McEwan, Marklund ja Nova

Olen ollut viime aikoina hidas päivittämään blogia. Kirjallinen elämäni on vähissä ja jos ei ole aikaa kirjoittaa kirjallisuutta, niin onko edes syytä pitää kirjallisuusblogia?

Olen tietysti lukenut kaikenlaista, mm. Ian McEwanin Amsterdamin, josta pidin. Se on ensimmäinen lukemani McEwanin kirja, koska minulla on ollut ennakkoluuloja. Olen joskus hieman selaillut McEwanin kirjoja, ja ne vaikuttivat tekovakavilta ja itsetietoisilta. Ja kävin myös katsomassa jonkin aikaa sitten McEwanin romaanin pohjalta tehdyn Sovituksen ja se oli ärsyttävä. (Siinä oli asetettu ei enempää eikä vähempää kuin kokonainen maailmansota kulissiksi pikkumaisten pikku henkilöiden pienille seksuaalisille turhaumille.) Mutta joka tapauksessa Amsterdam oli ihan kiva ja yllättävän kepeä. Siitä tuli vähän mieleen Somerset Maugham, kun oltiin brittiläisiä ja rikkaita ja kevytkenkäisiä ja yhtäkkiä kauheissa ongelmissa.

Luin myös Liza Marklundin Nobelin testamentin. Pidän Marklundin dekkareissa siitä, että Annika Bengzon on aina niin paskana, koska sen lukeminen on kathartista. Mutta se onkin ainoa hyvä asia mitä Marklundin kirjoista voi sanoa. Niissä on sellainen kauhea ominaisuus, että ne tarrautuvat lukijaan eikä lukemista voi lopettaa vaikka koko ajan huomaa, että kirja vie jotain sielusta. Marklundin lukemisesta tulee tosi ällöttävä ja pahoinpidelty olo. Tuntuu ihan samalta kuin olisi töllöttänyt jotain suomi 24 -keskustelua tai vauvalehden keskustelupalstaa tai pornoa koko päivän. On olemassa muitakin samanlaisia vaarallisia kirjoja, mutta onneksi ne ovat harvinaisia.

Tässä on raportti Kouvolan keikasta.

Muistutan myös Nova-novellikilpailusta, johon aloittelevien kirjoittajien kannattaa ehdottomasti osallistua, jos scifi/fantasia/kauhu-osasto kiinnostaa. Kyseinen hieno kilpailu on tarjonnut ensimmäisen kirjoitusfoorumin sellaisellekin kuuluisalle ja juhlitulle kirjailijalle kuin minä! Olen tänä vuonna toista kertaa tuomaristossa. (Jos joku muuten haaveilee kirjailijan urasta, mutta haave tuntuu epärealistiselta, kannattaa kaivaa esille takavuosien Kosmoskynästä Nova-novellini Yksisarvisen talli. Sen ja julkaisukelpoisen romaanin välillä on vain muutama vuosi ja sen jos minkään pitäisi antaa toivoa.) Novassa on iso tuomaristo ja sen takia sijoittukset ovat jossain määrin kompromisseja. Novelli voi olla hyvä, vaikka ei pärjäisi, mutta tämä ei ole kuitenkaan kääntäen verrannollista. Se, joka pärjää Novassa, tekee taatusti jotain oikein. Suosittelen kiinnittämään huomiota kielioppiin, oikeinkirjoitukseen ynnä muuhun perushommaan ja viimeistelyyn, koska kilpailuun osallistuu paljon aloittelijoita, joilla voi olla perusasiat vielä hakusessa. Viitseliäisyydellä voi päästä aika pitkälle Novassa.

Kirjailijailta Kouvolassa ja purnausta huonosta viihteestä

Juttelen Lihiksestä Kouvolan pääkirjastossa 7. tammikuuta kello 17.30. Tervetuloa kuuntelemaan, jos olette jossakin lähistöllä! Kirjastonhoitaja Kini Laine emännöi tällaisia kirjailijavierailuja joka kuukausi ja ne ovat kuulemani mukaan kivoja tilaisuuksia. Tässä lisätietoa tapahtumasta.



Kaipaan aina vain merirosvoja ja menneiden aikojen neitosia. Kuka kirjoittaisi hyvän romanttisen ja/tai jännittävän romaanin? Lukisin sen heti! Lapsena oli hauskaa lukea Kolmen muskettisoturin tapaisia kirjoja, mutta nyt kun on aikuinen, eikä mikä tahansa räpellys mene läpi, pettyy melkein aina. Olen lueskellut viime päivinä Ana Veloson romaania Kun kahvi kukkii. Se on eräänlainen Tuulen viemää 1800-luvun Brasiliassa ja siinä on kaikki elementit kunnossa paperilla (kaunis ja itsenäinen plantaasin valtiatar, mystinen ja komea orjien vapauttaja, seksiä trooppisen myrskyn myllertäessä, hienoja tanssiaisia, kohtaamisia öisissä puutarhoissa ym) mutta se on kirjoitettu niin latteasti, että kiinnostus ei säily. Kai se on vain hyväksyttävä, että hyvät sanankäyttäjät eivät halua kirjoittaa viihdettä, vaan laittavat sisältöönkin saman tien jotain omaperäistä kierrettä. Voi myöskin olla, että hyvin kirjoitettuja seikkailuja ja romansseja löytyy parhaiten lasten- ja nuortenosastoilta.

Edit. Lisäsin vielä kuvan kirjailijaillan mainosjulisteesta. Julisteen kuva on Veikko Somerpuron ottama ja se on varmaankin suosikki-promokuvani. Näytän krapulaiselta inuiitilta, mutta hyvin kauniilta sellaiselta, vai mitä?

Vaarallisia kuulia liikkeellä

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille! Varokaa liiallista vihreiden kuulien syöntiä!

Menneen maailman maalari

En ehtinyt kirjastoon hakemaan ihania hattaroita, joten luin Kazuo Ishiguron romaanin Menneen maailman maalari. Kirja oli tosi hyvä ja suosittelen sitä voimakkaasti. Menneen maailman maalari sijoittuu toisesta maailmansodasta toipuvaan Japaniin ja kertoo vanhasta taidemaalarista, joka oli ennen sotaa kunnioitetty mielipidejohtaja, mutta sodan jälkeisessä ilmapiirissä hänen vakaumuksensa on väärä ja kunniaton.

Olen lukenut aiemmin Ishiguron kirjat Pitkän päivän ilta ja Me orvot. Niistä pidin vielä enemmän. Ne ovat jopa (hyvin pitkällä) lempikirjojeni listalla. Pitkän päivän illasta tehtiin myös elokuva, mutta sitä Sokeripala ei suosittele. Siinä on omahyväinen Anthony Hopkins ja se on muutenkin banaali.

Kaikissa lukemissani Ishiguron kirjoissa tuntuu olevan se yhtäläisyys, että tärkeimmät asiat ovat rivien välissä ja lukijan on itse pääteltävä millaisia tapahtumia tarinan ja henkilöiden taustalta löytyy. Henkilöt eivät edes mielessään mieti miten asiat "oikeasti" ovat, vaan ovat aina jollakin tavalla harhautuneita.

Menneen maailman maalaria lukiessa oli mukavaa avata japanilaisen keskustelukulttuurin koodia. Se on aivan selkeä kunhan sen hoksaa. Erittäin kohtelias ja varovainen puhe tarkoittaa normaalia kanssakäymistä. Asiallinen ja selkeä puheenparsi tarkoittaa töykeyttä. Ikkunasta ulos hiljaa katseleminen tarkoittaa "Painu helvettiin. Et saa koskaan anteeksi."

Sokeripala säälii itseään

Metroissa oli vähän aikaa sitten runoja (nyt niissä on niitä ihmiskielteisiä Älä kailota -julisteita) ja yksi ruotsinkielisistä runoista (en muista kenen, kertokaa kommenttiosastolla jos tiedätte) sanoi, että olisipa mukavaa olla vähän kipeä ja maata sängyssä juomassa sitruunamehua ihanassa rauhassaan ja lukea jännittävää kirjaa. Se olisi kieltämättä todella ihanaa! Ikävä kyllä alistettu sukupolveni ei voi tehdä sitä kovin paljon. Töistä ei uskalla olla poissa, jos on vain "lite sjuk" eivätkä kotiäiditkään voi maata sängyssä tai tuloksena on sitruunamehulasin sirpaleita ympäri makuuhuonetta. Olen ollut kipeänä kohta kolme viikkoa ja jos nyt jossain vaiheessa pääsisin hetkeksi runon kuvaamaan tilanteeseen, niin mitä lukisin? Onko mitään ehdotuksia? Sen pitäisi olla erittäin eskapistista ja lohduttavaa, mutta hyvää. Se voisi kertoa esim. menneiden aikojen ihanista neidoista tai vaaleanpunaisista hevosista tai merirosvoista.

Salat julki, Lihis-kritiikkejä ja kilpailu

Olen aiemminkin maininnut, että historiallisista romaaneistaan tunnettu kirjailija Juha-Pekka Koskinen on työmoraalinen esikuvani. Hän neuvoi minua kauan sitten, että kirjoittamiselle täytyy uhrata päättäväisesti aikaa, vaikka se olisi pois jostakin hauskasta. Voitte varmaankin uskoa, että olen erittäin järkyttynyt tästä paljastusvideosta!

Koska en voittanut Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkintoa enkä päässyt Finlandia-ehdokkaaksi ja itsetuntoni on romuna, vahvistan egoani linkittimällä Sokeripalaan kaikki hyvät kritiikit, joita Lihiksestä löytyy tällä hetkellä netistä. Uutispäivä Demarin arvostelu on kaikkein kehuvin, mutta se spoilaa jonkin verran juonta, varoitus siitä! Tässä linkit: Keskisuomalainen, Demari jaUusi Suomi.

Ja vielä linkki Devoted Souls -kirjoitus- ja piirustuskilpailuun. Kilpailu liittyy Anne Leinosen ja Eija Lappalaisen uuteen nuortenromaaniin, jossa seikkaillaan pelimaailmassa.

Julio ja Nibelungit

Gloria on pyytänyt minua esittelemään lempinovellini. Ajattelin tehdä sivistyneen, mutta omaperäisen vaikutelman ja esitellä jonkin Julio Cortazarin novellin, mutta näin viime hetkellä listan palstalla julkaistuista novelleista ja se oli täynnä Cortazaria. Itse asiassa tuoreimmassa numerossakin on Cortazaria. Ainoastaan Tove Janssonia on ollut vuosien mittaan enemmän kuin Cortazaria. Valitsin siis ihan toisenlaisen, muutama vuosi sitten ilmestyneen novellin, joka on myös oikein kiva. En kerro mikä se on, lukekaa sitten Gloriasta!

Lihiksestä otetaan toinen painos! Siinä on niebelungit kirjoitettu nibelungit, niin kuin pitääkin.