perjantai 8. helmikuuta 2008

Lapsuuden sankareita

Tunnen outoa velvollisuutta ostaa Neil Gaimanin kirjoja, vaikka ne ovat aika huonoja. Anansi Boysissa ja Tähtisumussa en ole koskaan päässyt paria ensimmäistä lukua pidemmälle ja Unohdetut jumalat oli minusta selvä malliesimerkki päältä kauniista kakusta ja missä oi missä oli Maanalaisen Lontoon punainen lanka? Ainoa Gaimanin romaani, josta pidän, on Hyviä enteitä, mutta sekin on yhteistyötä Terry Pratchettin kanssa ja muistuttaa erittäin paljon Kiekkomaailma-kirjojen hyviä kohtia. Kyllästyttää, kun Gaiman toistaa niitä omia rakkaita sisällöllisiä maneereitaan, erityisesti sellaista, että ajatelkaa hei jos joku mytologinen hahmo olisikin joku kaupan kassa tai bussikuski. Lisäksi Gaiman yrittää usein olla humoristinen, mutta ei oikein osaa.

Velvollisuus lisätä vaatimaton roposeni Neil Gaimanin kassaan johtuu varmaankin siitä, että Gaiman on lapsuuteni sankari enkä voi koskaan hylätä häntä täysin. Diggasin tietysti Sandmania silmät päästäni 15-vuotiaana, niinkuin jokainen terve teini-ikäinen. Olen lueskellut Sandmania välillä uudelleen, ja se pitää edelleen aika hyvin kutinsa. Sandmanin lisäksi monet Gaimanin novelleista ovat kivoja.

Ostin ja luin juuri suomeksi käännetyn novellivalikoiman Aarteita ja muistoesineitä. Pidän varsinkin kokoelman aloittavasta Vihreiden kirjainten arvoitus -novellista, joka on jonkinlaista Sherlock Holmes ja Suuret muinaiset -crossover-fanfictionia. (Sherlock Holmes ja Suuret muinaiset ovat minulle hyvin rakkaita hahmoja ja voi olla, että pidän novellista lähinnä siksi. Muistaakseni se on kyllä palkittu Hugollakin, joten kyllä siitä muutkin ovat pitäneet.) Vihreiden kirjainten arvoitus löytyy muuten englanniksi A Study in Emarald -nimisenä Neil Gaimanin kotisivulta. Neil Gaimanin kotisivu on varmaan internetin paras kirjailijan kotisivu. Sieltä löytyy kaikenlaista hauskaa moneksi päiväksi, jos vaikka sattuu olemaan töissä sellaisessa konttorissa, jossa voi simuloida työntekoa.

4 kommenttia:

Kini kirjoitti...

Upeeta, kuulla sinusta taas jotain!
Minä luin juuri Anja Snellmanin Harry H. ja se oli uskomattoman kiva.
Sitten, eräs asiakas kyseli sinun kirjastasi ja tottahan mie suosittelin ihan kybällä:)

Miina Supinen kirjoitti...

Moi Kini, hauska kuulla sinustakin!

Anonyymi kirjoitti...

Oi joi, nyt tekisi mieli kommentoida ihan kaikkea, mitä täältä ihanasta Sokeripalasta löytyy! Eksyin tänne juurikin tänään töitä simuloidessani...
Tunnen Gaiman-ilmiön, joskin olen ihan oikeasti pitänytkin muutamista herran romaaneista. Hankin niitä kuume silmissä kiiltäen divareista ja kirjakaupoista, mutta myöntää täytyy, että olen pettynytkin. Ja Mirrormask-leffa oli yks suurimmista pettymyksistä. Siitä puhutaan ihan liikaa hyvää lopputulokseen nähden.
Mutta Gaimanin paras puoli on se, ettei se ole diiva. Näin sen pari vuotta sitten Englannissa, ja se jaksaa olla oikein mukava.

Miina Supinen kirjoitti...

Hei Anonyymi, vai että ihanasta Sokeripalasta! Kiitos vaan ja kiitos kommenteista, ne ovat hyvin tervetulleita!

Gaimanin fanit ovat tosiaan aika intomielisiä. Monet keskinkertaiset tekeleet on julistettu mestariteoksiksi. Olen itsekin vähän jutellut Gaimanin hänen Suomen-vierailuillaan ja hän vaikuttaa kyllä aika mukavalta tyypiltä. Sellaisen massiivisen pr:n luulisi olevan aika rasittavaa välillä.