maanantai 19. marraskuuta 2007
Sokeripala säälii itseään
Metroissa oli vähän aikaa sitten runoja (nyt niissä on niitä ihmiskielteisiä Älä kailota -julisteita) ja yksi ruotsinkielisistä runoista (en muista kenen, kertokaa kommenttiosastolla jos tiedätte) sanoi, että olisipa mukavaa olla vähän kipeä ja maata sängyssä juomassa sitruunamehua ihanassa rauhassaan ja lukea jännittävää kirjaa. Se olisi kieltämättä todella ihanaa! Ikävä kyllä alistettu sukupolveni ei voi tehdä sitä kovin paljon. Töistä ei uskalla olla poissa, jos on vain "lite sjuk" eivätkä kotiäiditkään voi maata sängyssä tai tuloksena on sitruunamehulasin sirpaleita ympäri makuuhuonetta. Olen ollut kipeänä kohta kolme viikkoa ja jos nyt jossain vaiheessa pääsisin hetkeksi runon kuvaamaan tilanteeseen, niin mitä lukisin? Onko mitään ehdotuksia? Sen pitäisi olla erittäin eskapistista ja lohduttavaa, mutta hyvää. Se voisi kertoa esim. menneiden aikojen ihanista neidoista tai vaaleanpunaisista hevosista tai merirosvoista.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
8 kommenttia:
Hei! Itse luen "lite sjuk"-kirjoina
Pieni runotyttö -sarjaa (ihania neitoja ja valtavan dramaattisia käänteitä - ainakin päähenkilön mielestä) tai Ruohometsän kansaa (ei vaaleanpunaisia hevosia, mutta puhuvia pupuja).
Jotenkin kipeänä nuo ei-aikuistenkirjat lohduttavat paremmin kuin jokin yltiölennokas ja älykäs kirjallisuus. Kipeänä on kuitenkin surkea olo ja säälii itseään ja palaa tietyllä tavalla lapseksi (tuo mehua! koskee joka paikkaan! viihdytä mua! yhyy!), joten kirjallisuuskin saa minun mielestäni olla samansuuntaista. Tai sitten voisi lukea Ylpeyttä ja ennakkoluuloa tai Humisevaa harjua. Humiseva harju on kyllä niin traaginen, että siinä olisi vaara tuntea itsensä ihan terveeksi kun katsoo niiden henkilöhahmojen kieriskelyä vähän aikaa ;)
Mulla on vain kommentti siihen, mitä kipeänä EI kannata lukea. Itse luin kerran sairaana Mankellin Tuulten pojan ja meinasin itkeä itseni tainnoksiin. Kipeänä ei kykene etäännyttämään itseään surullisista tarinoista, varsinkaan jos niillä on jokin yhteys tosielämään ja historiaan. Onhan se toisaalta jotenkin puhdistavaa itkeä maailman pahuutta joskus oikein tosissaan. Yleensä siihen suhtautuu vaan kyynisesti, että jaksaisi.
Hei Rooibos ja kiitos vinkeistä! Olen lukenut melkein kaikki nuo ehdottamasi kirjat melko hiljattain (olen kai ollut usein lohdutuksen tarpeessa tai muuten taantuneessa jamassa.) Jane Austen olisi ihan paras, mutta ei sitäkään voi aina lukea! Humisevan harjun lukemisesta on jo yli kymmenen vuotta, pitäisi ehkä hankkia se. Päähenkilöt olivat muistaakseni itsekin liveästi sanottua "lite sjuk". Se voisi antaa tosiaan perspektiiviä omaan surkeaan jamaan!
Hei Minna-didi, aiheellinen varoitus! Kun on tarpeeksi kipeä, niin telkkarimainoksetkin itkettävät.
Joo, Humisevan harjun tyypit ovat todellakin "lite sjuk"... On se hyvä, ettei nykyihmisillä ole aikaa riutua samassa määrin.
Lisään vielä tuohon omaan listaani Viisikot. Juu, Five go to Billycock Hill (Viisikko pelastaa lentäjät) ja koko muu setti. On jotenkin lohdullista, kun tyypit syövät jokainen aamiaisella kahdeksan tomaattia plus leipää ja kieltä ja ties mitä, ja kaikki aina järjestyy. Ihan kamalia ja asenteellisiahan Viisikot ovat, mutta niistä tulee mieleen se, kun oli pieni ja halusi samanlaisen koiran kuin Tim ;).
Minä tykkäsin pienenä enemmän Seikkailu-sarjasta kuin Viisikoista, vaikka samaa huttua ne varmasti olivat. Se harras syöminen oli niissä kyllä ehdottomasti parasta!
Se metron runoilija tais olla Bo Carpelan.
edellinen sen sanoi, Miina. Kyse on Bo Carpelanin runosta, lempparini tämä.
Olisi vain vähän kipeä
makaisi vuoteessa
yöpöydällä puolukkamehua
saisi lukea jännittävää kirjaa
eikä piittaisi mistään muusta,
torkahtelisi tämän tästä, tämän tästä
Kuuntelisi hajamielisenä
putoavan lumen ääntä,
hidasta, ulkoa.
suomennos on Kaarina Helakisan.
Hei Varahvontta ja Kirsikka! Kiitos! Muistelin itsekin, että olisi ollut Carpelan. Mutta kyllä tuo vaan tuntuu julmalta tekstiltä siinä tilanteessa kun nenää ja kurkkua kirvelee ja tekee sillä metrolla työmatkaa...
Lähetä kommentti