle välillä vahvastikin.

Syrjähyppelijät ovat jostain yllättävästä syystä draaman lajien vahvoja kannattajia, eli kirjoittavat näytelmiä eri tarkoituksiin, mikä saattaa liittyä tyylilajista toiseen liikkumisen motiiveihin tai sitten ei. Minusta myös "prosaistimme" ovat osoittaneet suurta ymmärrystä ja tarkkuutta, kielen tajua, joka on erittäinkin arvokasta.

Lisäksi olen huomannut, että mitä vähemmän runoja tuon sitä parempi palaute. Eli jos illan aikana luetaan 10 runoa peräkkäin niin juuri mikään niistä ei ole kuin "ihan kiva", mutta jos luetaan 3 ja keskustellaan niistä niin yksittäiset sanat, assosiaatiot ja viittaukset ehtivät saada oman jalansijansa keskustelussa ja yllättäen teksti aukeaa useampaan suuntaan ja todistaa minun olevan vain yksi tulkki, vaatimaton kirjuri, joka tarjosi sytykettä lukijan mielikuvitukselle ja kokemuksille.

Jos siis saan antaa neuvoja, niin voisin kehottaa 1) vaalimaan ryhmähenkeä 2) kunnioittamaan ominaislaatuja 3) luomaan rohkeutta ja pelottomuutta 4) miettimään miten luoda tasapainoa ryhmään 5) rohkeasti ristiinpölyttää tyylejä ja tapoja.

On ihan herran tai rouvan kädessä miten homma lähtee lentoon. Jos se tuntuu hyvältä, niin mukaan voi tupsahtaa uusia ihmisiä, jotka asettavat ryhmän taas uuteen tilanteeseen. Ja kaikenmaailman kälätysten ja väläytysten kautta syntyy tilaisuus ilmaista itseään ja oppia muilta.

Toivotan siis onnea. Et ehkä saa aivan sitä mitä toivot, et ehkä aivan heti, tai et ollenkaan. Voi olla että saat jotain arvokkaampaa tai mielenkiintoisempaa. Ei voi tietää. Täytyy vaan ... niin, kokeilla.

(Tähän ylettömän fiksuun kommenttiin on hyvä lopettaa, eikös, muuten menee ihan plörinäksi)

Teemu kirjoitti...

Kiitos Villivaris ja Miina vihjeistä! Olen ajatellut, että ehkä tuollaisen piirin suurin plus-merkkinen asia on dynamiikka joka on mahdollista osallistujien kesken saavuttaa ja tosiaan se voi konkreettisesti muuttua, suuntaan taikka toiseen, jos/kun ryhmään tulee uusia mukaan. Sama mahdollisuus tietysti myös ryhmäkoon pienentyessä. Ehkä juuri sitä tietynlaista yhdenvertaisuutta muiden kirjoittajien suhteen odotan, kun kohtalotoveri kohtaa toisensa.

Palaute runoista voi tietysti olla mitä vain, mutta minulle riittänee se, että saa vain vastineeksi lukukokemuksia joita voi peilata itseensä; pelkästään herkullinen ajatuksenakin saada huomata miten sanat toisille avautuvat.

Kiitoksia kumpaisellekin myös onnen toivotuksista! Jos joskus tulette tilanteeseen, että runoni tai joku muu tekstinpätkäni on edessänne niin olkaa pelottomia :) ja antakaa palaa.

Erittäin mielenkiintoinen aihe tämä kirjoittajapiirit/-piiriläisyys; laajemminkin olisi mukava kuulla kokemuksia tämänsorttisista kokemuksista!

Onnea myöskin teidän piirillenne; olkoon yhtä antoisa jatkossakin.

Villivaris kirjoitti...

Uusi jäsen on varmasti vakiintuneen ryhmän suurimpia stressipisteitä. Meillä tämä mielestäni koettiin aika konkreettisesti kun uuden jäsenen kanssa odototukset olivat erilaisia ja ryhmän kanssa ei löytynyt "yhteistä taajuutta". Ei kaikkien kanssa tarvitse löytyä - toki - ja se on hyvä myöntää.

Myös toisin on käynyt, on tullut uuttaa virtaa ja ajattelua, näkemystä. On löytynyt samanhenkisyyttä. Sopivasti erilaista, tietysti. Se on suurta rikkautta.

No. Tämä tässä. Ryhmät ovat jänniä. Niissä pitää oppia toimimaan ja niihin pitää panostaa. Itsestään ne eivät synny eivätkä kukoista.

Anonyymi kirjoitti...

Hei!

Kirjoitus iski yhteen lempiaiheistani: perustimme kahden ystäväni kanssa kirjoittajapiirin nelisen vuotta sitten, ja se on edelleen yksi parhaista asioista, joita mulla on. Meillä on tapana kokoontua noin kerran kuussa, johon mennessä tehdään kulloinenkin tehtävä. Monista annetuista aiheista on syntynyt vaikka mitä juuri siksi, että raamit antavat aivan mahtavan vapauden - kuten Miina jo totesi.
Yksi parhaista jutuista on se, että luottokirjoittajapiirissä turha vakavuus karisee. Sitä ei enää niin ryppyotsaisesti varjele henkensä luomia, vaan välillä voi ihan onnellisena tulla paikalle jonkin tekeleen kanssa - ja siitäkin saattaa vielä pikku ruodinnan jälkeen syntyä jotain.
Kirjoittajapiiri on ehdottoman kannatettavaa.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Anonyymi, kiitos kommentista, huomasin sen vasta nyt. Totta puhut tuosta ryppyotsaisuuden karisemisesta. Ja monestihan käy niin, että ne tekeleet ovatkin lukijoiden mielestä kiinnostavia. Aina kirjoittaja ei itse tajua että on iskenyt kultasuoneen.

Anonyymi kirjoitti...

Lue koko blogi, melko hyva